Uuden tutkimuksen mukaan radio teki Sibeliuksesta kansainvälisen mediahahmon – umpinaisena pidetty 1930-luku olikin rajoja ylittävän säveltaiteen juhlaa
1930-luvulla Yleisradion ja Suomen kuuluisimman säveltäjän Jean Sibeliuksen välille syntyi kiinteä suhde, jolla oli merkitystä niin radiotoiminnan kehitykselle kuin Sibeliuksen ja länsimaisen klassisen taidemusiikin asemalle.
Suomen kuuluisin taidemusiikin säveltäjä Jean Sibelius (1865–1957) lopetti aktiivisen säveltämisen 1920-luvun lopulla. Samoihin aikoihin radiolähetykset yleistyivät Euroopassa. Suomessa alan keskeinen toimija oli vuonna 1926 perustettu Yleisradio, joka sai valtiollistamisen seurauksena monopoliaseman vuonna 1934.
Taideyliopiston tuore tutkimusartikkeli näyttää, miten AM-teknologian ja koordinoitujen yhteiskonserttien ansiosta Yleisradio osoitti, että sillä oli annettavaa myös kansainväliselle yleisölle. Sibeliuksen musiikki puolestaan levisi tehokkaasti maailmalle ja teki Sibeliuksesta itsestään juhlitun kansallissankarin ja kansainvälisen mediahahmon.
”Aiemmissa tutkimuksissa 1930-luku on usein nähty kulttuurisesti umpioituneena vuosikymmenenä”, sanoo vieraileva tutkija Janne Mäkelä Taideyliopistosta.
Mäkelän tutkimuksen mukaan se oli kuitenkin myös kansainvälinen – ainakin mitä tulee radion ja klassisen musiikin intensiiviseen suhteeseen.
”Sibelius itse oli ahkera radiokuuntelija ja pysyi AM-lähetysten, lehtien ohjelmatietojen ja henkilökohtaisten verkostojen avulla hyvin perillä myös ulkomaisista radio-ohjelmista aina 1950-luvulle saakka.”
1950-luvulla radion kansainvälinen ulottuvuus supistui uuden FM-teknologian vuoksi.
Artikkelin keskeisenä tutkimusaineistona ovat suomalaiset sanoma- ja aikakauslehdet ja Yleisradion vuosikertomukset. Tutkimuskirjallisuus käsittää musiikkia, radiotoimintaa, kansainvälisyyttä ja Sibeliusta koskevia kirjoituksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heta MuurinenTutkimusviestintä
Puh:050 569 2904heta.muurinen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Ensimmäinen Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Priss Niinikoskelle7.5.2024 10:12:01 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön Johanna Ehrnrooth -palkinto jaetaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle. 10 000 euron palkinnon saa Priss Niinikoski, jonka teoksissa risteytyvät ennakkoluulottomasti eri taidelajien perinteet.
Lassi Logrénin ensimmäinen soololevy osoittaa, että jouhikosta on myös soolosoittimeksi2.5.2024 11:11:00 EEST | Tiedote
SibaRecordsin julkaisema levy paljastaa uusia puolia uuteen nousuun kohonneesta kansansoittimesta.
Jonathan Larsonin säveltämä Tick, Tick… Boom! -musikaali esitetään Taideyliopistossa 27.–31.5.29.4.2024 14:48:36 EEST | Tiedote
Tick, Tick… Boom! on Jonathan Larsonin (1960–1996) vuonna 1991 käsikirjoittama ja säveltämä omaelämäkerrallinen rock-musikaali. Teos esitetään tänä keväänä suomeksi Musiikkitalossa Taideyliopiston projektina 27.-31.5. Esityksen ohjaaja Jermo Grunströmin mukaan on tärkeää luoda musikaali yhdessä Taideyliopiston opiskelijoiden kanssa.
The Sibelius Academy Symphony Orchestra will perform at the world's largest classical music festival, the BBC Proms, in August25.4.2024 10:30:00 EEST | Press release
The orchestra has the honour of performing at the festival as the fourth Finnish symphony orchestra in its history.
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri esiintyy maailman suurimmalla klassisen musiikin BBC Proms -festivaalilla elokuussa25.4.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Orkesteri saa kunnian esiintyä festivaaleilla neljäntenä suomalaisena sinfoniaorkesterina tapahtuman historiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme