Tulevaisuuden hyvinvointia rakennetaan yhteiskunnallisten yritysten avulla
11.4.2024 09:00:00 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnan päätavoitteena on tehdä taloudellisten voittojen sijaan yhteiskunnallista hyvää. Monimutkaisten ongelmien maailmassa niille on yhä enemmän kysyntää, siksi niille tuleekin kanavoida nykyistä enemmän tukea.

Yhteiskunnallista yrittäjyyttä tunnetaan Suomessa vielä verrattain vähän. Sen sijaan EU-tasolla rattaat pyörivät nopeammin. Euroopan komissio antoi vuonna 2023 jäsenmailleen suosituksen yhteisötaloutta tukevista toimenpiteistä, joissa ihmiset sekä sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät tekijät asetetaan taloudellisten voittojen edelle.
Yhteiskunnallisen yrityksen erottaa muista yrityksistä se, että ne kanavoivat suurimman osan voitoistaan valitsemansa yhteiskunnallisen tavoitteen edistämiseen.
– Niiden ytimessä on pyrkimys ratkaista yhteiskunnan suurimpia haasteita, kuten ihmisten välistä eriarvoisuutta, ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia sekä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka estävät ihmisiä osallistumasta yhteiskuntaan tasavertaisesti, kirjoittavat Diakin erityisasiantuntija Harri Kostilainen ja toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen Dialogi-median pääkirjoituksessa.
Työllisyysratkaisuista sote-palveluihin
Yhteiskunnalliset yritykset voivat tarjota ratkaisuja esimerkiksi työllisyysasteen nostamiseen. Yksi ratkaisu on osatyökykyisten työllistäminen.
– Suomi kärsii kestävyysvajeesta ja työllisyysastetta tahdotaan nostaa 80 prosenttiin. Näin korkean työllisyyden saavuttaminen edellyttää, että työhön pääsevät hekin, joiden työkyky ei ole sataprosenttinen, kirjoittaa Jaana Toikkanen artikkelissaan.
Osatyökykyisten työllistämiseen on olemassa malleja ja hyviä käytänteitä, mutta niiden juurruttamiseen ja levittämiseen tarjotaan kuitenkin vielä vähän rahoitusmahdollisuuksia. Yhteiskunnallisten yritysten mahdollisuuksia hyödyntää eri rahoituslähteitä tuleekin myös Suomessa parantaa.
– Niillä tulee olla muiden yritysten kanssa yhdenvertaiset rahoitusmahdollisuudet riippumatta niiden yritysmuodosta, Toikkanen kirjoittaa.
Moni yhteiskunnallisista yrityksistä toimii myös sote-sektorilla. Yhteiskunnallinen yritys Hoivatie tuottaa sosiaalipalveluita, kuten lastensuojelu-, vammais- ja avopalveluita. Hoivatien toimitusjohtaja Tiina Haanpään mukaan yhteiskunnallisilla yrityksillä on vahvuuksia, joita kannattaa sote-palveluissa hyödyntää.
Sote-alan ongelmia tulee voida ratkaista yhdessä ja ketterästi.
– Tällaisessa innovoinnissa yhteiskunnallisilla yrityksillä on oma paikkansa julkisen sektorin rinnalla, sillä yritykset saattavat olla julkista nopeampi reagoimaan nopeisiin muutostilanteisiin, Haanpää sanoo.
Diak tukee yhteiskunnallista yrittäjyyttä
Diak tuottaa yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liittyvää tietoa. Vuonna 2021 voimaan astunut yhteiskunnallisen yrittäjyyden strategia pohjautuu Diakin selvitykseen alan kehittämistarpeista. Viime vuonna Diak julkaisi ensimmäisen suomenkielisen oppikirjan yhteiskunnallisesta yrittämisestä.
Diak on myös mukana Yhteiskunnallisen yrittäjyyden osaamiskeskuksessa, joka tarjoaa neuvontaa ja ohjausta yhteiskunnalliseksi yritykseksi aikoville.
– Neuvoja ja tietoa tarvitaan, sillä vakiintuneissa yritysneuvontaorganisaatioissa yhteiskunnallisia yrityksiä ei aina osata ohjata, erityisasiantuntija Harri Kostilainen sanoo.
Dialogi-median uusi teemanumero esittelee yhteiskunnallisia yrityksiä ja sosiaalisten innovaatioiden mahdollisuuksia ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia.
Lue lisää
- Dialogin teemanumero Yritykset yhteiskunnallisen hyvän asialla
Dialogi on Diakonia-ammattikorkeakoulun verkkomedia, joka tekee näkyväksi Diakin asiantuntemusta, vahvuusalueita ja tuloksia. Dialogissa herätetään keskustelua ja otetaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.
Yhteyshenkilöt
Aura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiTietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Uusi Advisory Board vahvistaa Diakin ennakointikykyä11.8.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Diak on nimittänyt uuden Advisory Boardin kaksivuotiskaudelle 2026–2028. Syksyllä työnsä aloittava monimuotoinen asiantuntijaryhmä tulee toimimaan korkeakoulun johdon strategisena kumppanina, sparraajana ja haastajana.
Opintoseteli avaa ovet korkeakouluopintoihin ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille Oulun seudulla4.8.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Uusi opintoseteli tarjoaa toiselta asteelta valmistuneille ja ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden suorittaa 30 opintopistettä avoimia korkeakouluopintoja täysin maksutta. Opintoseteli otetaan valtakunnallisesti käyttöön huomenna 5.8.2026.
Opintoseteli avaa ovet korkeakouluopintoihin ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille pk-seudulla4.8.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Uusi opintoseteli tarjoaa toiselta asteelta valmistuneille ja ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden suorittaa 30 opintopistettä avoimia korkeakouluopintoja täysin maksutta. Opintoseteli otetaan valtakunnallisesti käyttöön huomenna 5.8.2026.
Opintoseteli avaa ovet korkeakouluopintoihin ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille Satakunnassa4.8.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Uusi opintoseteli tarjoaa toiselta asteelta valmistuneille ja ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden suorittaa 30 opintopistettä avoimia korkeakouluopintoja täysin maksutta. Opintoseteli otetaan valtakunnallisesti käyttöön huomenna 5.8.2026.
Opintoseteli avaa ovet korkeakouluopintoihin ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille Itä-Suomessa4.8.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Uusi opintoseteli tarjoaa toiselta asteelta valmistuneille ja ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden suorittaa 30 opintopistettä avoimia korkeakouluopintoja täysin maksutta. Opintoseteli otetaan valtakunnallisesti käyttöön huomenna 5.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme