Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle
Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

"Olemme mitanneet äänitasoja esimerkiksi Helsingissä Oulunkylän aseman seudulla ja Maunulassa sekä Espoossa Leppävaarassa, Laajalahdessa ja Otaniemessä, sillä näiltä alueilta olemme saaneet asiasta eniten asiakaspalautetta", kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikön johtaja Artturi Lähdetie.
Meluun vaikuttaa useita eri tekijöitä, joiden vaikutusta pyritään selvittämään. Kevään aikana tehdään tarkempia äänimittauksia, analysoidaan mittaustulokset ja pyritään löytämään juurisyy ongelmalle. Tätä kautta tullaan löytämään vaikuttavat meluntorjuntakeinot.
Välittöminä toimenpiteinä Kaupunkiliikenne on lisännyt kaarteiden rasvausta etenkin kuivalla säällä. Rataan tullaan myös lisäämään automaattirasvauslaitteita pahimpiin ongelmakohtiin. Ensimmäiset rasvauslaitteet asennetaan kevään kuluessa Oulunkylään Maaherrantien kaarteeseen. Lisää laitteita saadaan myöhemmin kesällä.
Raitiovaunun liikkuessa ääntä aiheutuu eniten jyrkissä kaarteissa kiskon ja pyörän rajapinnassa. Myös raitiovaunun nopeuden laskeminen erityisesti kaarteissa vähentää äänen syntymistä, ja Kaupunkiliikenteen kuljettajat tulevatkin jatkossa huomioimaan myös ajonopeudet yhtenä melua vähentävänä toimenpiteenä.
Loppukesästä radalle tehdään lisäksi hionta, joka myös pienentää melua. Samoin tutkimme vaunun pyörien kulumisen sekä ylipäätään pyöräprofiilin vaikutusta meluun.
"Vaikka raitioliikenteeseen aina kuuluu jonkin verran ääntä, ymmärrämme, että paikoin pikaratikan ääni on ollut poikkeuksellisen kova. Teemme Kaupunkiliikenteellä kaikkemme, että tilannetta saataisiin korjattua", sanoo Lähdetie.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Artturi LähdetieKaupunkiliikenne Oy, Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikön johtaja
Puh:040 6731602artturi.lahdetie@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote
Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.
Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.
Vuosaaren metrohaaran liikennöintikatko alkaa maanantaina 5.5. - valmistelevia töitä tehdään jo29.4.2025 14:18:31 EEST | Tiedote
Metroliikenne katkeaa 5.5.-28.9.2025 Vuosaaren metrohaaralla Vuosaaren metrosillan peruskorjauksen vuoksi. Metro ei kulje tuolloin Rastilan eikä Vuosaaren metroasemille. Metrohaaralla tehdään liikennekatkon aikana mahdollisimman paljon myös muita kunnostusta vaativia töitä.
Itäkeskuksen metroasema kunnostetaan25.4.2025 17:41:31 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne kunnostaa Itäkeskuksen metroaseman vuosien 2025-2026 aikana. Liikenneliikelaitoksen johtokunta hyväksyi Itäkeskuksen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman 25.4.2025. Samalla toteutetaan myös aseman liukuportaiden uusiminen ja bussiterminaalin kunnostustoimenpiteet.
Herttoniemen metroaseman kunnostustyöt etenevät – Länsipäädyn hissi otetaan käyttöön 17.4.15.4.2025 15:29:38 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne kunnostaa Herttoniemen metroaseman sisä- ja ulkotiloja vaiheittain vuoden 2025 aikana. Ensimmäiset työt ovat valmistumassa: läntisen sisäänkäynnin hissi Hertan päädyssä on kunnostettu ja se otetaan käyttöön torstaina 17.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme