Suomen Keskusta r.p.

Keskusta: Orpon ja Purran eläkeriita vihellettävä poikki

Jaa

Keskusta ihmettelee Riikka Purran ja Petteri Orpon harkitsematonta julkista sanaharkkaa eläkkeiden leikkaamisesta. Hallituksen johtokaksikon yhteenotto eläkeläisten toimeentulosta heikentää suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään ja vanhuuden turvaan, voitti yhteenoton kumpi osapuoli tahansa. Keskustan puoluehallitus linjasi asiasta torstai-aamun kokouksessaan.

- Eläkejärjestelmän kestävyys ei vaadi nykyisten eläkkeiden leikkausta eikä eläkkeiden leikkaaminen paikkaa juurikaan valtion taloutta. Sen sijaan eläkkeiden leikkaaminen olisi raju isku etenkin niille eläkeläisille, jotka ovat jo nyt tiukilla. 

- Näistä syistä keskusta vastustaa jyrkästi Purran suunnitelmia leikata eläkkeitä, ja vaatii hallitusta lopettamaan julkisen eläkepelin, kertoo varapuheenjohtaja Markus Lohi.

Keskustan puoluehallitus muistuttaa, että kuudellakymmenellä prosentilla eläkeläisistä eläke on nyt alle 2000 euroa kuukaudessa. Yli satatuhatta eläkeläistä joutuu tulemaan toimeen vajaan tuhannen euron takuueläkkeellä. Heiltä ei ole Keskustan mukaan varaa leikata. 

Keskusta varoittaa, että hallituksen avoin eläkekiista rapauttaa suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään. Hallituksen pitäisi päinvastoin vahvistaa kaikkien suomalaisten, erityisesti nuorten luottamusta eläkejärjestelmään ja sen kestävyyteen.

- Nuorten parissa luottamus eläkejärjestelmään ei ole kunnossa. Moni kokee eläkejärjestelmän tarjoavan vain maksumiehen roolia. Tilanne ei ole terve.

- Hallituksen kannattaisi keskittyä korjaamaan sitä, mikä on rikki, eli valtion talous, eikä rapauttaa sitä, mikä on ehjää, eli eläkejärjestelmä, Lohi sanoo.

Keskusta antaa vahvan tuen meneillään oleville kolmikantaisille eläkeneuvotteluille, joissa haetaan muun muassa parempien sijoitustuottojen kautta eläkejärjestelmien kestävyyden vahvistamista myös tuleville vuosikymmenille. Hallituksen harkitsematon toiminta saattaa vaarantaa neuvotteluiden onnistumisen.

- Hämmentävää on, että myös pääministeripuolueen sisältä lähetetään kahta viestiä asiasta. Siinä missä Orpo sanoo ettei eläkkeisiin kosketa, kertoo Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen julkisuudessa eläkeleikkausten olevan hallituksen pohdinnassa.

- Pääministeri Orpo on vastuussa tilanteesta. Nyt hallitus pelaa julkisia valtapelejä valtavilla asioilla. Peli on aika viheltää poikki, sanoo Markus Lohi.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Eurooppalaiset keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsinkiin – yhteinen julkilausuma vaatii vahvempaa Eurooppaa27.6.2025 17:56:44 EEST | Tiedote

Euroopan keski- ja liberaalipuolueet kokoontuvat Helsingissä 27.-28.6. ALDE-puolueen neuvoston kokoukseen. Kokouksessa julkaistiin yhteinen Helsingin julkilausuma, jossa korostetaan Euroopan turvallisuuden, demokratian ja yhtenäisyyden vahvistamista. Julkilausumassa vaaditaan muun muassa eurooppalaisen puolustuksen tiivistämistä, Ukrainan tukemista ja digitalisaation tuomiin uhkiin vastaamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye