Nordic Business Forumin ja Antiloopin yhteistyö jatkuu
11.4.2024 12:17:59 EEST | Antilooppi Ky | Tiedote

Kiinteistönomistaja Antilooppi toimii jälleen maailmanluokan puhujistaan tunnetun Nordic Business Forumin virallisena yhteistyökumppanina. Nordic Business Forum kokoaa yritysjohtajat ja huippuasiantuntijat Helsingin Messukeskukseen 25.–26.9.2024, ja sen pääteemana on ”Courageous Leadership”. Tapahtumaan odotetaan jopa 7 000 osallistujaa ja livestriimin kautta yli 25 000 ihmistä.
Tänä vuonna tapahtuma kutsuu pohtimaan rohkeaa johtamista, ja sen alateemoina asiakaskokemusta, osaamisen kehittämistä sekä strategiaa. Rohkea johtaja osaa kääntää vaikeudet mahdollisuuksiksi, siirtää painopistettä riskienhallinnasta muutoksen mahdollisuuksiin ja johdattaa kohti suuntaa, jonne muut epäröivät lähteä.
”Sumuiset tulevaisuudennäkymät vaativat ilman muuta rohkeutta, vahvaa johtamista, selkeää strategiaa sekä asiakaskeskeisyyttä. Nordic Business Forum on jälleen kerran onnistunut kokoamaan upean puhujakaartin, ja niin meille kuin asiakkaillemmekin teemat antavat varmasti näkökulmia muutosten keskellä navigointiin”, Antiloopin konsepteista ja asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Johanna Sarekoski toteaa.
Yhteistyön taustalla vaikuttaa myös vahva yhteinen arvopohja, jossa korostuu edelläkävijyyden lisäksi halu luoda muutosta kestävästi. Antiloopin tavoitteena on tuottaa menestystä ja hyvinvointia työpaikoilla tarjoamalla luovia, joustavia ja vastuullisia tilaratkaisuja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Nordic Business Forumin missiona puolestaan on antaa yritysjohtajille valmiudet muuttaa maailmaa.
”Antilooppi panostaa asiakastyöhön ja haluamme tulla tunnetuksi poikkeuksellisesta asiakaskokemuksesta. Strategiamme painopisteenä ovat ihmiset ja yritysten menestyksen tukeminen – haluamme mahdollistaa parempaa huomista ja työelämää kaikille”, Sarekoski jatkaa.
"Nordic Business Forum haluaa tehdä yhteistyötä sellaisten kumppanien kanssa, joiden kanssa jaamme saman arvopohjan ja laajemman mission tuottaa myönteistä vaikutusta maailmaan. Antilooppi on tästä erinomainen esimerkki. Olemme erittäin ylpeitä saadessamme jatkaa yhteistyötä Antiloopin kanssa myös tänä vuonna”, iloitsee Nordic Business Forumin asiakaskokemusjohtaja Salla Seppä.
”Kohtaamisten mahdollistaminen ohjaa Antiloopilla vahvasti kiinteistöjen, palveluiden ja tilojen kehitystä, ja näitä kohtaamisia pääsemme tuottamaan myös yhteistyöllämme Nordic Business Forumin kanssa. On hienoa jatkaa yhteistyötä ja olla jälleen mukana tuomassa yrityselämän vaikuttajia yhteen”, toteaa Antiloopin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anniina Korteniemi.
Avainsanat
Kuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Antilooppi Ky
Korttelikeskus Ruohis jatkaa kasvuaan – uudistus vahvisti viihtyisyyttä ja kaupallista vetovoimaa13.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Korttelikeskus Ruohiksen viime syksynä valmistunut uudistus paransi viihtyisyyttä ja monipuolisti kaupallista tarjontaa. Uudistukset näkyivät heti myös luvuissa: sekä kävijämäärät että myynti kasvoivat selvästi, ja kehitys luo vahvan pohjan tulevalle kasvulle.
Antiloopin tilakonseptit kasvattivat suosiotaan – yritykset arvostavat helppoutta, joustavuutta ja laatua28.1.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Antiloopilla on jo vuosia tehty määrätietoista työtä sen eteen, että yritykset voivat löytää tarvitsemansa tilat helposti ja nopeasti. Vuonna 2025 tämä näkyi erityisesti Antiloopin tilakonseptien kasvavassa suosiossa: muuttovalmiit ja laadukkaat Aina Valmis -toimistot varattiin usein jo ennen valmistumistaan, ja POOL-joustotilaverkosto laajeni uudistettuun korttelikeskus Ruohikseen. Samalla asiakkaiden suositteluhalukkuus nousi ennätyslukemiin.
Korttelikeskus Ruohis juhlii odotettuja avajaisiaan tulevana viikonloppuna22.10.2025 15:34:18 EEST | Tiedote
Ruoholahdessa sijaitsevan korttelikeskus Ruohiksen keväällä alkanut remontti on valmistunut ja palveluvalikoima täydentynyt. Avajaisviikonloppuna kävijöitä hemmotellaan tapahtumien ja tarjousten merkeissä.
KOM-teatteri muuttaa Hakaniemeen16.10.2025 15:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin Punavuoressa pitkään toiminut KOM-teatteri on löytänyt uudet tilat Hakaniemestä. Teatterin uusi koti sijaitsee Antiloopin historiallisessa pankkitalossa hyvien liikenneyhteyksien ja ravintolapalveluiden äärellä.
POOL Ruohis avautuu marraskuussa Ruoholahdessa – joustavat työtilat osaksi uudistuvaa korttelikeskusta18.9.2025 10:01:00 EEST | Tiedote
Parhaat tilat ovat niitä, jotka tuovat ihmiset yhteen ja joustavat muuttuvien tarpeiden mukana. Antiloopin POOL-joustotiloista löytyy kaikki tarvittava pientoimistoista ja neuvotteluhuoneista tapahtumatiloihin – ilman pitkää sitoutumista. Marraskuussa POOL-verkosto laajenee korttelikeskus Ruohikseen, jossa työtilat ja arjen palvelut löytyvät saman katon alta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
