Vuoden toiseksi suurin Toto-voitto Suomeen – Askolaan 20 euron pelillä 362 000 euron jättipotti
Suomeen osui keskiviikkoiltana suurvoitto Ruotsin Toto86-kierrokselta. Nettipelaaja Askolasta oli nukkumassa, kun hänen 362 000 euron jättivoittonsa varmistui. Kyseessä on vuoden toiseksi suurin totopotti, ja Veikkaus pääsi onnittelemaan voittajaa tuoreeltaan puhelimitse.

- Teen yleensä rivini niin, että laitan jonkin lähdön läpi (kaikki hevoset lapulle). Sellaisiin lähtöihin, joissa näyttää, että voisi tulla yllätys. Eilen läpäri osui sitten tosiaankin oikeaan kohtaan, kun ensimmäiseen lähtöön tuli jättiyllättäjä Molly Vici. Katsoin avauskohteen ja toisen lähdön TotoTV:stä. Mutta menin sitten nukkumaan kun oli aikainen herätys, askolalainen mies kertaa.
- Katsoin aamulla ennen töihin lähtöä rivin, että mitenkähän oli lopulta käynyt. Siinä oli kaikki hevoset sinisellä ja tuollainen voitto. Olihan se aikamoisen hassu tunne ja näky. Melkoinen herätys. Töitä tässä on päivä tehty iloisella mielellä.
- Veikkauksen onnittelusoitoista kyllä tiedän, mutta eipä ole se ollut koskaan mielessä, että minulle itselleni joskus sellainen tulisi, voittaja kuvailee tunnelmiaan.
Hän sai alavoittoineen 362 871 euron jättipottinsa kiinni 20,79 euron systeemillä, jossa oli neljä varmaa. Voittajan nukkuessa hänen kaksi ratkaisevaa varmaansa voittivat kaksi viimeistä kohdetta.
Askolalaisen nettipelaajan 20,79 euron voittosysteemi
1,2,3,4,5,6,7,8,9,11,12
3,5,7
4 Zipzeronada
1 Blinding Light
2,5,6,7,8,9,11
1,3,9
7 Steady Victory
1 Decision Maker
Vuoden toiseksi suurimman Suomeen osuneen totovoiton napannut askolalainen kuvailee torstaipäiväänsä aurinkoiseksi.
- Töissä tässä on tosiaan oltu, ja mieli on ollut todella hyvä. Aurinko paistaa ulkona ja omakin mieli on iloinen. Aamulla soitin puolisolle, että tällainen homma osui meille. Varmaankin jotain remonttihommia kotona voidaan toteuttaa, tai vaikka ihan ostaa joku tekemään sen työn. Ja eiköhän pientä, keväistä juhlaakin järjestetä jossain kohtaa!
- En tee mitään isoja pelejä eikä mitään jättivoittoja ole koskaan osunut kohdalle. En ole oikein tällaisista edes haaveillut. Lähellä on voittoja joskus ollut, mutta nyt se oikeasti osui. Jollain lailla hevosihmisiä tässä ollaan, joten pitää miettiä löytyisikö sopivaa ravihevosen osuutta jostain, askolalainen mies iloitsee.
- Pitää illalla ihan nyt syventyä katsomaan kaikki eilisen lähdöt läpi, että mitä niissä onkaan tapahtunut.
Veikkaus.fi:ssä rivinsä tehnyt voittaja saa voittonsa suoraan pankkitililleen.
Vuoden suurin Suomeen osunut Toto-voitto on 624 144 euroa. Voitto osui helmikuussa Rommen Toto75-kierrokselta nettipelaajalle Asikkalaan.
Kaikkien aikojen suurin Suomeen osunut Toto-voitto on mikkeliläispelaajan toukokuussa vuonna 2013 nappaama 2 746 222 euroa Bjerken radalla Norjassa ravatusta Toto75-pelistä. Toiseksi ja kolmanneksi suurimmat voitot tulivat pääsiäisenä 2023, kun samalla kierroksella lieksalaisen nettipelaajan kolmen osuuden porukkapeli sekä helsinkiläisen nettipelaajan hajoituspeli osuivat täysosuman arvoisesti. Lieksalaisen nettipelaajan kolmen osuuden porukkapeliin osui alavoittoineen 2 158 305 euron jättipotti ja helsinkiläinen nettipelaaja voitti 2 147 038 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vikinglotosta Vantaalle yli 500 000 euron voitto3.12.2025 21:58:01 EET | Tiedote
Vikinglotossa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on noin 15 miljoonaa euroa. Vantaan Ruskeasannan St1-asemalla pelattuun riviin osui 500 000 euron voitto.
Salibandyn kielletystä vedonlyönnistä rangaistuksia – Veikkaus ei tee tutkintapyyntöä poliisille3.12.2025 13:28:09 EET | Tiedote
Salibandyliiton Kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR) on tiedottanut tänään keskiviikkona 3.12. kiellettyyn vedonlyöntiin liittyvistä sanktioista. Määräaikaisia kilpailukieltoja määrättiin pelaajille ja toimihenkilöille yhteensä 80 kappaletta. Niiden mitta on noin kahdesta kuukaudesta noin seitsemään kuukauteen.
Eurojackpotin päävoitto Tanskaan – Suomeen 127 000 euron voitto2.12.2025 22:43:16 EET | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla 23 miljoonan euron potti matkasi Tanskaan. Suomeen osui 127 000 euron porukkavoitto.
Kenon sunnuntain ilta-arvonnasta 50 000 euron voitto Saloon1.12.2025 13:57:21 EET | Tiedote
Salolainen onnekas pelaaja voitti sunnuntaina Kenon ilta-arvonnasta 50 000 euron voiton.
Kurikassa lauantaina muhkea 50 000 euron Keno-voitto1.12.2025 13:36:05 EET | Tiedote
Kurikassa pelannut asiakas keräsi lauantaina muhkean 50 000 euron voiton. Riviin osui ysitason täysosuma Kenon päiväarvonnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme