Vaasan kaupunki - Vasa stad

Esitys: varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen säästöt noin 8,2 miljoonaa euroa

12.4.2024 12:30:43 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Jaa

Vaasan kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2024-2027 vaikuttaa myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toimintaan. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee säästötoimenpiteitä kokouksessaan 17.4.2024. Lautakuntakäsittelyn jälkeen säästöesitykset etenevät kaupunginhallitukselle ja –valtuustolle.

Vaasan kaupungilla on käynnissä talouden tasapainottamisohjelma. Tavoitteena on löytää kaupungin toiminnasta noin 40-50 miljoonan euron säästöt vuosille 2024-2027. Säästöpaine johtuu pitkälti kuntatalouden yleisesti heikentyneestä tilanteesta verotulojen ja valtionosuuksien vähentymisen takia ja koskee näin myös useita muita kuntia Suomessa.

- Sivistystoimessa säästöt eivät vaikuta lakisääteisiin palveluihin kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen henkilökunnan määrään. Perusopetuksessa opetuksen määrää eli vuosiviikkotunteja ehdotetaan karsittavan mahdollisimman vähän (0,02 vuosiviikkotuntia), jotta opetuksen perustehtävä ei vaarannu, kertoo sivistystoimenjohtaja Christina Knookala.

Perusopetuksen säästöesitykset

Lautakunnalle esitetään, että perusopetuksessa suurimpia säästöjä haettaisiin lakkauttamalla Tervajoen koulu (syksy 2026), lopettamalla yläkoulujen kouluvalmentajatoiminta sekä lakkauttamalla syksystä 2025 alkaen 1. ja 2. luokan oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta, joka ei ole lakisääteistä toimintaa.

Myös maksuttoman koulukuljetuksen kilometrirajaa esitetään nostettavan vastaamaan lain vähimmäisrajaa. Esityksen mukaan 1. ja 2. luokan oppilaiden maksuttoman koulukuljetuksen raja nousisi viiteen kilometriin aiemman kolmen sijasta.

Myös painotetun opetuksen (kielikylpy, musiikkiluokat, englanninkielinen opetus) maksuttomista oppilaskuljetuksista luovutaan.

Varhaiskasvatuksen säästöesitykset

Varhaiskasvatuksessa suurimpia säästöjä esitetään haettavan Tervajoen päiväkodin lakkauttamisella (2026) sekä päiväkoti Leipurin lakkauttamisella (31.7.2025). Lisäksi lakkautettavaksi esitetään ryhmäperhepäiväkoti Veitikkaa (31.7.2025).

Säästöjä saadaan myös avoimen varhaiskasvatuksen toiminnan lopettamisella toukokuussa 2024. sekä Klemettilän päiväkodin lakkauttamisella 30.6.2024. Avoimen varhaiskasvatuksen sekä Klemettilän päiväkodin lakkauttamisesta tehtiin päätös jo marraskuussa 2023.

Lisäksi säästöjä haetaan keskittämällä vuorohoito yhteen päiväkotiin (Punahilkan päiväkoti), jolloin vuorohoito loppuisi Villin lännen päiväkodissa 1.8.2024.

Toisen asteen, opistojen sekä nuorisopalveluiden säästöesitykset

Myös toisen asteen oppilaitoksissa (Vamia ja lukiot), Vaasan opistoissa ja nuorisopalveluissa on listattu säästöesityksiä koulutuslautakunnalle, joka kokoontuu käsittelemään niitä 18.4.2024.

Suurimmat säästöt kertyivät Vamialta, jossa käytiin erilliset yhteistoimintaneuvottelut. Ne päättyivät tammikuussa.

Kansalaisopisto Almassa sekä taiteen perusopetuksessa Kuula-opistolla ja Taikonilla säästöjä haetaan muun muassa korottamalla asiakasmaksuja ja kasvattamalla opetusryhmien kokoja.

Nuorisopalveluissa säästöjä haetaan muun muassa hanketoiminnan tehostamisella, harventamalla nuorisotilojen aukioloa lauantaisin sekä lyhentämällä nuorisotyöntekijöiden työaikaa kesällä viikonloppuiltaisin.

Talous tasapainoon vuonna 2027

Kaupungin sopeuttamissuunnitelmien pääasiallisena tarkoituksena on hakea pysyviä säästöjä, saada talous tasapainoon ja velkaantuminen hidastumaan. Säästöjä on tehtävä, jotta kaupungin talous olisi tasapainossa vuoteen 2027 mennessä.

Kaupunginjohtaja Tomas Häyry haluaa valaa uskoa tulevaisuuteen ja katsoa pidemmälle tulevaan.

- Väestönkasvu ja teolliset investoinnit antavat viitteitä siitä, että meillä on luvassa parempia aikoja, ja pystymme jatkossa edelleen turvaamaan asukkaille hyvät ja laadukkaat palvelut. Säästövaatimukset tuntuvat meistä jokaisesta raskailta, mutta yhdessä pääsemme vaikeiden aikojen yli.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vasabornas lycka har hållits på samma nivå – goda gärningar ökar välbefinnandet19.3.2026 10:36:24 EET | Pressmeddelande

Vasa stads lyckoundersökning för år 2025 visar att invånarnas lycka fortfarande ligger på en stark nivå. Vasabornas nuvarande lyckonivå är 74,3/100, jämfört med 74,5 året innan. För fem år sedan låg lyckonivån på 69,6, vilket innebär att trenden tydligt är stigande. Även framtidstron är stark: när respondenterna ombads uppskatta sin egen lycka om fem år uppgick värdet till 79,3. Vasa stads lyckoundersökning har nu genomförts för sjätte gången, i samarbete med emeritusprofessor Markku Ojanen.

Vaasalaisten onnellisuus pysynyt samalla tasolla – hyvät teot lisäävät hyvinvointia19.3.2026 10:32:58 EET | Tiedote

Vaasan vuoden 2025 onnellisuustutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten onnellisuus on edelleen vahvalla tasolla. Vaasalaisten tämänhetkinen onnellisuus on 74,3/100 pistettä, kun se vuosi sitten oli 74,5. Viisi vuotta sitten onnellisuus oli 69,6 pistettä, joten trendi on selvästi nouseva. Lisäksi usko tulevaisuuteen on vahvaa, sillä kysyttäessä vastaajien arviota omasta onnellisuudesta viiden vuoden päähän on luku 79,3. Vaasan kaupungin toteuttama onnellisuuskysely toteutettiin nyt kuudetta kertaa ja se toteutetaan yhteistyössä emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa.

Vaasan onnellisuustutkimuksesta paljastuu nuorten positiivinen tulevaisuudenusko19.3.2026 10:31:06 EET | Uutinen

Vaasan kaupungin kuudes onnellisuustutkimus on julkaistu. Sen kiinnostavimpia havaintoja ovat nuorten aikuisten onnellisuuteen liittyvät tulokset. Samaan aikaan kun valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin tutkimustuloksia nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja vähentyneestä tulevaisuudenuskosta, Vaasan tulokset antavat viitteitä siitä, että nuoret aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteensa odotettua myönteisemmin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye