Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia

15.4.2024 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin 153 nuoren paikallaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että runsas paikallaanolo ja vähäinen reipas liikunta lapsuudesta saakka heijastuivat suurempaan sydämen kuormittumiseen nuoruudessa. Sydämen kuormitus oli erityisen korkea niillä nuorilla, joilla rasittavan liikunnan määrä oli alhainen lapsesta alkaen. 

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta olivat yhteydessä suurempaan koko kehon rasvaprosenttiin. Kehon rasvaprosentti selitti osan paikoillaanolon, liikunnan määrän ja sydämen työkuorman välisistä yhteyksistä. Kevyt liikunta ei ollut yhteydessä sydämen työkuormaan.  

Tutkimuksen tulokset korostavat erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämisen, paikoillaanolon vähentämisen ja ylipainon ennaltaehkäisyn tärkeyttä lapsuudesta alkaen sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.  

"Nuoret viettävät paikoillaan yhdeksän tuntia päivässä ja vain joka kymmenes nuori liikkuu suositusten mukaisesti tunnin päivässä. Nämä ovat huolestuttavia lukuja", sanoo lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.    

"Runsaan ja päivittäisen reippaan ja rasittavan liikkumisen tulisi olla normaali osa lapsuutta ja nuoruutta sydämen terveyden, mutta myös yleisen hyvinvoinnin kannalta", Haapala korostaa. 

Tutkimus perustuu Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä käynnissä olevan Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen seuranta-aineistoon. Tutkimuksessa seurattiin 153 nuoren paikoillaanolon ja liikunnan määrää lapsuudesta nuoruuteen kahdeksan vuoden ajan. Sydämen toimintaa ja kuormittumista mitattiin nuoruusiässä. Tutkimus julkaistiin arvostetussa sydän- ja verisuonisairauksiin keskittyvässä Journal of the American Heart Association -lehdessä.  

Lisätietoa ja linkki avoimeen alkuperäisjulkaisuun:  

Dosentti Eero Haapala, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto 
+358408054210, eero.a.haapala@jyu.fi  

Haapala EA, Leppänen MH, Lee E, Savonen K, Laukkanen JA, Kähönen M Brage S, Lakka TA. Accumulating Sedentary Time and Physical Activity From Childhood to Adolescence and Cardiac Function in Adolescence. Journal of the American Heart Association 2024;13: 

Accumulating Sedentary Time and Physical Activity From Childhood to Adolescence and Cardiac Function in Adolescence | Journal of the American Heart Association (ahajournals.org)

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Varhaiskasvatuksen johtamiskulttuuri vaikuttaa uudistusten toteutumiseen23.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote

Varhaiskasvatuksen johtaminen on muuttunut viime vuosina aiempaa vaativammaksi. Kehityksen taustalla ovat sekä muuttuneet odotukset varhaiskasvatuksen tehtävästä että koulutuspoliittiset linjaukset. Samalla päiväkotien arkea ovat muovanneet merkittävät rakenteelliset ja poliittiset uudistukset. Väitöstutkimus osoittaa, että muutosten toteutuminen arjessa riippuu ratkaisevasti siitä, miten johtaminen päiväkodeissa toimii.

Yläkoululaiset disinformaation keskellä – tutkimuksessa selvitetään, kuka tunnistaa harhaanjohtavan tiedon ja miksi19.2.2026 11:45:02 EET | Tiedote

Disinformaatio eli tarkoituksellisesti harhaanjohtava tieto on yhä näkyvämpi osa nuorten arkea. Sosiaalisen median kanavat, algoritmit ja nopeasti leviävä sisältö altistavat yläkoululaiset virheelliselle tiedolle päivittäin. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa selvitetään, kuinka hyvin nuoret tunnistavat disinformaation ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän kykyynsä erottaa tosi valheesta.

Suomen Akatemia rahoittaa musiikin kansainvälisen huippututkijan paluun Jyväskylän yliopistoon19.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote

Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 27,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Jyväskylän yliopistoon myönnettiin 2,5 miljoonan euron rahoitus musiikin huippututkija Tuomas Eerolan rekrytointiin. Rahoituksen turvin kaikkiaan 11 kansainvälistä tutkijaa siirtyy suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin ja perustaa niihin tutkimusryhmänsä.

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiöltä merkittävä tuki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle - Säätiö myönsi apurahoja 265 000 euroa18.2.2026 21:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sr. on lahjoittanut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle 190 000 euron apurahan 18.2.2026. Apurahatilaisuudessa Säätiö jakoi apurahoja kauppatieteiden opiskeluun sekä korkeakouluasteisen kaupallisen koulutuksen ja liikesivistyksen ylläpitoon ja tukemiseen Jyväskylässä yhteensä 265 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye