Pohjalaisjokien tulvahuiput saavutettu (Pohjalaismaakunnat)
Kyrönjoen ja sen eteläpuolisten pohjalaisjokien tulvahuippu saavutettiin perjantain aikana ja jokien virtaamat ovat kääntyneet laskuun, mutta pysyvät vielä suurina lähipäivät. Kyrönjoen pengerrysalueille johdetaan edelleen tulvavesiä tulvaluukkujen kautta ainakin lauantain ajan.

Lapuanjoella käytiin lähimmillään noin 10 sentin päässä rajasta, jolla pengerrysalueiden tulvaluukut tulee aukaista. Kuortaneenjärven pinnan ennustetaan olevan ylimmillään ensi viikon puolivälin paikkeilla. Tämän hetken ennusteiden mukaan Kuortaneenjärven pinta on nousemassa lähelle kevään 1984 tulvan tasoa.
Ähtävänjoen vesistöalueella Kuninkaanjoki ja Savonjoki tulvivat laajasti. Alajärven pinta on nousemassa korkealle. Lappajärven ennustetaan nousevan ylimmilleen toukokuun alkupuolella.
Perhonjoella virtaaman nousu on hidastunut ja virtaamahuippu saavutetaan viikonlopun aikana. Virtaama Perhonjoen alaosalla Kaitforsissa on ollut perjantaista lähtien noin 210 m3/s. Perhonjoen virtaamia pyritään hillitsemään täyttämällä Patanan, Venetjoen ja Vissaveden tekojärviin. Halsuanjärven pinta on nousemassa korkealle. Perhonjoen alaosalla Vitsarissa ollut jääpato on yön aikana lähtenyt alavirtaan ja alueella vesi on laskenut noin 30-40 cm. Jäät ovat jo suistossa eikä niiden enää odoteta aiheuttavan merkittävää haittaa.
Lestijoella jäät ovat alkaneet liikehtiä koskipaikoilla. Jäät saattavat alkaa kasaantua ja nostaa paikallisesti nopeastikin vedenpintaa.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen tulvaorganisaatio seuraa tilannetta myös viikonlopun ajan ympäri pohjalaismaakuntia. Tulvivilla alueilla liikkumista kannattaa nyt välttää. Tulvaherkkien alueiden asukkaiden on syytä varautua ja varustautua tulvaan suojaamalla omaisuuttaan. Varautuminen ehkäisee ja pienentää tulvavahinkoja. Ohjeita omatoimiseen varautumiseen löytyy esimerkiksi vesi.fi-palvelusta: https://www.vesi.fi/teemasivu/teemana-tulviin-varautuminen/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Vesistöyksikön päällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
Vesitalousasiantuntija Juhani Huhtamäki, puh. 0295 027 806
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Algläget i de österbottniska landskapen har lugnat sig31.7.2025 16:00:26 EEST | Pressmeddelande
Under vecka 31 har algläget speciellt i insjövattnen blivit lugnare i de österbottniska landskapen. Alguppföljningen på NTM-centralen i Södra Österbottens område genomförs med hjälp av sakkunniga på permanenta uppföljningsplatser runtom Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten. Som stöd vid uppföljningen används dessutom bland annat tjänsten vatten.fi, där medborgarna kan meddela sina observationer om blågröna alger. Observationerna i vatten.fi kontrolleras inte av sakkunniga.
Sinilevätilanne on tasaantunut pohjalaismaakunnissa31.7.2025 16:00:26 EEST | Tiedote
Viikolla 31 sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin sisävesialueilla pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sinileväseurantaa toteutetaan asiantuntijoiden toimesta pysyvillä havaintopaikoilla ympäri Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata. Lisäksi seurannan tukena on muun muassa vesi.fi-palvelu, jonne kansalaiset voivat ilmoittaa sinilevähavaintoja. Vesi.fi-palvelun havainnot eivät ole asiantuntijoiden tarkastamia.
Förändringar i turutbudet och resebiljetterna i kollektivtrafiken från och med 4.8.2025 (landskapen i Österbotten)31.7.2025 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Busstrafiken som upphandlats av NTM-centralen i Södra Österbotten övergår till vintertid i början av vecka 32. Turutbudet blir märkbart större än under sommaren och rutterna har biljettprodukter som är förmånligare än tidigare.
Muutoksia joukkoliikenteen vuorotarjonnassa ja matkalipuissa 4.8.2025 alkaen (Pohjalaismaakunnat)31.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkima linja-autoliikenne siirtyy talviaikaan viikon 32 alusta. Vuorotarjonta laajenee kesäaikaan verrattuna runsaasti ja reiteillä on aikaisempaa edullisemmat lipputuotteet.
I vattendragen ser man nu skvattramrostens spormjöl i form av bruna, ibland omfattande bälten – fenomenet är naturligt och ofarligt (landskapen i Österbotten)30.7.2025 13:55:00 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har NTM-centralen i Södra Österbotten fått flera frågor om bruna bälten som observerats på vattenytan i vattendrag. Det är med största sannolikhet fråga om spormjöl från rostsvampen skvattramrost. Under torra och blåsiga dagar kan spormjölet spridas med vinden och lägga sig på vattenytan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme