Vihreät julkaisivat tavoitteensa eurovaaleihin
Vihreät lähtevät eurovaaleihin torjumaan ilmastokriisiä, rakentamaan reilumpaa ja kestävämpää taloutta, turvaamaan rauhaa ja ihmisoikeuksia sekä puolustamaan koulutusta ja sivistystä.

Vihreät julkaisivat vaaliohjelmansa ja kampanjailmeensä maanantaina 15.4. pidetyssä kampanjastartissa Helsingissä. Tilaisuudessa puolueen kärkiteemoja olivat esittelemässä Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä puolueen eurovaaliehdokkaat europarlamentaarikko Ville Niinistö sekä kansanedustajat Maria Ohisalo, Atte Harjanne, Krista Mikkonen ja Inka Hopsu.
– Vihreät tulevat tekemään suuren ja vahvan kampanjan, sillä haluamme varmistaa, että Euroopan parlamentissa on seuraavallakin kaudella vähintään kolme suomalaista vihreää meppiä jatkamassa työtä sen eteen, että EU rakentaa uutta, luo toivoa ja suojelee arvokkainta, Virta totesi.
– Juuri siksi meillä on näissä vaaleissa ehdolla maan kovin ykkösketju, Virta hehkutti.
Ville Niinistö korosti puheenvuorossaan Euroopan unionin roolia maailman ympäristökriisien ratkaisemisessa. Hän muistutti, että Vihreät ovat Euroopan parlamentissa saaneet tässä suhteessa jo paljon aikaan, minkä ansiosta luonto- ja ilmastotoimista on tulossa myös talouden valtavirtaa.
– Tämän politiikan jatkaminen ei ole itsestäänselvyys vaan siihen tarvitaan vihreiden vahvaa ääntä. Kun EU:n kautta tehdään yhteisiä päätöksiä rajat ylittävien ympäristöongelmien ratkaisemisesta, voimme suojella parhaiten myös suomalaisille rakasta Itämerta ja omaa luontoamme. Samalla ympäristöratkaisut tuovat yrityksillemme vientimarkkinoita, huomautti Niinistö.
Krista Mikkonen puolestaan korosti Euroopan unionin tehtävää rauhan ja turvallisuuden varmistajana, jonka Mikkonen kokee olevan yhtä ajankohtainen nyt kuin unionia perustettaessa. Mikkonen painotti, että EU:n tukea Ukrainalle on lisättävä ja Venäjään kohdistuvia pakotteita kiristettävä.
– Myös irtautuminen fossiilisista on niin ikään turvallisuuskysymys, sillä se vähentää riippuvuuttamme autoritääristä valtioista. EU:n on edistettävä rauhaa ja demokratiaa lähialueillaan kaikin tavoin. Yksi konkreettinen keino on perustaa apurahajärjestelmä sotaa, poliittista väkivaltaa ja vainoa pakeneville opiskelijoille ja aktivisteille, Mikkonen totesi.
Atte Harjanne painotti omassa puheenvuorossaan EU:n sisämarkkinoiden merkitystä. Harjanne totesi EU:n suurimman vivun parempaan maailmaan olevan talous, ja EU:n talousmahdin perustuvan ennen kaikkea sujuviin sisämarkkinoihin ja osaamiseen.
– Siksi sisämarkkinoita on puolustettava ja varmistettava panostukset ja edellytykset tutkimukseen, kehitykseen ja uuden luomiseen. Globaali kisa tulevaisuuden teollisuudesta ja teknologioista ei kuitenkaan ole reilu, ja siihen on vastattava EU:n yhteisillä lihaksilla. Tarvitaan EU-tason rahoitusta, fiksua sääntelyä ja viisasta kauppapolitiikkaa, painotti Harjanne.
Myös Inka Hopsu muistutti puheenvuorossaan Mikkosen tapaan tarpeesta panostaa turvallisuuteen ja globaalien kriisien hallintaan. Hopsu kuitenkin muistutti, ettei samaan aikaan ole varaa unohtaa Euroopan tulevaisuuden satsaamista esimerkiksi osaamisen lisäämisen ja koulutuksen kautta.
– Osaava ja hyvinvoiva väestö taklaa parhaiten myös tulevaisuuden kriisejä. Esitämme myös EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoituksen kaksinkertaistamista ja kohdentamista yhteiskuntamme suurten haasteiden, kuten ilmasto- ja luontokriisien ratkaisuun sekä kriittisten riippuvuuksien purkuun, totesi Hopsu.
Maria Ohisalo muistutti, ettei oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien myönteistä kehitystä voida pitää itsestäänselvänä - etenkään nyt, kun niitä haastetaan niin EU:ssa kuin globaalistikin.
– EU:n on seistävä näiden vankkumattomana puolustajana ja vahvistajana. Demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen autoritäärisiä ja äärioikeistolaisia voimia vastaan on yksi Vihreiden tärkeimmistä tehtävistä Euroopan parlamentissa, Ohisalo kiteytti.
Vihreiden eurovaalien kärkiteemoihin voi tutustua osoitteessa www.vihreat.fi/eurovaalit. Eurovaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.vihreat.fi/eurovaaliohjelma
Yhteyshenkilöt
Anna MoringPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:050 3750832Ville-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme