Orpon hallituksen kehysriihi johtaa kurjistumisen kierteeseen
15.4.2024 14:27:13 EEST | Demarinaiset | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu tällä viikolla kehysriiheen. Hallituksen tavoitteena on päättää noin kolmen miljardin euron lisäsäästöistä vielä tälle hallituskaudelle. Hallitus on epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan, ja kasvutavoitteiden kaaduttua hallitus on ajautunut leikkauskierteeseen. Alustavien tietojen mukaan leikkauksia ollaan tekemässä muun muassa eläkkeisiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä järjestöjen valtionavustuksiin.

”Hallitukselta puuttuu ymmärrys siitä, että nämä leikkaukset kasaantuvat samoille henkilöille. Emme voi hyväksyä esimerkiksi eläkkeiden indeksileikkauksia tai -jäädytyksiä. Moni eläkkeensaaja on ikääntynyt nainen, ja näillä päätöksillä on suuria tulonjakovaikutuksia. On myös hyvin lyhytnäköistä olla leikkaamassa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä järjestöjen rahoituksesta. Järjestöt tekevät tärkeää työtä monien heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi ja tukevat julkisia palveluita. Järjestöjen työllä ennaltaehkäisevä ja siten kustannusten kasvua hillitsevä vaikutus”, sanoo Demarinaisten ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Hallitus päätöksillään kasvattaa sukupuolten ja sukupolvien välisiä tuloeroja. Monet hallituksen kaavailemat leikkaukset vaikuttavat etenkin naisten arkeen ja toimeentuloon. Nyt tarvitaan kasvu- ja hyvinvointipanostuksia, eikä vain kurjistumisen kierrettä ruokkivia leikkauksia ja säästöjä.
”Me emme hyväksy oikeistohallituksen epäoikeudenmukaista leikkauspolitiikkaa, joka kohdistuu heikoimmassa asemassa oleviin, pienituloisiin, työttömiin ja lapsiperheisiin, erityisesti yksinhuoltajiin. Onko Orpon hallitus tehnyt sukupuolivaikutusten arviointia päätöksenteon tueksi? Miksi hallitus ei kuuntele asiantuntijoita, jotka varoittavat hallituksen toimien vievän Suomea tasa-arvossa ja oikeudenmukaisuudessa askelia taaksepäin? Näyttää siltä, että hallitus ajaa tieten tahtoen linjaa, jossa naiserityiset ja tulonjakoon sekä tasa-arvoon liittyvät näkökulmat jätetään sivuun”, päättää Tytti Tuppurainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenDemarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Marttila: Väitteet synnytysten maksuttomuudesta ovat harhaanjohtavia5.11.2026 18:59:01 EET | Tiedote
Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.) oikaisee eduskunnan kyselytunnilla esitettyä väitettä, jonka mukaan synnytykset muuttuisivat vuodenvaihteessa maksuttomiksi. Hallituksen esitys ei poista synnytyksiin liittyviä asiakasmaksuja, vaan rajaa synnytykset uusien erityistutkimus- ja toimenpidemaksujen ulkopuolelle.
Demarinaiset ja Demarinuoret: Vahvat sote-palvelut ovat osa Suomen turvallisuutta30.10.2026 10:27:10 EET | Tiedote
Demarinaiset ja Demarinuoret tukevat Tehyn esitystä, jonka mukaan osa Naton edellyttämien puolustusmenojen rahoituksesta tulisi kohdentaa sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistamiseen. Järjestöjen mukaan turvallisuutta ei rakenneta ainoastaan sotilaallisella puolustuskyvyllä, vaan myös vahvoilla ja toimintakykyisillä sote-palveluilla. ”Suomen turvallisuutta ei turvata vain aseilla. Kriisitilanteissa tarvitaan myös toimivaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, riittävästi henkilöstöä ja palveluja, jotka kannattelevat yhteiskuntaa vaikeissakin olosuhteissa”, Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila ja Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen toteavat.
Demarinaiset kysyy: Miksi pakottavan kontrollin kriminalisointi ei etene?16.10.2026 10:06:43 EEST | Tiedote
Uteluja päivän tapahtumista ja liikkumisista, puhelimen syynäämistä ja somekontaktien vahtimista, huomaamatonta vaikuttamista rahan käyttöön tai jopa kieltoja tavata läheisiä. Henkinen väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä, mutta sen seuraukset voivat olla vakavia ja pitkäkestoisia. Henkisen väkivallan eli pakottavan kontrollin kriminalisointi on yksi tehokkaimmista keinoista puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Siksi kysymmekin: miksi hallitus ei ole saanut asiaa etenemään tällä hallituskaudella?
Lapsia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan – kotoutumista ei rakenneta köyhyyttä lisäävällä säästötoimella13.10.2026 12:24:27 EEST | Tiedote
Kotihoidon tuen niin sanottu Norjan malli uhkaa lisätä lapsiperheköyhyyttä, heikentää lasten yhdenvertaisuutta ja siirtää ongelmia kuntien ratkaistavaksi, varoittaa Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.). Orpon hallituksen ajama lakimuutos perustuu oletukseen, että kotihoidon tuen rajaaminen nopeuttaisi kotoutumista ja lisäisi työllisyyttä. Hallituksen omat arviot kuitenkin osoittavat, että vaikutukset jäisivät vähäisiksi.
Hallitus jättää syöpähoidon ongelmat ratkaisematta12.10.2026 15:58:18 EEST | Tiedote
Suomessa pitkillä hoitoviiveillä on merkittävä vaikutus syöpähoitojen heikompiin tuloksiin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ylen MOT:n tuore selvitys nostaa esiin erityisesti rintasyöpään sairastuneen kokemuksen, jossa pitkä odotusaika hoitoihin heikensi hoidon vastetta. Rintasyöpäpotilaiden kokemukset nostavat esiin vakavan kysymyksen siitä, toteutuuko oikea-aikainen hoito yhdenvertaisesti. Jokaisella on oltava oikeus nopeaan hoitoon varallisuudesta, asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme