Yhä useamman suomalaisen asuntolaina on S-Pankissa
Suomen Pankki julkaisi viime viikolla tilaston pankkien markkinaosuuksista asuntolainoissa viime vuoden lopussa. Vaikka asuntokauppojen tilanne on yhä rauhallinen, S-Pankki on onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan asuntolainoissa.

S-Pankin osuus pankkien asuntolainakannasta kasvoi vuoden 2023 lopussa 3,8 prosenttiin. Luvut selviävät Suomen Pankin tuoreesta tilastosta, joka kuvaa luottolaitosten markkinaosuuksia.
S-Pankki on ollut markkinoiden kovin kasvaja. S-Pankki pystyi kasvattamaan omaa tasettaan 13 miljoonalla eurolla vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla, vaikka koko markkinan asuntolainataseet laskivat yhteensä 396 miljoonaa euroa. Kasvun takana on erityisesti nuorten aktivoituminen.
”Lähes puolet S-Pankin asuntolainahakemuksista tulee tällä hetkellä ensiasunnon ostajilta. Erityisesti nuoret arvostavat pankkipalvelujen ketteryyttä: helppokäyttöisen ja moneen taipuvan S-Mobiilin sekä maksuttomien peruspankkipalveluiden lisäksi myös lainaneuvottelut hoituvat S-Pankissa helposti omalta kotisohvalta”, kertoo S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen.
Suomen Pankin tilastoista selviää, että S-Pankin markkinaosuus koko markkinan asuntolainataseen kasvusta on kasvanut 2,1 prosentista 3,8 prosenttiin vuodesta 2017 lähtien. Kyseisellä aikavälillä S-Pankki on ylivoimaisesti eniten markkinaosuuttaan kasvattanut pankki. Kasvu on tapahtunut orgaanisena kasvuna: Asiakkaiden tietoisuus S-Pankin palveluista myös lainojen osalta on parantunut ja S-Pankki näyttäytyy relevanttina vaihtoehtona asuntolaina-asiakkaille.
”Markkinaosuuden kasvattaminen on pitkän työn tulos. Asiakkaat ovat löytäneet S-Pankin ja kokevat meidät potentiaalisena lainapankkina. Haluamme myös omalta osaltamme vastata asiakkaiden tarpeisiin täyden palvelun pankkina. Tällä hetkellä tuemme asiakkaitamme osin haastavassa markkinatilanteessa tarjoamalla uuden asuntolainan toistaiseksi ilman avausmaksua”, kertoo lainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annemari Airaksinenlainojen kehityspäällikkö, rahoittamisen palvelut
Puh:010 767 9287annemari.airaksinen@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken lanserar ett nytt reklamkoncept för varumärket – Finlands mest okomplicerade bank uppfyller dagens kundförväntningar11.8.2025 09:24:04 EEST | Pressmeddelande
S-Banken lanserar en ny reklamkampanj för varumärket idag 11.8. I centrum för kampanjen står den fiktiva karaktären Per Tieeri. Med den lite humoristiska kampanjen vill S-Banken berätta för sina kunder att man vill vara Finlands mest okomplicerade bank. Att S-Banken är okomplicerad visar sig bland annat i bankens förmåga att förstå kundernas behov och erbjuda lättanvända och högkvalitativa digitala tjänster.
S-Pankki lanseeraa uuden brändimainonnan konseptin – Suomen mutkattomin pankki vastaa tämän päivän asiakasodotuksiin11.8.2025 09:24:04 EEST | Tiedote
S-Pankki lanseeraa tänään 11.8. uuden brändimainonnan kampanjan. Kampanjan keskiössä on kuvitteellinen henkilöhahmo Per Tieeri. Hieman humoristisenkin kampanjan myötä S-Pankki haluaa kertoa tahtotilastaan olla asiakkailleen Suomen mutkattomin pankki. Mutkattomuus näkyy S-Pankissa muun muassa asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisenä sekä helppokäyttöisinä ja laadukkaina digipalveluina.
S-Bankens nya fond investerar i finländska småföretag21.7.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Banken Finska Småbolag Aktie Placeringsfond investerar sina tillgångar huvudsakligen i aktier eller aktierelaterade värdepapper i små och medelstora finländska företag.
S-Pankin uusi rahasto sijoittaa suomalaisiin pienyhtiöihin21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankki Suomalaiset Pienyhtiöt Osake Sijoitusrahasto sijoittaa varansa pääasiassa pienten tai keskisuurien suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin tai osakesidonnaisiin arvopapereihin.
Enkät: Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga att göra längre resor till sin stuga2.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt en enkät som S-Banken låtit göra åker finländarna till stugan några gånger om året och det vanligaste sällskapet är maken eller makan. Vanligen stannar de ett par dagar på stugan, och för många är det den knappa fritiden som begränsar den tid som kan tillbringas på stugan. Invånarna i huvudstadsregionen är mer villiga än andra finländare att resa upp till 300 kilometer till sin stuga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme