Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pyhäjoen ja Siikajoen tulvahuippuja ennustetaan tälle viikolle

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat 15.04.2024

Kevättulvat jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla. Pyhäjoen tulvahuippua ennustetaan alkuviikolle ja Siikajoen tulvahuippua viikon puoliväliin. Kalajoen virtaama on sunnuntai-iltana kääntynyt laskuun ja joki on lähes vapaa jääpadoista.

Pyhäjoen tulvahuipun ennustetaan olevan tänä vuonna keskimääräistä suurempi.
Pyhäjoen tulvahuipun ennustetaan olevan tänä vuonna keskimääräistä suurempi. Kuva: Aimo Korpi

Pyhäjoen tulvahuippua ennustetaan alkuviikolle ja Siikajoen tulvahuippua viikon puoliväliin.

Pyhäjoen tulvahuipun ennustetaan olevan keskimääräistä suurempi. Virtaamat ovat hieman kasvaneet ja ensimmäisiä tulvavahinkoja on todettu. Jäät ovat liikkuneet ja jäätä on kasautunut joen alaosalle, mutta se ei toistaiseksi ole merkittävästi nostanut veden korkeutta.

Siikajoen tulvahuipun ennustetaan olevan jonkin verran keskimääräistä suurempi. Ennusteiden mukaan vesi saattaa nousta pelloille. Jäät ovat keskimääräistä paksumpia ja jääpatoriski on olemassa.

Kalajoen virtaama on sunnuntai-iltana kääntynyt laskuun ja joki on lähes vapaa jääpadoista.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa kiinteistöjen omatoimisen tulvasuojaamisen merkitystä. Ohessa on hyödyllisiä oppaita kiinteistöjen suojaamiseen.

Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi palvelussa:

Lestijoki, Kalajoki, Pyhäjoki, Siikajoki,  Pattijoki, Oulujoki, Kiiminkijoki, Iijoki, Kuivajoki

Vesitilanne ja ennusteet verkossa:


Kiinteistön suojaaminen tulvalta:

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:

Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Säännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Tulvantorjuntatoimenpiteet: johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen, p. 0295 038 341, etunimi.k.sukunimi@ely-keskus.fi

Valtakunnallinen tulvakeskus:

Vesistömallin ennusteet Harri Myllyniemi 0295 251 439, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen 0295 251 287, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote

Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.

Pohjois-Pohjanmaan taloudessa pientä vireytymistä – kasvua odotetaan vuonna 202630.10.2025 10:25:24 EET | Tiedote

Talouden matalasuhdanne on kestänyt Pohjois-Pohjanmaalla pitkään. Alkuvuonna 2025 talouskasvu on ollut yhä vaimeaa, joskin pientä vireytymistä on ollut havaittavissa. Esimerkiksi useissa teollisuusyrityksissä on saatu tarjouspyyntöjä kasvavalla tahdilla ja tilauksiakin toimitetaan aiempaa enemmän. Suhdannekäänteen ajankohdasta ei ole tarkkaa näkymää, mutta vuonna 2026 taloudellisen aktiivisuuden uskotaan kasvavan. Inflaation ja korkojen laskut edistävät investointien ja yksityisen kulutuksen kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye