Energiakonsernin toimitusjohtajaksi on valittu Mikael Venäläinen
16.4.2024 10:00:00 EEST | Suur-Savon Sähkö Oy | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.4.2024 alkaen kauppatieteiden maisteri Mikael Venäläisen. Mikael Venäläinen on toiminut Suur-Savon Sähkö -konsernin talousjohtajana 1.9.2017 alkaen ja hoitanut 1.3.2024 alkaen vt. toimitusjohtajan tehtävää.

–Meillä oli monta erinomaisen hyvää ehdokasta yhtiömme toimitusjohtajaksi, mutta Mikael Venäläinen sopi parhaiten luotsaamaan yhtiötä eteenpäin nykyisessä tilanteessa. Hän on jo valmiiksi sisällä yhtiömme asioissa ja pystyy heti viemään strategiaamme eteenpäin. Hänen vahva talouskokemuksensa, sitoutuminen, toiminnan tuloksellisuus sekä toimintaympäristön monipuolinen tuntemus antavat erinomaiset lähtökohdat Suur-Savon Sähkö -konsernin johtamiseen ja strategian toteuttamiseen. Hänen johdollaan pystymme kehittämään konsernia, vähentämään yhtiön velkaantumista ja parantamaan sijoitetun pääoman tuottoa sekä hallitsemaan liiketoimintojen riskejä. Näin nostamme yhtiön omistaja-arvoa sekä ylläpidämme vakaata osingonmaksukykyä, Suur-Savon Sähkö -konsernin hallituksen puheenjohtaja Janne Laine toteaa.
–Otan erittäin mielelläni vastaan toimitusjohtajan tehtävän konsernissa, jonka toiminta perustuu oikeisiin liiketoimintapäätöksiin ja vahvaan arvopohjaan, jonka aiemmat sukupolvet ovat yhtiön 78-vuotisessa historiassa yhdessä aikaansaaneet. On hieno mahdollisuus päästä johtamaan konsernia, jolla on niin merkittävä jalansija omalla toimialueellaan. Energia-ala on erittäin kiinnostavassa murroskohdassa ja uskon, että yhdessä osaavien energia-alan ammattilaisten ja laajan kumppaniverkoston kanssa pystymme uudistumaan ja luomaan lisäarvoa kaikille sidosryhmillemme myös tulevaisuudessa, kertoo Mikael Venäläinen.
Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on myös nimennyt Lumme Energia Oy:n business controllerina toimivan KTM Tiina Tahvosen 15.4.2024 alkaen vt. talousjohtajaksi.
Yhteyshenkilöt
Janne Lainehallituksen puheenjohtajaSuur-Savon Sähkö Oy
Puh:044 417 4001Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on 469,8 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 140 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Yhtiökokouksen päätökset23.4.2026 14:00:19 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 23.4.2026 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Uusi yhtiö perustettiin uusiutuvan energian hankkeisiin31.3.2026 12:51:50 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö perusti Suomen Voimaverkot vastaamaan kasvavaan tarpeeseen sähköverkkoinvestoinneissa ja energia-alan murroksessa. Uusi yhtiö keskittyy erityisesti tuuli- ja aurinkovoimahankkeisiin sekä näiden edellyttämien sähkönsiirtoyhteyksien rakentamiseen.
Konsernin tulos vahvistui vuonna 2025 – strategiset muutokset tukevat omistaja-arvon kasvua26.3.2026 14:38:37 EET | Tiedote
Suur-Savon Sähkö -konsernin vuosi 2025 oli taloudellisesti vahva. Kannattavuus parani selvästi, vaikka liikevaihto laski markkinaympäristön muutosten seurauksena. Konsernin liikevaihto oli 402,6 miljoonaa euroa (463,4 milj. euroa vuonna 2024). Liikevaihdon lasku johtui pääosin sähkön vähittäismyynnin alhaisemmasta hintatasosta sekä poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, joka vähensi energian kysyntää.
Luontotekojen rahoitusohjelma tukee paikallisia ympäristöhankkeita4.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suur-Savon Sähkö käynnistää uuden rahoitusohjelman, jonka avulla vahvistetaan Järvi-Suomen luonnon hyvinvointia ja edistetään paikallisia ympäristötekoja. Virta -luontotekojen rahoitusohjelma tarjoaa tukea monipuolisille luonnon kunnostamis- ja ennallistamishankkeille.
Suur-Savon Sähkö mukana Suomen suurimmassa tuulipuistossa –Lestijärven hanke valmistui20.1.2026 09:05:00 EET | Tiedote
Suur-Savon Sähkö on Kymppivoiman omistajayhtiönä mukana nyt valmistuneessa Lestijärven tuulipuistossa, joka on kokonaisteholtaan Suomen suurin. Keski-Pohjanmaalle Lestijärvelle rakennettu tuulipuisto koostuu 69 tuulivoimalasta, ja sen kokonaisteho on 455,4 megawattia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme