Elenia asentaa uusia älykkäitä sähkömittareita Muuramessa
15.4.2024 18:38:56 EEST | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Elenia asentaa Muuramessa noin 5 000 asiakkaalleen uuden, älykkään sähkömittarin osana sähkönkulutuksen mittausuudistustaan. Asiakkaat saavat hyvissä ajoin ennakkoon kirjeitse tietoa mittarinvaihdosta. Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton. Tähän mennessä jo yli 200 000 Elenian asiakasta on saanut uuden älykkään sähkömittarin. Muuramessa asennukset valmistuvat kesän lopulla.

Vuosien 2021–2025 aikana toteutettava mittausuudistus avaa asiakkaille pääsyn Elenian AinaLab-palveluun, jossa voi seurata omaa sähkönkulutusta lähes reaaliaikaisesti sekä kodin sähköjärjestelmän kuormituksen jakaantumista. AinaLabista saatava mittaustieto soveltuu esimerkiksi kulutustottumusten seurantaan tai sähkötöiden suunnittelun tueksi.
”Tavallisesti eri sähkönkulutuksen seurantapalveluissa kokonaiskulutustieto on saatavilla päivän tai parin viiveellä. Elenian AinaLab-palvelussa kulutustieto on nähtävissä vaihekohtaisesti, ja sen viive on parhaimmillaan vain muutaman minuutin, yleensä korkeintaan tunnin mittainen”, kertoo Elenian asiakkuus- ja sidosryhmäpäällikkö Sanni Harala.
Uusissa sähkömittareissa on mahdollisuus kuormanohjaukseen, jonka voi ottaa käyttöön AinaLabissa. Kuormanohjauksen avulla uutta sähkömittaria voi ohjata ajastamaan sähkökäyttöisiä laitteita, kuten sähkölämmitteisen kodin sekä veden lämmitystä. Kuormanohjaus huomioi käytössä olevan siirtotuotteen sekä pörssisähkön spot-tuntihinnan. Palvelut ovat maksuttomia.
Uusissa sähkömittareissa on lisäksi kotiautomaatioliitäntä, joka mahdollistaa sähkömittarin luennan asiakkaan omaan käyttöön. Tätä uutta ominaisuutta asiakas voi hyödyntää oman palveluntarjoajansa avulla esimerkiksi kotiautomaation ohjaamisessa tai sähköautojen latauslaitteissa.
Testattua teknologiaa
Teknologia-alustan uusille palveluille on luonut sähkömittari- ja järjestelmätoimittaja Aidon yhteistyössä Elenian kanssa. Aidonin kumppanina mukana on teleoperaattori Elisa, joka vastaa mittauslaitteistojen ja -järjestelmän välisistä tietoliikenneyhteyksistä.
”Edistämme sähköistä, vihreää siirtymää uudistamalla sähköverkkoa ja sen teknologiaa sekä kehittämällä asiakkaille uusia palveluita. Älykkään sähköverkon merkitys on keskeinen ilmastoratkaisuissa”, Harala sanoo.
Sähkömittareiden asennuksen Elenialle toteuttaa Voimatel. Hämeenlinnan seudulla asennukset ovat parhaillaan menossa. Päijät-Hämeessä ne alkavat ensi vuonna. Aiemmin työt ovat edenneet Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa sekä Pirkanmaalla.
Elenia vaihtaa kaikkiaan 400 000 asiakkaan sähkömittarit uusiin nykyisten mittareiden tullessa käyttöikänsä päähän. Noin 40 000 asiakkaalla on tätä uudemmat mittarit, jotka menevät vaihtoon myöhemmin
>> Lue lisää mittausuudistuksestamme
Faktat
- Uudet sähkömittarit mahdollistavat asiakkaille uusia palveluita.
- Älykäs sähköverkko ja uudet palvelut edistävät uusiutuvan energian käytön kasvua.
- Tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat säätövoimaksi lisää kulutusjouston ratkaisuja.
- Uusi mittausjärjestelmä edistää kulutusjouston tasapainoa energiajärjestelmässä.
- Elisan uusimmalla IoT-teknologialla on mahdollista entistä tarkempi sähkönmittaus. Mittareihin saa yhteyden haastavistakin paikoista, kuten monen seinän takaa tai maan alta.
- Asiakkaat ja isännöitsijät saavat mittarinvaihdosta ennakkotiedon postitse sekä kotitaloudet asennusajan, jonka voi tarvittaessa vaihtaa.
- Ennen asennusajan vahvistusta asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään.
- Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanni HaralaAsiakkuus- ja sidosryhmäpäällikköElenia
Puh:0400 905 197sanni.harala@elenia.fiKuvat

Linkit
Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 440 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta. Rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Palveluliiketoimintamme tarjoaa energiayhtiöille asiakaspalvelua ja sähkömarkkinoiden monipuolisia palveluita sekä vastaa Elenian hankinnasta ja rakennuttamisesta. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä. Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Droonit lentävät kesällä Elenian verkkoalueella tarkastamassa sähkölinjojen kuntoa21.5.2026 13:45:57 EEST | Tiedote
Elenia aloittaa kesäkuussa sähköverkon tarkastus- ja kuvauslennot drooneilla eri puolilla verkkoaluetta. Jos huomaat droonin sähkölinjojen läheisyydessä, kyse on todennäköisesti normaalista verkon kunnon tarkastuksesta. Kuvauslennot toteuttaa tänä vuonna Airpelago AB.
Elenia uudistaa sähköverkkoa säävarmaksi Nokialla30.4.2026 11:32:00 EEST | Tiedote
Elenia maakaapeloi ikääntynyttä ilmajohtoverkkoa suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta Nokialla noin 17 kilometrin matkalta kolmella eri työmaalla. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 4 500 asiakkaalle. Urakoitsijana työmailla toimii Enerke Oy. Viime vuosien sään ääri-ilmiöt, kuten Hannes-myrsky, ovat korostaneet sähköverkon säävarmuuden merkitystä.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin asiakkaiden vinkkien pohjalta27.4.2026 14:58:24 EEST | Tiedote
Elenia asentaa sähköverkon ilmajohtoihin lintuvaroittimia huhti-toukokuun vaihteessa Urjalan Halkivahassa, Hämeenlinnan Eteläisissä ja Asikkalan Viitailassa. Varoittimet auttavat lintuja havaitsemaan sähkölinjat paremmin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.
Elenian kevään ensimmäinen säävarman sähköverkon rakennustyömaa käynnistyi Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla1.4.2026 09:20:06 EEST | Tiedote
Ikääntynyttä ilmajohtoa uudistetaan maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 16 kilometrin matkalta Siikalatvan Mankilassa ja Saarikoskella. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 440 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Enerke Oy.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoon Jyväskylän Vesangalla joutsenten suojelemiseksi24.2.2026 11:38:04 EET | Tiedote
Elenia asentaa tiistaina 24.2. Jyväskylän Vesangalle sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme