Wilma Schlizewski paljastaa kaiken uutuuskirjassa
17.4.2024 07:21:12 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Sami Lotilan kirjassa Hurja Hantta Wilma Schlizewski kertoo elämästään ilman filttereitä, suoraan ja ihan pirun hauskasti.

Wilma Schlizewski (ent. Hannele Laine, ent. Hantta Krause) oli ”lauta ja finninaamainen nuori Kuusankoskelta”, joka nousi paikallisen missikilpailun voittajaksi ja pääsi kiertämään Suomea Danny show’n mukana. Tavoitteena oli alusta alkaen julkisuus, jonka myötä olisi helppoa saada töitä.
Hänet valittiin 3500:n hakijan joukosta töihin helsinkiläiseen mainostoimistoon, mutta hän sai potkut näytettyään kaapin paikan toimiston johtajalle. Mainostoimistossa Wilma oppi, että luovuus asuu lasissa. Helsingissä hän teki kaikkensa kerätäkseen katseita ja huomiota – ja onnistui siinä paremmin kuin muut. Räväkällä ulkomuodolla oli hintansa. ”Kerran mä hain Helsingissä 12 metriä akvaarioletkua ja tein letkusta minihameen. Se oli hameeksi aika hiostava.”
Wilma kertoo kaiken vanhemmuudestaan ja siitä, miten hän tapasi neuvolassa hirviön ja sai lapselleen kuolemantuomion. Hän kertoo kaiken syövästään ja siitä, miten vaikea siihen oli saada hoitoa.
Räväkästä toimittajasta kuoriutuu superjulkkis
Wilman TV-ura huipentui vuonna 1984 suoran lähetyksen toivotukseen ”Helvetin hyvää yötä”. Se pani koko Suomen sekaisin ja teki Wilmasta superjulkkiksen.
Wilma kertoo kaiken seksuaalisesta ahdistelusta, jota hän on kokenut niin mainostoimistossa kuin Yleisradiossakin, ja myöhemmin yksityisyrittäjänä. Wilma houkuteltiin mukaan Helsingin kunnallispolitiikkaan ja hänestä tuli ”Kokoomuksen musta lammas”. Wilman poliitikon ura päättyi, kun hän poltti Kokoomuksen jäsenkirjansa.
Kirja kuvaa myös Wilman työtä ja pettymyksiä Helsingin kaupunginteatterissa ja sitä, miksi hän lopulta ryhtyi tatuointitaiteilijaksi. Hän käyt läpi avioliitot, joista ensimmäisen Wilma solmi jo parikymppisenä. Helsingin Sanomien TV-kriitikko Jukka Kajava ja hänen miehensä kustansivat häämatkan Thaimaahan, mutta vain sulhaselle. Elämän suuri rakkaus Theodoro osoittautui narkomaaniksi ja prostituoiduksi. Wilma kertoo kaiken suhteestaan Intian Goalta tuomaansa itseään puolta nuorempaan Arskaan (Aryan) ja paljastaa menneensä tämän kanssa naimisiin jo viime vuoden puolella.
Maailmanmatkaajan hurjat seikkailut
Kirjaan mahtuu myös maailmanmatkailu ja Italian ja Sveitsin rajalla sattunut auto-onnettomuus, joka melkein tappoi hänet. Autonratissa ollut ruotsinsuomalainen huumekauppias jätti Wilman virumaan tienposkeen.
Wilma kertoo kaiken kehonrakennusurastaan, showpainiurastaan, levylaulajan urastaan, pornoelokuvan tuottamisesta, rasismista Tangomarkkinoilla ja lopuksi myös toisesta kotikaupungistaan Tallinnasta.
Kirjansa lopussa Wilma palaa parhaaseen ystäväänsä kriitikko Jukka Kajavaan ja siihen, miten hän varasti Kajavan tuhkat tämän haudasta Järvenpäässä. Tuhkat Wilma vei sinne, minne Kajava oli toivonut ne vietävän.
Sami Lotila, 58, on Helsingissä ja Tallinnassa työskentelevä suomalainen toimittaja, kustannustoimittaja, kirjeenvaihtaja ja kirjailija. Lotila on kirjoittanut ja toimittanut yhteensä yli 20 kirjaa suomeksi ja viroksi, ja molemmassa maassa hänen kirjansa ovat nousseet myyntilistojen kärkeen.
Kirja ilmestyy 17.4. myös äänikirjana.
Kirjan julkkareita vietetään 8.5. Helsingissä
Median edustajat ovat tervetulleita kirjan julkkareihin 8.5. klo 17–19 Sörkan Ruusussa, Pääskylänrinne 3, Helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Arne Dahlin kiitetty NOVA-sarja jatkuu3.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ylistäviä arvioita saaneen dekkarisarjan toisessa osassa Tukholman keskustaan ilmestyy kreikkalaista jumalaa esittävä patsas, joka sateen jälkeen paljastuu ruumiiksi. Pian taideteoksia alkaa ilmestyä lisää. Ruotsalaisen Arne Dahlin kirjoja on myyty yli 5 miljoonaa kappaletta ja käännetty 32 kielelle.
Ville-Juhani Sutisen romaani valottaa nykyisen luksuslomakohteen synkkää historiaa ja suomalaisten kytköstä orjakauppaan2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
1700-luvun lopulle ajoittuvassa Kiirastulesta-romaanissa päähenkilö Rasti lähtee köyhän Suomen syrjäseudulta etsimään parempaa elämää ja ajautuu Ruotsin siirtomaahan Saint-Barthélemyyn Karibialle. Siellä hän tempautuu osaksi orjakaupan julmaa koneistoa.
Uutuuskirja avaa taustakeskusteluja Suomen ydinaselinjauksista25.5.2026 13:21:50 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja tietokirjailija Kimmo Kiljusen teos Rajalla – Suomen selviytymistarina käy läpi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kautta aikojen. Kirjassa myös avataan Suomen ydinaselinjauksiin ja ydinenergialain muutoksiin liittyviä keskusteluja, joita tasavallan presidentin ja pääministerin kanssa käytiin tehtäessä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Ari Heinilän uutuuskirja näyttää, että Itämeri on suuri seikkailu25.5.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Elokuvantekijä ja itse oppinut Itämeri-tutkija Ari Heinilä on sukeltanut monilla maailman merillä ja seikkaillut mitä eksoottisimmissa paikoissa. Jännittävimmät seikkailut hän kuitenkin löysi lähivesistään Itämereltä. Minun mereni -valokuvateos kutsuu mukaan nauttimaan kotimerestämme luontoa kunnioittaen ja esittelee myös konkreettisia ratkaisuja Itämeren tilan parantamiseen.
Elaf Alin selviytymistarina: kunniaväkivallan varjosta vapauteen20.5.2026 12:20:40 EEST | Tiedote
Ruotsalais-irakilaisen Elaf Alin palkittu esikoisteos Sanoitko minulle rakkaus? on henkilökohtainen kuvaus kasvamisesta kunniasorron tiukasti hallitsemassa perheessä. Kirja nousi Ruotsissa heti ilmestyttyään myynti- ja arvostelumenestykseen. Elaf Ali saapuu kesäkuussa Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme