Vihreiden Harjanteelta suorat sanat kehysriihestä: ”Haitallisten yritystukien karsimiseen ei riittänyt rohkeus edes tässä tilanteessa, ja se on surkea suoritus”
Kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kertoo pettyneensä hallituksen kehysriihessä hallituksen haluttomuuteen puuttua tehottomiin ja ympäristölle haitallisiin yritystukiin.

Säilyttävät ja tehottomat yritystuet ovat kalliita, kannustavat sotkemaan ympäristöä ja jarruttavat talouden tuottavuuskehitystä.
– Edes tässä taloustilanteessa hallitukselta ei löytynyt kiinnostusta tai rohkeutta perata tosissaan tehottomia ja haitallisia yritystukia. Sen sijaan tukia lisätään muun muassa turpeelle ja dieselille, ja olemassa olevia verovinoumia jatketaan. Hallitus on siis valmis leikkaamaan lähes kaikkialta muualta, mutta yritystuet jäävät jälleen koskematta. Se on käsittämätön ideologinen valinta, Harjanne äimistelee.
Hallitus esitteli kehysriihen yhteydessä myös uuden verokannustimen vihreille investoinneille. Harjanne pitää ajatusta oikeansuuntaisena, mutta koko elinkeinopolitiikan linjaa ristiriitaisena ja riittämättömänä.
– Vihreiden investointien verokannustin olisi tarjonnut yritystukien perinpohjaiselle remontille luontevan paikan, mutta hallitukselta puuttuu sellaiseen rohkeus. On aivan päätöntä kannustaa veroaleilla ja samaan aikaan olla siivoamatta ympäristölle haitallisia tukia pois. Nyt painetaan edelleen enemmän jarrua kuin kaasua vihreän siirtymän sihteen, Harjanne äimistelee.
Harjanne huomauttaa, että hallituksen toimet myös haittaverojen suhteen jäävät varsin pinnallisiksi.
– Esimerkiksi kaivosveroon tehdään ainoastaan viiden miljoonan euron korotus. Tästä on tainnut jäädä vähintään yksi nolla pois, Harjanne ihmettelee.
Harjanne muistuttaa, että Suomen talouden kannalta olisi tärkeää luoda uskoa tulevaisuuteen. Lyhytnäköisen raju leikkauspolitiikka ja kyvyttömyys uudistaa taloutta eivät sitä tee.
– Usko paremmasta huomisesta on menestyvän talouden moottori. Lyhytnäköiset ja epäoikeudenmukaiset leikkaukset, tehottomista tuista kiinnipitäminen ja ilmaston ja luonnon sivuuttaminen syövät sitä uskoa, ja se käy kalliiksi, Harjanne varoittaa.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät esittää rakennusalaa tukevia toimia, joilla saadaan koteja, koulurauhaa ja työpaikkoja14.1.2026 11:02:50 EET | Tiedote
Rakennusalan elpyminen on ollut tuskallisen hidasta ja rakennusalan ammattilaisia vaihtaa jopa pois alalta. Vihreät esittää neljää keinoa, joilla lisätään kohtuuhintaisia asuntoja, tehdään kodeista energiatehokkaita, parannetaan koulujen viihtyvyyttä ja saadaan rakennus- ja korjaustoiminta kestävällä tavalla käyntiin.
Vihreiden Tynkkynen: Suomen ilmasto- ja luontotavoitteet sopivat yhteen vahvan metsäteollisuuden kanssa14.1.2026 10:05:00 EET | Tiedote
Ilmasto- ja luontopaneelien tänään julkaisema selvitys osoittaa, että Suomen on täysin mahdollista saavuttaa ilmasto- ja luontotavoitteet hakkuumääriä maltillisesti kohtuullistamalla. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen peräänkuuluttaa nyt hallitukselta ripeitä toimia, kuten veroa teollisen mittakaavan puunpoltolle ja metsälain päivittämistä.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen järkyttyi: “Ei kai hallitus aio seuraavaksi heikentää saimaannorpan suojelua?”8.1.2026 17:23:34 EET | Tiedote
Vuoden alusta hallitus päätti sallia Suomessa erittäin uhanalaisen suden metsästyksen. Onko se seuraavaksi heikentämässä erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua, kysyy entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr).
Vihreiden Krista Mikkonen: Selkeästi pätevämmän hakijan ohitti ministerin suosikki – vielä viime kaudella Talvitie piti poliittisia virkanimityksiä korruptiona8.1.2026 16:15:53 EET | Tiedote
Kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen kritisoi tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien (kok) tekemää virkanimitystä räikeänä poliittisena nimityksenä.
Sofia Virta: Työttömyystilastot ja kasvun puute kertovat totuuden kokoomuksen talousosaamisesta8.1.2026 14:48:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen historiallinen kärkisija EU:n työttömyystilastoissa on vakava osoitus hallituksen johtajuuden puutteesta sekä kokoomuksen talousosaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme