Fatim Diarra: Hallituksen kehysriihi kylmää kyytiä tasa-arvolle ja ihmisoikeuksille
Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Fatim Diarra (vihr.) kritisoi kovaan ääneen hallituksen kehysriihen lopputuloksia, joita Diarra kuvailee tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kannalta kylmääviksi.

Diarra muistuttaa, että talouspolitiikka on aina myös tasa-arvopolitiikkaa.
– Naiset ovat miehiä keskimäärin riippuvaisempia sosiaaliturvasta ja julkisista palveluista. Leikkaukset niistä ovat sen vuoksi aina leikkauksia, jotka kohdistuvat ennen kaikkea naisiin, Diarra huomauttaa.
Hallitus ilmoitti kehysriihen yhteydessä leikkaavansa sosiaali- ja terveyspalveluilta huomattavan siivun rahoituksesta. Myös tällä on Diarran mukaan vaikutuksia sukupuolten tasa-arvoisiin toimintamahdollisuuksiin yhteiskunnassa.
– Jos leikataan julkisia hoivapalveluita, se ei poista hoivan tarvetta, vaan siirtää sitä koteihin, jolloin siitä tulee naisten palkatonta työtä, Diarra toteaa.
– Julkinen sektori on myös merkittävä naisten työllistäjä. Sen vuoksi julkisen sektorin leikkauksilla on vaikutuksia erityisesti naisten työllisyyteen, palkkoihin ja työelämän laatuun, hän lisää.
Hallitus on myös leikkaamassa ennennäkemättömän rajusti sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuista. Nämäkin leikkaukset rapauttavat suomalaista tasa-arvoa, sillä kyseiset järjestöt huolehtivat muun muassa turvakodeista, nuorten matalan kynnyksen mielenterveysavusta sekä maahanmuuttajaäitien tuesta, muistuttaa Diarra.
– Suomi on Euroopan toiseksi turvattomin maa naisille, ja iso syy tähän on lähisuhdeväkivalta. Siltä naisia suojelevat muun muassa turvakodit. Näiltä järjestöiltä leikkaamalla hallitus tekee Suomesta entistä turvattomamman paikan tytöille ja naisille, Diarra lataa.
Diarra muistuttaa, että hallitus on jo aiemmilla päätöksillään kahlinnut matalapalkkaiset naiset palkkakuoppaan sekä leikannut tavalla, joka osuu kipeästi etenkin matalapalkka-aloilla työskenteleviin naisiin sekä yksinhuoltajiin. Lisäksi hallitus leikkaa entisestään kehitysavusta, joka kertoo karua kieltä hallituksen suhtautumisesta ihmisoikeuksiin.
– On häpeällistä, että tässä maailmantilanteessa hallitus päättää leikata kehitysyhteistyöstä 50 miljoonaa ja kiihdyttää jo päätettyjen leikkausten aikataulua. Hallituksen politiikka ei ole vihamielistä vain Suomen pienituloisia ja ympäristöä kohtaan, vaan myös globaalisti julmaa. Pian on vaikeaa enää nähdä miten Suomi voi kutsua itseään hyvinvointivaltioiksi, sillä ainakaan Pohjoismainen hyvinvointivaltio me emme enää ole, Diarra toteaa.
– Suomalaisena feministinä ja ihmisoikeuksien puolustajana on nykyään hyvin vaikeaa edustaa maata, jonka hallitus tekee näin naisvihamielistä, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kannalta taantumuksellista politiikkaa.
Yhteyshenkilöt
Fatim DiarraKansanedustaja
Puh:09 432 3132fatim.diarra@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme