Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöiden viihtyvyys monissa yksiköissä hyvällä tasolla

Jaa

Tuoreen mittauksen perusteella monissa Pirkanmaan hyvinvointialueen yksiköissä viihdytään töissä, ja työyhteisöt koetaan turvallisiksi. Henkilöstö kokee myös pystyvänsä hyödyntämään omaa osaamistaan työssä.

Vuoden 2024 ensimmäisessä Fiilismittari-kyselyssä Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöltä kysyttiin, kuinka todennäköisesti henkilöstö suosittelisi työyhteisöään. Suositteluhalukkuuden lisäksi Fiilismittari-kyselyssä pyydettiin arvioimaan muutamia tarkentavia työntekijäkokemukseen ja turvallisuuteen liittyviä väittämiä asteikolla 1–5.

Vuoden 2024 ensimmäisessä kyselyssä tarkentavien kysymysten arviot vaihtelivat lukujen 3,3 ja 4,1 välillä koko organisaation tasolla. Parhaimmaksi työntekijät arvioivat turvallisuuden kokemuksen omassa työyhteisössään. Seuraavaksi korkeimmat arviot henkilöstö antoi mahdollisuuksille hyödyntää omaa osaamista työssä sekä sille, ettei työyhteisössä sallita muita loukkaavaa käytöstä. Korkeaksi henkilöstö arvioi myös työssä viihtymisen.

– Tarkentavien kysymysten vastauksien keskiarvoja voi pitää varsin hyvinä ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Esimerkiksi turvallisuudenkokemus ja oman osaamisen hyödyntäminen vaikuttavat paljon työntekijän työhyvinvointiin, toteaa Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen.

Suositteluhalukkuutta pyydettiin arvioimaan asteikolla 0–10. Kyselyyn vastanneet jaetaan suosittelijoihin (arvio 9–10), neutraaleihin (arvio 7–8) ja kriittisiin (arvio 0–6). Suositteluarvo lasketaan vähentämällä kriittisten vastaajien prosenttiosuus suosittelijoiden osuudesta.

Monissa työyhteisöissä suositteluarvo oli positiivinen, mutta oli työyhteisöjä, joissa se on vielä negatiivinen. Kyselyn suosittelukeskiarvo oli -10. Suosittelukeskiarvo muodostuu lukujen -100 ja 100 välille.

Kysely kehittämisen välineenä

Henkilöstöjohtaja Taina Niirasen näkemyksen mukaan uudessa organisaatiossa on tärkeää seurata säännöllisesti työntekijöiden kokemusta erityisesti käynnissä olevan muutoksen keskellä.

– Fiilismittarin avulla voimme tunnistaa, mitkä asiat ovat meillä kunnossa ja millaisia kehityskohteita työyhteisöissä on, sanoo Niiranen.

Tulokset raportoidaan ja käsitellään hyvinvointialueen johtoryhmissä ja työyhteisöissä. Työyhteisöt käyvät tulokset läpi ja sopivat toimenpiteistä. Tulokset on julkaistu koko henkilöstön nähtäviksi sisäisissä viestintäkanavissa.

Kyselyyn vastasi hieman yli 7000 työntekijää (33 %) henkilöstöstä.

Laajempi henkilöstötutkimus syksyisin

Pirkanmaan hyvinvointialue mittaa henkilöstönsä työntekijäkokemusta ja suositteluhalukkuutta lyhyellä Fiilismittari-kyselyllä neljä kertaa vuodessa.

Lyhyen Fiilismittari-kyselyn lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialue mittaa työntekijäkokemusta myös laajemmalla henkilöstötutkimuksella joka syksy siten, että kehittämistoimenpiteet ja voimavaratekijät raportoidaan yksiköittäin ja niiden toteutumista seurataan osavuosikatsauksessa.

Syksyllä 2023 hyvinvointialue toteutti henkilöstölleen Työterveyslaitoksen työhyvinvointitutkimuksen.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote

Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.

Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote

Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye