Valkosipulia pizzaan, suolakurkkuja ei – näin suomalaiset vastasivat ruokaväittämiin
Foodora tutki, miten suomalaiset reagoivat erilaisiin ruokaväittämiin. Tutkimukseen vastanneiden mukaan valkosipuli ja ananas kuuluvat pizzaan, kun taas suolakurkut ja ranskalaiset eivät. Suosiotaan kasvattanut trendi, ranskalaisten dippaaminen jäätelöön, sai vastaajilta myös tyrmäyksen. Lisäksi vanha kikka, majoneesin ja ketsupin sekoittaminen, ei ole suotavaa.

Kuluttajilla voi olla hyvin omaperäisiä mieltymyksiä ruoan suhteen, eikä makumieltymyksistä voi koskaan kiistellä. Yleisimpiä lisätilauksia annoksissa ovat valkosipuli sekä chili, mutta ravintolasta tilatessa monet saattavat tilata esimerkiksi pizzan päälle myös ranskalaisia tai suolakurkkuja. Siksi Foodora halusi selvittää, miten suomalaiset reagoivat erilaisiin ruokaväittämiin.
Valkosipuli (39%) ja ananas (38%) kuuluvat tutkimukseen* vastanneiden mielestä selkeästi pizzaan. Sen sijaan pizzan päälle ei pidä laittaa suolakurkkuja (47%) eikä etenkään ranskalaisia (64%). Suolakurkut eivät kuitenkaan saa yhtä voimakasta vastustusta kuin ranskalaiset, sillä 23 prosenttia vastaajista katsoo, että suolakurkut sopivat pizzaan.
– Oudoin pizzan lisätäyte meillä ovat juuri ranskalaiset. Eniten lisätäytteinä myydään juustoa ja valkosipulia sekä jalopenoja tai chiliä tuomaan tulisuutta. Tutkimuksesta näkee, että kuluttajat ovat kuitenkin kokeilunhaluisia. Rohkeus kokeilla erilaisia ruokayhdistelmiä voi avartaa omaa makuaistia. Aina kannattaa kokeilla, kertoo Foodoran kaupallinen johtaja Einar Toivonen.
Ranskalaisia pizzan päällä voisi harkita 9 prosenttia vastanneista. Valkosipulin lisäämisestä pizzaan empii 13 prosenttia ja ananaksen 17 prosenttia vastanneista. Foodoran tilatuin annos on omavalintainen pizza.
Kebabista Suomen kansallisruoka?
Pizzan lisätäytteiden lisäksi kysyttiin Foodoran toiseksi tilatuimpien eli hampurilaisten kohtaloa. Roskaruokana hampurilaisia piti 15 prosenttia vastanneista, kun taas 34 prosenttia oli tästä jokseenkin eri mieltä. Päivänselvää vastanneille on se, ettei hampurilaisia kuulu syödä joka päivä (52%).
Hampurilaisravintolasta tilataan usein aterian mukana ranskalaisia, mausteita ja jäätelöä. Vaikka Amerikassa ja joissain Euroopan maissa majoneesia sekoitetaan ketsupin kanssa, suomalaisista 45 prosenttia ei hyväksy mausteiden sekoittamista keskenään. Myöskään sosiaalisessa mediassa suosittu trendi, ranskalaisten dippaaminen jäätelöön, ei innosta suomalaisia; sekoitus saa täystyrmäyksen peräti 69 prosentilta.
Foodoran suosikkiannoksiin kuuluu myös kebab. Siksi vastaajilta kysyttiin pitäisikö kebabin olla Suomen kansallisruoka. 77 prosenttia on kuitenkin selkeästi sitä mieltä, ettei kebab ylitä kansallisaarteitamme karjalanpaistia ja ruisleipää.
– Vaikka kebab kuuluu tilatuimpien ravintola-annosten joukkoon, emme me ole kebabbia julistamassa suomalaisten kansallisruoaksi. Ei se taida lopulta voittaa kuitenkaan hyvää grillimakkaraa järvisaunan jälkeen, toteaa Toivonen.
Foodoran tilatuimmat annokset 2023:
-
Omavalintainen pizza
-
Juustohampurilainen
-
Kerroshampurilainen
-
Kebab
-
Kananugetit
Liitteenä Foodoran ruokabarometrin tutkimustulokset sekä kuvat.
*Foodoran ruokabarometri on toteutettu yhteistyössä Milttonin tutkimustiimin kanssa. Vastaajia oli yhteensä 1019 ja vastaajat edustavat iältään ja sukupuoleltaan Suomen väestöä. Tiedonkeruussa painotettiin vastauksia pääkaupunkiseudulta, kehyskunnista sekä muista isoista kaupungeista. Tutkimus tehtiin 4.– 12.12.2023. Tutkimuksen virhemarginaali on tässä kannatusmittauksessa 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Mämmi
PR & Communications Lead
press@foodora.fi
040 1645401
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Foodora on yksi Pohjoismaiden johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, joka toimittaa ravintolaruokia ja päivittäistavaroita suoraan asiakkaiden ovelle. Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista. Euroopassa Foodora toimii seitsemässä maassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Tanskassa, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodoran tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
foodora julkaisee 2025 in Bites -vuosikoonnin – Vuoden 2025 ensimmäinen tilaus Euroopassa tehtiin Raumalla23.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Foodora, yksi Euroopan johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, julkaisee tänään vuosikoosteensa nimeltä “2025 in bites”. Foodoran asiakkaat saavat sovellukseen personalisoidun koosteen tilauksistaan tänä vuonna. Sen lisäksi yritys julkistaa maakohtaisen katsauksen tilauksista ja kuluttajakäyttäytymisestä kuudessa Euroopan maassa. Foodora tarjoaa viimevuotiseen tapaan syväsukelluksen jakelu- ja kuljetusalan eurooppalaisiin trendeihin. Nopeat syövät hitaat: Vuoden 2025 ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa Vuoden 2025 vaihtuessa Euroopan ensimmäinen foodora-tilaus tehtiin Suomessa. Tilaus kirjattiin Raumalla sijaitsevaan Eti Kebab & Pizzeriaan vain 24 sekuntia keskiyön jälkeen, ja se sisälsi kebabin ranskalaisilla sekä Muumi-limun. Ruotsi sijoittui kakkoseksi: lahden toisella puolella ensimmäinen tilaus tehtiin 11 sekuntia myöhemmin. Suomen nopein foodora-toimitus kesti kaksi minuuttia (120 sekuntia), mutta Euroopan kärkisijan vei Unkari hurjalla ajalla minu
Foodora aloittaa kuljetukset Nummelassa1.12.2025 09:24:21 EET | Tiedote
Foodora aloittaa toimintansa Nummelassa 1.12.2025, kun kuljetukset lähtevät käyntiin yhteistyössä 14 alueen toimijan kanssa.
Kotipizzan tuotteita voi nyt tilata Foodoran sovelluksella4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjoismaiden suurimman pizzaketjun Kotipizzan tuotteet ovat nyt saatavilla Foodoran mobiilisovelluksessa kautta maan.
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa9.9.2025 10:13:23 EEST | Tiedote
Foodora tukee World Visionin Kouluruokakampanjaa, joka mahdollistaa päivittäisen ruokatarpeen täyttämisen nälästä kärsiville lapsille. Foodora toimittaa vuosittain miljoonia ruokatilauksia asiakkailleen, ja siksi on tärkeää mahdollistaa ruokaa sitä myös eniten tarvitseville.
Kaikkien aikojen tilatuin annos on Pizza Fantasia – nousijoina täytetyt leivät ja kahvilatuotteet20.8.2025 10:18:30 EEST | Tiedote
Pizza Fantasia nousee ylivoimaiseksi suomalaisten ikisuosikiksi, jättäen kerroshampurilaisen selvästi toiselle sijalle. Foodora selvitti lisäksi, mitkä keittiöt ovat näyttäneet selvää nousua suurimmissa kaupungeissa. Vietnamilaisen keittiön ohella nyt trendaavat täytetyt leivät sekä kahvilatuotteet. Trendit näyttävät suuntaa muuhun maahan nähden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


