Classic kesti Oilersin kirin – finaalivoitot nyt 2-0
Classic siirtyi F-liigan miesten finaalisarjassa 2–0-johtoon, kun se nappasi jo toisen yhden maalin voittonsa kaatamalla kotonaan Oilersin 4-3. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Tänään Classic näytti jo ratkaisevan pelin, kun se karkasi kahdessa erässä kolmen maalin johtoon. Avausmaalin iski ensi erässä Eemeli Salin, ja sama mies oli asialla toisessa, kun Adam Hemerka ryösti pallon päädyssä ja vapautti Salinin nostamaan luukulta aivan vapaasti 2-0. Classicin kolmas osuma syntyi lähivapaalyöntitilanteesta Aaro Helinin löydettyä jotenkin aukon maalikehysten ja maalivahti Markus Laakson välistä.
Oilers sähköisti pelin kolmannessa erässä, kun ensin Tuomas Iiskola yllätti huikeita torjuntoja paiskoneen Lassi Torisevan kaukolaukauksella ja kohta ero supistui yhteen Santeri Lindforsille kirjatulla maalilla, Edes Ville Lastikan kakkospallosta näpäyttämä 4-2 ei antanut kotijoukkueen hengittää vapaasti, kun Oilersin Eetu Sorvali ohjasi näyttävästi vastaiskun päätteeksi Rasmus Kainulaisen syötön verkkoon. Viimeiset kuusi ja puoli minuuttia Classicin puolustus kuitenkin kesti, vaikka Öljymiehet vimmatusti päälle painoivatkin.
Kolmas kohtaaminen jännitetään perjantaina Tapiolan urheiluhallissa Espoossa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Mestari TPS maanantaina selkä seinää vasten – Classicille jo kolmas finaalivoitto20.4.2025 19:40:01 EEST | Tiedote
TPS voitti loppuotteluihin saakka kauden kaikki ottelunsa, mutta naisten finaalisarjaa johtaa yhtäkkiä haastaja Classic 3-0 lyötyään hallitsevan mestarin tänään Turussa 3-2. Kulta on katkolla tamperelaisille maanantaina klo 14 Lempäälän Bläk Boksissa.
Indians taipui neljännen kerran – Oilers ja Classic ratkovat jälleen F-liigan mestaruuden19.4.2025 21:30:26 EEST | Tiedote
F-liigan miesten mestaruuden ratkovat viime kevään tapaan Oilers ja Classic. Hallitseva mestari Oilers varmisti finaalipaikkansa voittaessaan tänään kotonaan Westend Indiansin 4-2 ja viedessään välieräsarjan otteluin 4-1. Indians kohtaa pronssiottelussa SPV:n.
Mestari Oilers jo voiton päässä finaaleista, OLS jatkaa F-liigassa18.4.2025 21:18:45 EEST | Tiedote
F-liigan mestari Oilers otti ison askeleen kohti tämänkin kevään finaaleja, kun se kaatoi Westend Indiansin vieraissa 8-2 ja johtaa välieräsarjaa jo 3-1.
Classic sensaatiotahdissa naisten finaaleissa – voittamattomalle TPS:lle jo toinen perättäinen tappio18.4.2025 17:43:38 EEST | Tiedote
Classic aiheutti sensaatiomaisesti TPS:lle toisen perättäisen tappion kaatamalla mestarit finaalisarjan toisessa kohtaamisessa kotonaan 6-1.
Classic ensimmäisenä loppuotteluihin, LASB jatkaa F-liigassa17.4.2025 21:38:13 EEST | Tiedote
Runkosarjan voittaja Classic varmisti ensimmäisenä paikkansa F-liigan loppuotteluissa, kun se kaatoi tänään vieraissa SPV:n 6-4 ja vei välieräsarjan puhtaasti 4-0. Westend Indians ja Oilers kohtaavat perjantaina neljännen kerran omassa sarjassaan, jota Oilers johtaa 2-1.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme