Jyväskylän yliopisto laajentaa suosittua kauppatieteen koulutustaan – uusi englanninkielinen kandidaattiohjelma hakuun keväällä 2025
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu JSBE avaa mahdollisuuden englanninkielisiin kandidaattiopintoihin. Uusi kandidaattiohjelma ”Business Innovation and Sustainability” toteutetaan kokonaan englanniksi. Koulutukseen valittu voi jatkaa opintojaan aina maisterintutkintoon saakka.

Jyväskylän yliopiston englanninkieliset tutkinto-ohjelmat täydentyvät jälleen yhdellä mielenkiintoisella avauksella. Kansainvälisten maisteriohjelmien lisäksi haettavaksi tulee uusi kandidaattiohjelma (Bachelor's degree programme in) Business Innovation and Sustainability.
Kandidaattiohjelma on kolmivuotinen, jonka jälkeen opiskelijan on mahdollista jatkaa opintojaan aina maisteriksi saakka. Opinto-oikeuden saa tiettyihin JSBE:n maisteriohjelmiin.
Hae opiskelemaan kansainvälistä kandidaatintutkintoa tammikuussa 2025
Business Innovation and Sustainability on kansainvälinen koulutusohjelma, joka rakentuu Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ydinprofiileihin ja -osaamiseen.
– Uudessa ohjelmassamme opiskelijat verkostoituvat eri alojen asiantuntijoiden kanssa jo opiskeluaikanaan oppien samalla merkittäviä uuden tiedon luomiseen, argumentointiin ja kauppatieteen alaan kuuluvia tietoja ja taitoja, ohjelman akateeminen johtaja Juha Kansikas kertoo.
Hakijoiksi ovat tervetulleita kaikki ohjelman teemoista kiinnostuneet, joilla on korkeakoulukelpoisuus ja riittävä englannin kielen taitotaso.
Kandidaattiohjelmaan voi hakea Opintopolussa ensi kevään ensimmäisessä yhteishaussa, joka on tammikuussa 2025. Hakuun voi valmistautua tutustumalla huolellisesti ohjelman valintaperusteisiin, jotka julkaistaan syksyllä 2024.
Lisätietoja uudesta kandidaattiohjelmasta on tulossa lähikuukausina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha KansikasYliopistonlehtori, kandidaattiohjelman akateeminen johtaja
Puh:+358405767811juha.kansikas@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Hakijamäärä Jyväskylän yliopistoon nousi – luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2025 yhteishaussa12.9.2025 08:56:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 11.9.2025. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 115 opiskelupaikkaan pyrki 679 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 765 kappaletta.
Maailmankaikkeuden aikajanasta pienen raakun elämään - Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu12.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa perjantaina 26.9.2025. Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk.
Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.
Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa11.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme