Verojaston puheenjohtaja Valkonen: Investointikannustin uusi talouskasvun työkalu
17.4.2024 08:34:42 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus on kehysriihessä päättänyt luoda uuden investointien verokannustimen yrityksille. Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen pitää päätöstä erinomaisena. Valkosen mukaan hallituksen kasvutoimet ovat vaikuttavia ja luovat pohjaa uudelle talouskasvulle.

”Suomi tarvitsee nyt nimenomaan kasvua ja investointeja. Sopeutustoimet vahvistavat julkisen talouden kestävyyttä mutta juuri kasvupaketilla vauhditetaan Suomen kilpailukykyä. Pelkästään leikkaamalla Suomi ei nouse”, Valkonen sanoo.
Hallituksen päätöksen mukaan suurille teollisuusinvestoinneille luodaan uusi verohyvitys. Hyvitys on 20 % investoinnin kokonaismäärästä ja on investointia kohden suurimmillaan 150 miljoonan euron verran. Verohyvitystä voidaan myöntää 31.12.2025 mennessä tehdyille investoinneille. Hyvitys kohdistuu vain kannattavaan liiketoimintaan.
”Maailmalla yleistyneet valtiontukiohjelmat ovat osaltaan heikentäneet Suomen kilpailukykyä suurissa teollisissa investoinneissa. Nyt vastataan kiristyneeseen kilpailuun. Suomessa tehdään taas teollisuuspolitiikkaa”, Valkonen korostaa.
Esimerkkinä Valkonen nostaa SSAB:n puhtaan teräksen tuotantolaitosta koskevan investoinnin, joka kohdistui valitettavasti Raahen sijasta Ruotsin Luulajaan.
”Uudella verokannustimella pystymme vastaamaan niihin tilanteisiin, joissa yhtiö miettii investointia Suomen ja toisen maan välillä. Puhtaan siirtymän investoinnit liikkuvat maailmalla nyt vauhdilla, ja Suomen tulee pärjätä tässä kisassa”, Valkonen sanoo.
Valkonen muistuttaa, että hallituksen kehysriihessä tekemät uudet päätökset ovat vain osa tarvittavia uudistuksia. Hallitusohjelmassa päätetyt työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset sekä luvituksen sujuvoittaminen tulee Valkosen mukaan viedä ripeästi läpi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Kokoomuksen Kilpi: Pohjoismaiden neuvosto haluaa vahvistaa Pohjolan asemaa kansainvälisessä elokuva- ja televisiotuotannossa2.11.2026 13:08:16 EET | Tiedote
Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi Helsingin istunnossaan esityksen pohjoismaisen audiovisuaalisen yhteistyön vahvistamisesta. Tavoitteena on houkutella Pohjoismaihin lisää kansainvälisiä elokuva- ja televisiotuotantoja, parantaa alan kilpailukykyä sekä helpottaa ammattilaisten liikkuvuutta maiden välillä, kertoo Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi.
Kokoomuksen Kopra: SDP:llä riittää pokkaa arvostella muiden säästöjä, vaikka omaa vaihtoehtoa ei ole edes olemassa31.10.2026 11:40:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ihmettelee SDP:n haluttomuutta kertoa, miten puolue tasapainottaisi Suomen taloutta ensi vaalikaudella. Kokoomus on toistuvasti vaatinut SDP:tä julkaisemaan oman säästöohjelmansa, mutta sen julkaisua on lykätty kerta toisensa jälkeen. Muiden puolueiden säästöjä SDP kyllä arvostelee päivästä toiseen, mutta omien vaihtoehtojen esittäminen näyttää olevan huomattavasti vaikeampaa.
Kokoomuksen Sarkomaa: Varhaiskasvatuksen henkilöstön kielitaitovaatimukset säädettävä sitovasti lakiin31.10.2026 07:02:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ehdottaa lakimuutosta, joilla varmistetaan, että jokaisessa Suomen päiväkodissa kieli toimii aidosti oppimisen, osallisuuden ja kotoutumisen perustana. Suomen tai ruotsin kielen osaaminen ei saa jäädä pelkkien suositusten varaan, vaan lainsäädännön on oltava velvoittava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme