Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia
Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Viime vuoden tapaan poikkeuslupia ei myönnetty valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiseen. Luonnonvarakeskuksen Hanhipelto-hankkeen tutkimustulokset valmistuivat, ja niiden mukaan valkoposkihanhien karkottaminen paukkupatruunoilla on yhtä tehokasta kuin kuoliaaksi ampuminen. Tämän perusteella vahingoittamattomien karkotusmenetelmien käyttö on katsottu muuksi tyydyttäväksi ratkaisuksi kuoliaaksi ampumiselle. Kuolettava ampuminen voi olla jonkin verran tehokkaampaa joissakin tilanteissa tai paikoissa, mutta tutkimustietoa ei olemassa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat tähän. Menetelmien kustannustehokkuudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta kuoliaaksi ampumisen kustannuksia lisää ainakin ampumisturvallisuudesta huolehtiminen. Aiemmilla poikkeusluvilla myönnetyn kuoliaaksi ampumisen tavoitteena ei ole ollut valkoposkihanhien kannan säätely, vaan niiden pelottelu ja karkottaminen viljelyksiltä.
Vahinkojen tehokas torjunta edellyttää lintupeltoja ja monipuolisia karkotusmenetelmiä
Tämänhetkisen käytettävissä olevan tiedon mukaan aktiivinen karkottaminen eri menetelmien yhdistelmällä (lähestyminen, käsilaser, koirat, BirdAlert-karkotin, paukkupatruuna) on tehokasta, ja vähentää hanhien laidunnusta nurmipelloilla. Tämä vaatii organisoitua, päätoimista ja jatkuvaa karkottamista ja hanhien valvontaa suhteellisen rajatulla alueella auringonnoususta auringonlaskuun.
Karkottaminen toimii parhaiten silloin, kun valkoposkihanhet voivat karkotetuksi tultuaan siirtyä ruokailemaan alueelle, jolla ne eivät aiheuta vakavaa vahinkoa ja jossa saatava ravinto on hanhille erityisen houkuttelevaa. Kokonaisvaltaisessa ratkaisussa karkotustoimien lisäksi hanhille osoitetaan niille houkuttelevia ja levähtämiseen ja laiduntamiseen soveltuvia peltoja (lintupellot), joilla hanhet voivat ruokailla rauhassa ilman häirintää.
319 tilalla on voimassa oleva poikkeuslupa
Suomen kautta muuttavat valkoposkihanhet levähtävät ja laiduntavat arktisella muutollaan pääosin itäisen Suomen pelloilla. Suurina parvina levähtävät ja laiduntavat valkoposkihanhet aiheuttavat vakavaa vahinkoa viljelyksillä. Vahingot kohdistuvat erityisesti rehunurmiin ja oraisiin. Luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettujen lajien tahallinen häirintä erityisesti muuton aikaisilla tärkeillä levähdysalueilla on kielletty. Poikkeuslupia valkoposkihanhien karkottamiseen on myönnetty vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi.
Tällä hetkellä voimassa on 66 poikkeuslupaa, jotka koskevat 319 tilaa. 35 tilalla on voimassa vuonna 2022 myönnetty poikkeuslupa valkoposkihanhien ampumiseen. Lupa-alueet kattavat laajasti itäisen ja eteläisen Suomen peltoja. Kovaäänisten äänipelotteiden käyttö on kielletty keväällä, koska kovaäänisen karkottamisen vaikutuksia ei tunneta vielä riittävästi, jotta muulle linnustolle aiheutuva häiriö alueella voitaisiin sulkea pois.
Viime vuoteen verrattuna poikkeuslupia on haettu suhteellisen vähän.
Poikkeuslupaa ehtii vielä hakea Aluehallinnon asiointipalvelun kautta:
Palvelut, otsikon ”Luonnonsuojelulain mukaiset poikkeusluvat” , pudotusvalikkossa ”Hakemus rauhoitettujen lintujen tappamiseen ja häirintään” -hakemuslomake.
Voimassa olevien poikkeuslupien lupa-alueita voi tarkastella karttapalvelussa:
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Liisa Maanpää, liisa.maanpaa@ely-keskus.fi, 0295 022 918
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen poikkeuslupakäsittelijöiden yhteissähköposti: lajisuojelunpoikkeusluvat.varsinais-suomi@ely-keskus.fi
Luvat lajien rauhoitussäännöksistä poikkeamiseen (ymparisto.fi)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Vesiensuojelun tehostamisohjelma edisti valuma-aluelähtöistä ja maa- ja metsätalouden luonnonmukaista vesienhallintaa3.12.2025 13:02:13 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset ovat tukeneet valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan toteutusta, kehittämistä ja valtavirtaistamista eri puolella Suomea. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnettiin vuosina 2019–2023 avustuksia yhteensä 49 maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeelle. Hankkeiden toteutuneet kokonaiskustannukset olivat noin 9,6 miljoonaa euroa, joista valtionavustusten osuus oli 6,5 miljoonaa euroa. Avustuksen osuus oli keskimäärin 67 %, muu rahoitus koostui omarahoituksesta. Teemaa toteutettiin myös tutkimusosiolla ja erillisrahoitettujen pilottien kautta. Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat julkaisseet loppuraportin, jossa arvioidaan kokonaisuuden vaikuttavuutta ja oppeja, ja kuvataan onnistumiset ja kehittämistarpeet.
Alueellinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä suppeampi kuin vuosiin28.11.2025 13:45:39 EET | Tiedote
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset ovat päivittäneet alueellisen linjauksen ulkomaisen työvoiman käytöstä. Uusi päivitetty linjaus astuu voimaan joulukuun alussa. Ammattinimikkeiden määrä on edelleen vähentynyt kymmeneen ja on nyt alimmalla tasolla sitten vuoden 2018. Nimikkeitä on poistettu linjauksesta kolmena peräkkäisenä päivityskertana heikon yleisen työmarkkinatilanteen vuoksi. Linjaus päivitetään puolen vuoden välein.
Olje- och naturgasuppvärmning ersätts i snabb takt – tusen ansökningar om understöd på kort tid28.11.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralens populära understöd för att avstå från uppvärmning med fossila bränslen utlystes igen i oktober. Under mindre än två månaders tid har redan nästan tusen hushåll ansökt om stöd. Det återstående anslaget räcker för högst 2 000 sökande. Renoveringarna kan genomföras fram till den 31 augusti 2026.
Öljy- ja maakaasulämmityksen vaihtajat aktiivisena – tuhat avustushakemusta lyhyessä ajassa28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
ELY-keskuksen suosittu avustushaku fossiilisesta lämmityksestä luopumiseen jatkui jälleen lokakuussa. Tukea on hakenut alle kahden kuukauden aikana jo lähes tuhat kotitaloutta. Jäljellä oleva määräraha riittää enää enintään 2 000 hakijalle. Remontteja voi toteuttaa 31.8.2026 saakka.
Valtakunnallisesti merkittävän Noormarkun ruukin alueella määrättiin suojeltavaksi useita rakennuksia rakennusperintölain nojalla (Varsinais-Suomi, Satakunta)27.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt 21.11.2025 päätöksen Porin kaupungissa sijaitsevan Noormarkun ruukin Havulinnan, Isotalon ja Pääkonttorin, niiden puutarhojen sekä Makkarakosken sahan ja Kankipajan suojelusta rakennusperinnöstä annetun lain (rakennusperintölaki, 498/2010) nojalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme