Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta
Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.
![Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto.](/data/images/public/25106402/70141341/539486e6-a995-470f-9320-ad2f30c860b7-w_720.jpg)
”Suomi tarvitsee kipeästi uusia osaajia ja hallituksen tavoitteen purkaa turhaa byrokratiaa soisi kohdistuvan myös maahanmuuttoon. Lisäksi tukea tarvitaan jo tänne saapuneiden osaajien työllisyyden ja kotoutumisen edistämiseen. Leikkaukset kotoutumiseen vievät kehitystä entisestään väärään suuntaan,” sanoo Keskuskauppakamarin johtava osaamisen ja maahanmuuton asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Ammatilliseen koulutukseen hallitus päätti kohdentaa sadan miljoonan euron säästöt. Säästöt kohdentuvat niiden henkilöiden kouluttamiseen, joilla on jo aiempi ammatillinen perustutkinto tai korkeampi tutkinto.
”Nyt on korkea aika kääriä hihat ja lähteä toden teolla kehittämään pienempiä osaamiskokonaisuuksia, jotka tukevat uudelle alalle työllistymistä ja työuran aikaista osaamisen kehittämistä. Meillä ei ole varaa tinkiä koulutuksen laadusta, ja siksi työelämän muuttuviin tarpeisiin on nyt pystyttävä vastaamaan entistä terävämmin” Pulkkinen sanoo.
Hallituksen tavoitteena on kääntää suomalaisten osaamistaso takaisin kasvu-uralle, ja nostaa koulutustasoa. Tämän suhteen tarvittavat päätökset antavat vielä odottaa itseään.
”Kohdentamista tarvitaan niin korkeakoulujen aloituspaikkoihin kuin heikossa työmarkkina-asemassa olevien osaamisen vahvistamiseen. Suomalaisissa yrityksissä suurin pula on juuri ammatillisista osaajista,” Pulkkinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat ratkaisevat ilmastopolitiikan kannalta27.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentinvaalit vaikuttavat ilmastoon enemmän kuin mitkään muut vaalit lähitulevaisuudessa, sillä erot ehdokkaiden välillä ovat niin suuret. Vaalit ajoittuvat kriittiseen hetkeen, sillä ilmastonmuutoksen hillintä 1,5 asteeseen edellyttää maailman päästöjen kääntämistä tiukkaan laskuun 2020-luvun aikana, arvioi Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Teppo Säkkinen kirjoituksessaan linkki.
Keskuskauppakamari: Kuljetuskustannusten kasvu heikentää yritysten kilpailukykyä23.7.2024 06:55:00 EEST | Tiedote
Osana Kauppakamarien viimeisintä talouskyselyä selvitettiin yritysten näkemyksiä logistiikan kilpailukykytekijöiden viimeaikaisista muutoksista. Logistista kilpailukykyä uhkaa tällä hetkellä eniten logistiikkakustannusten kasvu.
Keskuskauppakamari: Von der Leyenin painotus kilpailukykyyn ja toimeenpanoon oikea suunta EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi18.7.2024 14:04:43 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää jatkokautta EU:n komission puheenjohtajana hakevan Ursula von der Leyenin linjapuheen ja poliittisen ohjelman painotuksia oikeina. Euroopan kilpailukyvyn korostaminen on perusta myös ilmastotavoitteiden saavuttamiselle, toteaa Keskuskauppakamarin johtava elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen.
Keskuskauppakamari: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä säilyi ennätystasolla – pienissä pörssiyhtiöissä naisten osuus nousi ensimmäisen kerran 30 prosenttiin16.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä on 33 prosenttia. Kuudessa pörssiyhtiössä kymmenestä hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen. Jotta tasapuolinen sukupuolijakauma täyttyisi kaikissa pörssiyhtiöissä, pörssiyhtiöiden hallituksiin tarvittaisiin yhteensä noin 60 naista lisää. First North -yhtiöissä naisten osuus hallituksen jäsenistä on 25 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Keskuskauppakamari: Väärin asennettu aurinkopaneeli voi vaurioittaa kattoa vakavasti12.7.2024 06:54:00 EEST | Tiedote
Aurinkopaneelien asentaminen katolle on yhä suositumpi tapa tuottaa uusiutuvaa energiaa. Asennusprosessissa on kuitenkin sähköturvallisuuden lisäksi huomioitava monia muitakin seikkoja, jotta katon vaurioilta voitaisiin välttyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme