Päijät-Hämeessä paljastui väkiviinan salakuljetus ja mittava veronkierto
18.4.2024 08:10:00 EEST | Tulli | Tiedote
Tulli on tutkinut väkiviinan eli pirtun laitonta maahantuontia Virosta. Viinaa tuotiin Suomeen liki 40 000 litraa noin viiden vuoden aikana. Rikoshyödyn lasketaan olevan noin 1,6 miljoonaa euroa.
Päijät-Hämeeseen rekisteröidyn toiminimen turvin hankittiin Virosta pirtua ilman voimassa olevaa lupaa lähes 40 000 litraa vuosina 2016–2021. Toiminimellä ei ollut käytännössä muuta toimintaa kuin väkiviinan maahantuonti luvanvastaisesti, ja elinkeinotoiminta on rekisterien mukaan päätetty viime vuoden loppupuolella. Elinkeinonharjoittaja jätti ilmoittamatta ja tilittämättä Verohallinnolle valmisteveroja 1,6 miljoonan euron arvosta. Tulli on tehnyt tiivistä yhteistyötä Verohallinnon kanssa, ja Verohallinto on suorittanut toiminimeen verotarkastuksen valmisteverotuksen osalta.
– Tutkittavassa rikoskokonaisuudessa on ollut kolme pääepäiltyä, joista yksi on ollut päijäthämäläisen toiminimen haltijana oleva henkilö. Epäillyt esittivät väkiviinan päätyneen lasinpesunesteen raaka-aineeksi ja väitteensä tueksi he esittivät tekaistuiksi epäiltyjä myyntilaskuja eri yhtiöille. Nämä yhtiöt ovat olleet rikoksesta epäiltyjen läheisyhtiöitä. Todellisuudessa on syytä epäillä viinan päätyneen juomakäyttöön, kertoo tutkinnanjohtaja Sari Knaapi.
Tulli on hankkinut tutkintaan kansallisesti muun muassa asiantuntijalausuntoja sekä todisteita ulkomailta kansainvälisellä oikeusapumenettelyllä.
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta törkeänä veropetoksena, törkeänä alkoholirikoksena ja salakuljetuksena liittyen luvattomaan denaturoimattoman alkoholin eli väkiviinan maahantuontiin ja edelleen välittämiseen. Esitutkinta on valmistumassa ja siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle kevään kuluessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Knaapi, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli paljasti huumausaineiden maahantuontisarjan – takavarikkoon yhdeksän ja puoli kiloa kokaiinia ja yli 30 kiloa hasista ja marihuanaa19.3.2026 08:36:00 EET | Tiedote
Tulli paljasti alkuvuodesta 2026 kahdeksan törkeän huumausainerikoksen sarjan. Huumausainetta sisältäneitä paketteja oltiin tuotu maahan Italiasta pikarahtilähetyksinä. Tulli epäilee, että maahan on tuotu ainakin 13 kiloa kokaiinia ja 50 kiloa hasista ja marihuanaa.
Tilaatko tavaroita ulkomailta? Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata18.3.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Tullin suosittu Tullilaskuri-palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.
Suomen satamien turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti16.3.2026 09:59:00 EET | Tiedote
Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.
Nikotiinipussikaupalla vältelty veroja yli 2 miljoonaa euroa10.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa yrityksen epäillään tuoneen Suomeen toisista EU:n jäsenvaltioista nikotiinipusseja, joista ei ole maksettu tupakkaveroa. Toiminta on ollut laajaa ja nikotiinipusseja on myyty muun muassa suomalaisille vähittäiskaupoille.
Tulli aloittaa neuvottelut itärajan henkilöstön lomautuksista5.3.2026 15:31:50 EET | Tiedote
Tulli on antanut henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluesityksen, joka koskee itärajan tullitoimipaikkojen henkilöstön lomauttamista toistaiseksi. Lomautuksen uhka koskee enintään 140 työntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme