Yrittäjät: Inhouse-yhtiöt rapauttavat markkinoita ja käyvät kalliiksi veronmaksajille
Tuoreen raportin mukaan 30 prosenttia julkisista sidosyksiköistä ei vertaile oman tuotannon kustannuksia yksityisiin markkinoihin. Suomen Yrittäjät vaatii kustannusvertailun käyttöönottoa ja omistuksen vähimmäisosuuden asettamista.

Suomen Yrittäjät on pitkään ollut huolissaan siitä, että julkisesti omistetut inhouse-yhtiöt ovat lisääntyneet ja laajentaneet toimintaansa myös sellaisille sektoreille, joilla on yksityistä yritystoimintaa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston keskiviikkona julkistama raportti todistaa huolen aiheelliseksi.
– Suomi poikkeaa radikaalisti muista pohjoismaista siinä, että julkinen sektori on perustanut omia yhtiöitä sellaisille toimialoille, joilla on paljon yksityisiä yrityksiä. Veronmaksajalta on tuskin kysytty, haluavatko he verorahoilla omat pesulat, lounasravintolat, kiinteistöhuoltoyhtiöt sekä ICT- ja taloushallintoyhtiöt, Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan johtaja Harri Jaskari sanoo.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) selvitti inhouse-yhtiöiden roolia julkisissa hankinnoissa kyselyllä, johon vastasi 91 sidosyksikköä, 103 inhouse-yhtiöiden omistajaa (kunnat ja hyvinvointialueet) sekä noin 500 yritystä.
KKV:n selvitykseen vastanneista sidosyksiköistä 30 prosenttia ilmoitti, etteivät ne tee omasta tuotannostaan minkäänlaista kustannusvertailua yksityisiin markkinoihin. Jaskari pitää tätä erittäin huolestuttavana.
– Julkisella sektorilla on suuri säästöpotentiaali siinä, että oman palvelutuotannon kustannuksia aidosti verrataan yksityisiin vastaaviin palveluihin. Suomeen on syntynyt pelkästään inhouse-yhtiöitä sisälleen hyväksyvä ”markkina”, jossa julkinen hallinto tekee suorahankintoja omilta yhtiöiltään.
– Perusteluna julkisella sektorilla on ollut markkinapuute ja se, että yksityiset yritykset eivät kykenisi tarjoamaan vastaavia palveluita ja tavaroita. KKV:n kyselyn mukaan kuitenkin lähes 90 prosenttia vastanneista yrityksistä on valmis laajentamaan toimintaansa, jos markkinat avautuisivat.
Jaskarin mukaan maan hallituksen on nyt nopeasti toteutettava ohjelmansa kirjaukset, joiden mukaan sidosyksikköhankintoja voidaan tehdä vain silloin, kun ne ovat kokonaistaloudellisesti edullisempia.
– Myös sidosyksikön omistukselle asetettava vähimmäisomistusprosentti (10 prosenttia) hillitsisi villiä inhouse-buumia. Kilpailun avaaminen vahvistaisi kasvua ja säästäisi veronmaksajien rahoja.
Pelisääntöjä tarkennettava
KKV on todennut, että inhouse-yhtiöiden pelisääntöjä on tarpeen tarkentaa, sillä hankintayksiköt tekevät miljoonien eurojen suorahankintoja alle prosentin kymmenyksen omistuksilla.
Tuoreimpana tapauksena markkinaoikeus totesi maaliskuussa, että Sarastia ei ole Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö 0,04 prosentin omistusosuudella. Lain mukaan sidosyksiköiltä tehtyjä hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa, jos hankintayksikkö käyttää määräysvaltaa yhtiössä. Markkinaoikeuden mukaan hyvinvointialueella ei ollut tällaista määräysvaltaa.
– Suorahankinnat inhouse-yhtiöiltä rapauttavat paikallisia ja kansallisia markkinoita, mutta käyvät myös kalliiksi veronmaksajille. Sidosyksikköhankintoja perustellaan usein kokonaistaloudellisuudella, mutta millä keinolla kustannustehokkuudesta voidaan olla varmoja, jos omien palveluiden hintaa ei edes vertailla suhteessa markkinoilla tarjolla oleviin, Jaskari kysyy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta5.12.2025 12:37:12 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella. ”Pakollisen vakuuttamisen alarajaa on nostettava, jotta usein ahtaalla olevien, pientä yrittäjätyötä tekevien asema helpottuu. Nykyinen, usein mielivaltaisia ehdotuksia tarjoava työtulolaskuri pitää haudata. Osinkoja ei pidä sotkea YEL-maksuun ja yrittäjällä pitää olla vapaus valita, millä mallilla hän määrittää työpanoksensa arvoa”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Suomen Yrittäjät: YEL-uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä25.11.2025 12:37:05 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii, että Yrittäjän eläkelain (YEL) uudistuksessa yrittäjän vapautta on lisättävä, pakollisen vakuuttamisen alarajaa nostettava ja järjestelmän uskottavuutta parannettava. Osingot on jätettävä eläkemaksujen ulkopuolelle. Yrittäjien valtuusto linjasi kantansa tänään. Ministeri Sanni Grahn-Laasosen tilaama Jukka Rantalan selvitys on valmistumassa lähiaikoina.
Yrittäjät: Yrittäjät esittää rakennusalalle korjaussarjaa – varainsiirtovero ja kotitalousvähennys uusiksi14.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää varainsiirtoveron puolittamista määräajaksi, kotitalousvähennyksen korotusta remonttien vauhdittamiseksi ja valtiontakausta rakennushankkeiden rahoitukseen. ”Rakentamisen orastava elpyminen on pysähtynyt talouden nollakasvun ja kuluttajien heikon luottamuksen vuoksi. Nyt tarvitaan uusia ratkaisuja”, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: EU-tuomioistuimen ratkaisu ei rajoita palkoista sopimista11.11.2025 16:23:51 EET | Tiedote
EU-tuomioistuin antoi 11.11.2025 ratkaisun vähimmäispalkkadirektiivistä. Tuomioistuin kumosi direktiivin osittain. - Vaikka ratkaisulla ei ole välitöntä vaikutusta Suomelle, sen linjaukset vahvistavat sitä, että Suomessa voidaan kehittää työmarkkinajärjestelmää omista lähtökohdista, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti Suomen pk-yrityksissä11.11.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti suomalaisissa pk-yrityksissä. ”Tämä on erittäin lupaavaa suomalaisten yritysten osaamisen ja tuottavuuden kannalta. Tekoälyn käytöstä voi tulla suomalaiselle pk-kentälle merkittävä kilpailuetu, sillä kansainvälisen vertailun mukaan Suomi on tekoälyn käytön ykkösmaa Euroopassa”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme