Kehysriihen päätökset heikentävät vakavasti mielenterveyspalveluita
Hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset mittavista säästötoimista sosiaali- ja terveyspalveluihin osuvat myös mielenterveyspalveluihin. Suomen Psykologiliitto on huolissaan seurauksista, kun pääsyä perustason mielenterveyspalveluihin vaikeutetaan heikentämällä hoitotakuuta.
Hallitus päätti 16.4.2024 päättyneissä kehysriihineuvotteluissa, että perustason terveydenhuollon hoitotakuu heikkenee. Tällä hetkellä hoitoa on tarjottava 14 vuorokauden kuluessa, mutta hallituksen päätöksellä odotusaika saa olla jopa kolme kuukautta. Tämä on mielenterveyspalveluille merkittävä heikennys. Aiemmin hallitus on korostanut sosiaali- ja terveyspalveluissa painopisteen siirtämistä perustason palveluihin, mutta kehysriihen päätökset vievät täysin päinvastaiseen suuntaan ja paine erikoissairaanhoidossa tulee kasvamaan.
– Hyvinvointialueiden rahoitustilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea ja kehysriihen päätökset vaikeuttavat tätä entisestään. Päätökset eivät lisää luottamusta siihen, että perusterveydenhuollon vahvistaminen onnistuu mielenterveyspalvelujen osalta, sanoo Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen
– Mielenterveyden ongelmien hoidossa kolme kuukautta on todella pitkä aika. Ongelmat eivät valitettavasti odottelemalla yleensä helpotu, vaan monimutkaistuvat, harmittelee Psykologiliiton ammatti- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Vera Gergov – Tilanne kolmen kuukauden päästä voikin olla se, että perustasolla ei enää pystytä riitävää tukea tarjoamaan, vaan apua joutuu jonottamaan jo nyt kuormittuneesta erikoissairaanhoidosta. Tämä tulee lisäämään paitsi kustannuksia myös inhimillistä kärsimystä.
Leikkaus hoitotakuusta voi vaikuttaa merkittävästi myös hallitusohjelmaan kirjattuun lasten ja nuorten terapiatakuun toimivuuteen. Mikäli terapiatakuu sisältäisi ainoastaan hoidon, mutta ei hoidon tarpeen arviointia, voi viive arviointiin pääsyssä vesittää takuun keskeisen tavoitteen hoidon nopeasta aloittamisesta. Hoitotakuun heikentäminen haastaa myös terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikkaa ja siten heikentää osaltaan terveydenhoitoalan pitovoimaa mielenterveyspalveluissa. Hoitotakuun heikennys on omiaan lisäämään myös mielenterveyspalvelujen alueellista eriarvoisuutta, joka jo nykyisellään on merkittävä.
Pientä lisärahoitusta lasten ja nuorten hyvinvoinnille tuo kuitenkin kehysriihessä päätetty viiden miljoonan lisärahoitus, joka kohdistetaan mm. mielenterveyden chat-palveluihin. Psykologiliitto pitää tärkeänä, että järjestöjen tarjoamat matalan kynnyksen palvelut ovat mahdollisimman monen saatavilla ja pitää järjestöihin kohdistuvia leikkauksia varsin lyhytnäköisinä. Järjestöillä on tärkeä tehtävä julkisten palveluiden täydentäjänä. Mielenterveystyöhön liittyvän rahoituksen tulee olla yhteistyöhön kannustavaa ja turvata toiminnan pitkäjänteisyys.
Opiskeluhuollon psykologipalveluista selvitys nopeasti
Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluista jo hallitusohjelmaan kirjattu selvitys pääteettiin kehysriihessä tehdä suunniteltua nopeammassa aikataulussa ennen syksyn budjettiriihtä. Psykologiliitto kannattaa asian huolellista selvittämistä ja kiittää sitä, että selvitykseen sisältyy myös muiden opiskeluhuollon palveluja vahvistavien keinojen tarkastelu. Psykologiliitto on jo ehdottanut keinoja, joilla opiskeluhuoltoa voitaisiin vahvistaa tehokkaammin ja nopeammin kuin tekemällä jälleen hallinnollinen muutos.
Kehysriihessä päätettiin myös viiden miljoonan euron kertapanostuksesta koulukiusaamisen ehkäisyyn. Psykologiliitto kannattaa lämpimästi koulukiusaamiseen puuttumista, mutta kehottaa pohtimaan tarkasti, millä toimenpiteillä on aitoa vaikutusta.
– Koulukiusaamiseen ei ole kertaluontoisia ratkaisuja, painottaa Lipsanen – Mielenterveyden tukeminen ja koulukiusaamisen ehkäisy on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista toimintaa, jota ei voi toteuttaa kertaluontoisena hankkeena, vaan vaaditaan pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä.
Taloudellinen tilanne vaikuttaa mielenterveyteen
Heikennykset toimeentuloon ja ostovoimaan eri ihmisryhmillä luovat epävarmuutta, varsinkin kun samaan aikaan työelämänlainsäädäntöä ollaan merkittävästi muuttamassa ja useat jo suunnitellut ja toteutuneet leikkaukset kohdistuvat sosiaaliturvaan. Tämä vaikuttaa vääjäämättä myös mielenterveyteen ja lyhyen tähtäimen säästö voi tulevaisuudessa pikemminkin lisätä kustannuksia. Psykologiliitto kiinnittää erityisesti huomiota opiskelijoiden jaksamiseen tilanteessa, jossa heihin kohdistuu toistuvia leikkauksia.
Verokantojen muutokset kohdistuvat osittain myös psykologiyrittäjiin, erityisesti täydennyskoulutuksen ja työnohjauspalvelujen tarjoajiin. Osa veronkorotuksista päätyy myös yhteiskunnan maksettavaksi, kun esimerkiksi hyvinvointialueet ostavat näitä palveluja.
Psykologiliitto harmittelee koulutukseen kohdistuvia leikkauksia. Pienetkin korotukset T&K-rahoitukseen ovat sen sijaan tarpeellisia ja tervetulleita. Erityisen huolissaan psykologiliitto on siitä, että aikuiskoulutustukeen ei ole luotu uutta mallia ja muistuttaa, että sote-alalla toiminta on moniammatillista ja eri ammattiryhmillä koulutustarpeet ovat erilaisia. Varsinkin psykologia ja koko mielenterveyden ala kehittyvät jatkuvasti ja nopeasti, joten kouluttautumisen uran aikana on oltava jatkossakin aidosti mahdollista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LipsanenPuheenjohtajaSuomen Psykologiliitto ry
Puh:045 720 1097jari.lipsanen@psyli.fiVera GergovAmmatti- ja yhteiskuntasuhdepäällikköSuomen Psykologiliitto ry
Puh:040 809 8028vera.gergov@psyli.fiSuomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana15.11.2025 17:25:07 EET | Tiedote
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton johdossa kauden 2026–2027. Lipsasen valitsi jatkokaudelle Psykologiliiton liittovaltuusto syyskokouksessaan 15.11.2025.
Professori Anne Mäkikangas on Vuoden psykologi 202530.10.2025 10:04:51 EET | Tiedote
Professori Anne Mäkikangas on valittu Vuoden psykologiksi 2025. Työelämän tutkimuskeskuksen johtajan ominta tutkimusaluetta ovat työhyvinvointi ja työuupumus. Mäkikankaan asiantuntemus on huomattu myös kansainvälisesti.
Psykologipäivät 2025 nostaa esiin psykologian roolin ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ilmiöissä30.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Mielenterveyden valtakunnallinen suurtapahtuma Psykologipäivät Helsingissä Finlandia-talossa 30.–31.10.2025.
Psykologin osaaminen on välttämätöntä nuoren edun varmistamiseksi lastensuojelussa13.6.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Kun tavoitteena on suojella lapsia ja nuoria sekä heidän psyykkistä hyvinvointiaan, on tarve psykologin erityisosaamiselle ilmeinen, toteaa Suomen Psykologiliitto lausunnossaan hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelulain muuttamisesta.
Psykologien asiantuntemuksen vaikuttava kohdentaminen tukee Suomen hyvinvointi- ja työllisyystavoitteita17.5.2025 15:36:56 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä hyödynnetä psykologien erityisasiantuntemusta täysimääräisesti. Jotta psykologien osaaminen tulisi parhaaseen mahdolliseen käyttöön, tulee tarkastella psykologien roolia eri organisaatioissa, toteaa kevätkokoukseensa 17.5.2025 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme