Varsinais-Suomen kokonaistyöttömyys putosi maaliskuussa niukasti
Varsinais-Suomen työttömyys putosi maaliskuun aikana vaivaisella parilla sadalla hengellä eli keskimäärin vähemmän kuin normaalisti maaliskuussa tapahtuu. Määrästä suurin osa oli sidoksissa lomautusten päättymiseen. Työvoiman kysyntä on jatkunut heikohkona verrattuna viime vuoteen.
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 22 800 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä laskee normaalivuosina helmikuuhun verrattuna, kuten kävi nytkin mutta melko niukasti. Työttömien määrä laski vain 200 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 2 000 henkilöllä eli 10 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 13 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä nousi 300 henkilöllä (14 %) verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,7 % eli 0,7 %-yksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin selkeästi pienempi kuin koko maassa (10,7 %) keskimäärin.
Maaliskuussa työttömiä oli kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa Vakka-Suomea lukuun ottamatta viime vuotta enemmän.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Salon seudulla (10,0 %) sekä Turussa (12,3 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,4 %) sekä kunnista Ruskolla (4,5 %). Huomattavaa luvuissa on, että Salon seutukunnassa oli maaliskuussakin suhteellisesti enemmän työttömiä kuin Turun seutukunnassa.
Maaliskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 5 000 kappaletta eli selvästi vähemmän (-40 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 17 300 kpl eli 39 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna maaliskuun aikana 10 500 kappaletta, joista 5 000 oli uusia, maaliskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli maaliskuussa tarjolle 47 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Huhtikuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu normaalivuosina hieman maaliskuuhun verrattuna.
Tarkempaa tietoa:
- Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.
- Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.
Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi
- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonenTyöelämäkoordinaattoriELY-keskus
Puh:+358295020035timo.vahtonen@ely-keskus.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystykset viikolla 31 Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa26.7.2024 15:16:05 EEST | Tiedote
Ensi viikolla Varsinais-Suomessa päällystystöitä tehdään Turussa ja Raisiossa. Satakunnassa päällystetään kantatiellä 44 ja maantiellä 270 Tuorilan ja Siikaisten välillä.
Valtatiellä 1 Kaarinassa ja Paimiossa sekä maanteillä 52 ja 224 Salossa tehdään kaiteiden parannustöitä25.7.2024 09:35:40 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus suorittaa valtatiellä 1 Kaarinan ja Paimion välillä sekä Salossa maanteillä 52 ja 224 kaiteenparannustöitä, jotka parantavat liikenneturvallisuutta. Työt alkavat tällä viikolla eli viikolla 30 ja jatkuvat loppukesän ajan. Töistä aiheutuu ajoittain haittaa liikenteelle.
Trafiken på Skärgårdsvägen löper normalt, trots att ruttplaneringsverktyg säger annat24.7.2024 10:21:48 EEST | Tiedote
Trafiken på Skärgårdsvägen flyter på som vanligt, även om Google Maps ruttplanering föreslår att man ska ta en omväg från Åbo till Pargas via Rimito. Vi rekommenderar att följa lokala trafikinformationer och använda andra navigeringsverktyg när du ska till Skärgårdsvägen.
Saaristotien liikenne toimii normaalisti, vaikka reittiopas kertoo toisin24.7.2024 10:21:48 EEST | Tiedote
Liikenne Saaristotiellä kulkee normaalisti, vaikka Google Mapsin reittiopas ohjaa kulkemaan Turusta Paraisille Rymättylän kautta kiertäen. Suosittelemme seuraamaan paikallisia liikennetiedotteita ja käyttämään muita navigointivälineitä, kun suuntaat Saaristotielle.
Varsinais-Suomen työttömyys taittui selkeään kasvuun kesäkuulle tyypillisesti23.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyydessä tapahtui varsin odotettu ja selkeä notkahdus huonompaan suuntaan kesäkuussa. Näin tapahtuu kesäkuussa lähes poikkeuksetta. Huolestuttavammalta kehitykseltä vaikuttaa kuitenkin työvoiman kysynnän hiipuminen yhä alhaisimpiin lukemiin, joka olisi nopeasti saatava käännettyä ylöspäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme