Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC on pyytänyt ILO:a puuttumaan hallituksen aikeeseen rajoittaa lakko-oikeutta
Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC on reagoinut Suomen hallituksen valmistelemiin ihmisoikeusloukkauksiin ja pyytänyt YK:n alaista kansainvälistä työjärjestöä ILO:a puuttumaan Suomen hallituksen toimintaan.
ITUC pitää vakavana työntekijöiden oikeuksien loukkauksena nyt eduskunnassa käsiteltäviä lakko-oikeuden rajoituksia hallituksen esittämässä muodossa.
Hallitus on vienyt eteenpäin työnantajapuolelta tulleita tavoitteita työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittamiseksi välittämättä laajan asiantuntijajoukon kriittisistä kannanotoista.
Asiantuntijoiden kannanotot liittyen esitysten perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisuuteen on sivuutettu ennen näkemättömällä tavalla lakia valmisteltaessa työ- ja elinkeinoministeriössä ja eduskunnan perustuslakivaliokunnassa hallituspuolueiden edustajien enemmistön turvin. Lainsäädäntöesitys on edelleen eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa käsiteltävänä.
– Vaikka Suomi on aikaisemmin puolustanut oikeusvaltioperiaatetta ja vaatinut sen noudattamista, Orpo-Purran hallitus on täysin tietoisesti tehnyt esityksiä, jotka ovat ristiriidassa Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa ja loukkaavat työntekijöiden perus-ja ihmisoikeuksia, sanoo SAK:n lakimies Paula llveskivi.
Jos hallituksen tavoitteena on Suomen maineen kohottaminen ja kansainvälisten investointien houkutteleminen, voidaan perustellusti epäillä tavoitteen toteutumista, Ilveskivi huomauttaa.
– Päinvastoin, kun tieto Suomen työmarkkinailmapiiristä leviää, se voi saada ulkomaiset investoijat harkitsemaan uudelleen Suomen houkuttelevuutta. Hallitus näyttääkin lisäävän Suomeen liittyvää maariskiä härkäpäisellä toiminnallaan.
Jotta tilanteesta päästäisiin eteenpäin, olisi hallituksen hyvä vetää esityksensä pois eduskunnasta ja palauttaa se aitoon kolmikantaiseen valmisteluun, jossa huomioitaisiin perus- ja ihmisoikeuksien asettamat vaatimukset.
Yhteyshenkilöt
Paula Ilveskivilakimies
Puh:050 565 1664paula.ilveskivi@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n tutkimus: Hallituksen leikkaukset ovat heikentäneet erityisesti naisten toimeentuloa10.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten seurauksena SAK:laisten alojen työttömien työnhakijoiden toimeentulo on heikentynyt merkittävästi. Erityisen kovaa leikkaukset ovat iskeneet naisiin, käy ilmi SAK:n tuoreesta työttömyysbarometrista.
SAK: Budjettiriihi johti ojasta allikkoon2.9.2025 22:49:10 EEST | Tiedote
Hallitus on tehnyt budjettiriihessä päätöksiä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Budjettiesitys sisältää joitain parannuksia elokuussa esiteltyyn luonnokseen nähden, mutta uudet päätökset vetävät kokonaisuuden ojasta allikkoon.
SAK haluaa budjettiriiheltä inhimillisyyttä ja tasapainoa29.8.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Hallitus tavoittelee budjettiriihessä noin miljardin euron lisäsopeutusta. SAK vaatii, ettei kansalaisten ostovoimasta ja peruspalveluista enää leikata.
Kyselytutkimus: Reilusti yli puolet suomalaisista vaatii hallitusta perumaan sosiaaliturvaleikkauksiaan28.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
SAK:n Verianilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista toivoo Petteri Orpon hallituksen peruvan tekemiään leikkauksia sosiaaliturvasta.
Kyselytutkimus: Yli puolet suomalaisista vaatii hallitukselta toimia pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi27.8.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Suomen työttömyysaste on jo EU-maiden kärkitasolla ja pitkäaikaistyöttömyyden taso lähentelee 1990-luvun laman huippuja. Verianin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 56 prosenttia suomalaisista haluaa hallituksen ryhtyvän toimiin pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi, vaikka se tarkoittaisi lisävelan ottamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme