Kela peri vuonna 2023 etuuksia takaisin 117 miljoonalla eurolla
Vuonna 2023 Kela peri takaisin liikaa tai aiheettomasti maksettuja etuuksia 117 miljoonalla eurolla. Vuoden lopussa Kelalla oli yhä takaisinperittäviä etuuksia yhteensä reilun 137 miljoonan euron edestä.
Kelalla on lakisääteinen velvollisuus periä takaisin etuuksia, jos niitä on maksettu asiakkaalle liikaa tai aiheettomasti. Liikamaksu voi johtua esimerkiksi siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut olosuhteidensa muutoksesta ajoissa ja etuutta ehditään maksaa liikaa. Etuuksien lisäksi Kela perii asiakkailtaan takaisin elatusapuvelkoja ja opintolainan takaussaatavia.
Jos Kela perii asiakkaalta etuuksia takaisin, asiakas saa päätöksen, jossa ilmoitetaan perittävä määrä, eräpäivä ja maksutiedot. Asiakas voi myös sopia Kelan kanssa osamaksusta. Kela voi tietyissä tilanteissa kuitata eli vähentää liikaa maksetun etuuden jostakin toisesta asiakkaalle maksettavasta etuudesta, mutta ei kuitenkaan perustoimeentulotuesta. Jos velkaa ei ole maksettu eräpäivään mennessä, asiakkaalle lähetetään Kelasta kaksi erillistä maksukehotusta. Maksamaton velka siirtyy lopulta ulosottoon.
Kela peri etuuksia takaisin vuonna 2023 yhteensä 117 miljoonaa euroa. Etuuksien osalta eniten perittiin takaisin yleistä asumistukea, eläkkeensaajan asumistukea ja opintotukea. Asumistukia perittiin vuonna 2023 yhteensä noin 41 miljoonaa euroa ja opintotukea noin 44 miljoonaa euroa. Opintotuen perintä sisältää myös tulovalvonnan vuoksi takaisinperittävän opintotuen.
Etuuksia oli 31.12.2023 takaisinperittävänä yhteensä reilut 137 miljoonaa euroa.

Etuuksien takaisinperinnässä pientä kasvua edellisvuosiin nähden
Etuuksia oli 31.12.2023 takaisinperittävänä yhteensä reilut 137 miljoonaa euroa Vuonna 2023 takaisinperittävien etuuksien euromäärä oli lähes 10 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2022. Myös perittyjen etuuksien euromäärä kasvoi 3 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 asumistukia ja työttömyyskorvauksia saatiin perittyä vähemmän kuin edellisvuonna, mutta opintotukea perittiin yli 3 miljoonaa euroa enemmän.
Viimeisten viiden vuoden aikana Kelan takaisinperittävien etuuksien perintätulos on kasvanut tasaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti PartanenjuristiKela
Puh:0206357304etunimi.sukunimi@kela.fiVibeke JensensuunnittelijaKela
Puh:0206346648etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Många högskolestuderande får inget stöd för boende i augusti – men det går att ta ut studielån3.7.2025 10:57:52 EEST | Pressmeddelande
Största delen av de högskolestuderande kan bli utan stöd för boende i augusti. Studerande kan dock ta ut studielån för höstterminen genast i början av augusti för att täcka sina boendekostnader. Sommarstudiestödet kan också vara till hjälp.
Moni korkeakouluopiskelija ei saa elokuussa asumisen tukea – opintolainaa voi kuitenkin nostaa jo silloin3.7.2025 10:57:52 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Suurin osa korkeakouluopiskelijoista saattaa jäädä ilman asumisen tukea elokuussa. Opiskelijat voivat kuitenkin nostaa syyslukukauden opintolainaa asumiskustannuksia varten heti elokuun alussa. Myös kesäopintotuesta voi olla apua.
Many students left without housing benefits in August – student loan may help3.7.2025 10:57:52 EEST | Press release
Most students in higher education may not be able to get housing benefits in August. However, if you qualify for a student loan, you can start drawing down your student loan for the autumn term at the beginning of August to help you with your housing costs. Some students may also benefit from applying for student financial aid for the summer months.
Kom med i valfrihetsförsöket och erbjud allmänläkartjänster för personer som fyllt 65 år30.6.2025 09:02:17 EEST | Pressmeddelande
Ett försök med valfrihet för personer som fyllt 65 år inleds 1.9.2025. Vad handlar försöket om och varför lönar det sig för privata hälsovårdsföretag att delta i försöket?
Osallistu valinnanvapauskokeiluun ja tarjoa yleislääkärin palveluja 65 vuotta täyttäneille30.6.2025 09:02:17 EEST | Tiedote
Valinnanvapauskokeilu 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille käynnistyy 1.9.2025. Mistä kokeilussa on kyse, ja miksi yksityisen terveydenhuollon kannattaa osallistua siihen?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme