Talentian hallitus: kuraattoripalveluiden palauttaminen kuntiin haittaisi oppilaiden avunsaantia
Kuraattorit ovat työskennelleet kouluissa ennen hyvinvointialueiden aloitusta sekä sen jälkeen. Uudistus ei vaikuttanut kuraattorien työpaikkojen fyysiseen sijaintiin millään tavalla. Koulujen kuraattorien hallinnollinen pompottelu hyvinvointialueilta takaisin kuntien palvelukseen ei paranna koulujen ja oppilaitosten hyvinvointipalveluiden laatua, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian hallitus.
Talentian hallituksen kannanoton taustalla on maan hallituksen selvitys kuraattorien mahdollisesta hallinnollisesta palauttamisesta hyvinvointialueilta takaisin kuntiin. Kyse olisi muutaman vuoden takaisen päätöksen kumoamisesta.
– Yhteisöllisen ja laadukkaan oppilashuoltotyön edistäminen ei toteudu sillä, että kuraattorit joutuisivat jälleen mittavan organisaatiouudistuksen kouriin, mikäli kuraattoripalvelut siirrettäisiin takaisin kuntien hoidettavaksi, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Talentia katsoo, että hallinnollinen siirto ei paranna kuraattoripalveluiden saatavuutta, valtakunnallista yhdenmukaisuutta tai moniammatillisessa työssä tunnistettuja tiedonkulun haasteita. Voimavarat tulisi kohdentaa organisaatiomuutoksen sijaan siihen, että fyysisesti kouluissa työskentelevillä koulukuraattoreilla olisi aikaa ja mahdollisuus tehdä työnsä.
Erityisen tärkeää olisi, että kuraattorien 670 oppilaan mitoitus toteutuu. Myös kuraattoreiden riittävän vahva sosiaalialan asiantuntijuus sekä lain mukainen ammatillinen johtaminen tulisi varmistaa.
– Kun kuraattoripalveluiden toteuttamista suunnitellaan, on olennaista ymmärtää, että kyse on koulun piirissä tapahtuvasta sosiaalityöstä, jonka ammatillisesta johtamisesta vastaa sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukaisesti sosiaalityöntekijä, Karsio sanoo.
– Tosiasia on, että kuntaorganisaatiot eivät tue kuraattoripalveluiden kehittämistä ja yhteisöllisyyttä osana sosiaalihuoltoa, eikä kunnissa välttämättä enää ole riittävää sosiaalialan johtamisen kompetenssia, Karsio huomauttaa.
Kuraattoripalveluiden säilyttäminen hyvinvointialuilla mahdollistaisi Talentian hallituksen mukaan opiskeluhuollon sujuvamman yhteistyön sosiaalihuollon ja terveydenhuollon kanssa.
Kuraattorien rooli ennaltaehkäisevässä työssä merkittävä
Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on haettu ratkaisuja kouluväkivallan ehkäisemiseksi ja koulujen sekä oppilaitosten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Keskusteluissa on tunnistettu tarve yhteisöllisyyden, sosiaalisten suhteiden ja yhteenkuuluvuuden lujittamiselle.
– Kuraattoreiden työn ytimessä on paljon kaivattu yhteisöllisyys, mutta se vaatii toteutuakseen eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Kuraattorit osallistuvat esimerkiksi yhteisöllisten opiskeluhuoltoryhmien toimintaan, työskentelevät oppilas- ja opiskelijaryhmien kanssa sekä tekevät merkittävää yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten mahdollisissa kriisitilanteissa, Karsio havainnollistaa.
Talentian mukaan hallituksen tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, ei karsia niistä.
– Tällaisessa tilanteessa, jossa jopa kouluampumiset ovat osa suomalaista todellisuutta, on päivänselvää, että ennaltaehkäiseviin palveluihin tulisi panostaa. Emme kaipaa ylimääräistä organisaatiomuutosta jo valmiiksi sekavaan hyvinvointialueiden tilanteeseen. Kuraattoreille tulisi taata nyt työrauha, jotta heidän tekemä arvokas ennaltaehkäisevä työ ei vaarannu, Karsio sanoo.
Sosiaalihuollon ammattihenkilöinä kuraattorit tunnistavat rakenteellisia ja oppilaitosten toimintakulttuuriin liittyviä tekijöitä, joihin vaikuttamalla oppilaiden ja kouluyhteisöjen hyvinvointia voidaan parantaa. Kuraattori kiinnittää huomiota myös oppilaiden ja opiskelijoiden tarpeenmukaisten palveluiden saatavuuteen ja tarvittaessa nostaa esiin näihin liittyviä epäkohtia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sopimukset syntyivät – palkkaohjelma edistää tasa-arvoa sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa5.5.2025 23:38:25 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. Talentian hallitus hyväksyi sopimukset maanantaina 5.5.2025.
Sosiaalialan ammattilaiset varoittavat: toimeentulotukiuudistus uhkaa syventää ongelmia29.4.2025 11:24:30 EEST | Tiedote
Toimeentulotukilakiin ehdotetut muutokset saavat tyrmäyksen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä: Muutokset eivät lisää työllisyyttä eivätkä säästä yhteiskunnan kustannuksia.
Kehysriihen kylmä linja: Ay-liittojen jäsenet maksumiehinä yritysten verokevennyksille24.4.2025 10:39:41 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihi päättyi keskiviikkona. Tiedossa on verokevennyksiä hyväosaisille ja leikkauksia sote-järjestöille. Ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.
Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistolla halutaan heikentää ammattiliittojen neuvotteluvoimaa22.4.2025 13:18:59 EEST | Tiedote
Jäsenmaksujen yhteys tulonhankkimiseen on Talentian mukaan yksiselitteinen.
Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset16.4.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme