SDP:n Pia Hiltunen: Älkää tehkö kulttuurista luksustuotetta!
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen (sd.) kritisoi Orpon hallituksen leikkauksia kulttuuriin. Hiltunen näkee, että kulttuuri on erittäin tärkeää henkisen huoltovarmuutemme ja alueellisen elinvoiman kannalta.

Pia Hiltunen (sd.) on pettynyt Orpon hallituksen päättämistä 75 miljoonan euron leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuodelle 2025. Leikkauksien myötä kulttuurin käytettävät resurssit vähenevät merkittävästi.
- Tämän mittaluokan säästöt eivät ole kestäviä. Ne vaikuttavat merkittävästi koko rahoitukseen ja uhkaavat kulttuurin saavutettavuutta. Kulttuuri on erinomainen esimerkki siitä, miten pienelläkin panostuksella voidaan saada aikaan paljon hyvää. Nyt nämä säästöt vaarantavat tämän mahdollisuuden. Erityisesti tällaisina aikoina tarvitsemme kulttuurin tarjoamaa henkistä huoltovarmuutta, Hiltunen muistuttaa.
Orpon hallitusohjelmassa luvataan tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Kulttuuriharrastukset ovat hyvin suosittuja lasten ja nuorten keskuudessa. Huolena kuitenkin on, että leikkausten myötä kaupungeilla ei ole käytettävissä samankaltaisia resursseja kulttuuriharrastusten tukemiseen, kuin ennen.
- Hallitus ei tunnu ymmärtävän kulttuurin merkitystä hyvinvoinnillemme ja taloudelle. Kulttuuriharrastuksilla on merkittävä rooli ihmisten elämässä. Sen avulla luodaan elämänmittaisia suhteita, ehkäistään syrjäytymistä ja koetaan merkityksellisyyttä, Hiltunen pohtii.
Huolta aiheuttaa myös se, miten eri alueiden asukkailla on aidosti mahdollisuus päästä kulttuurin äärelle tulevaisuudessa, sillä juuri julkisella rahoituksella on ollut merkittävä rooli tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
- Kulttuurin merkitys korostuu alueellisesti monin tavoin. Se tarjoaa arvokasta henkistä pääomaa koko yhteiskunnalle ja tuottaa merkittäviä veroeuroja elinkeinona. Kulttuurin taloudellinen hyöty ulottuu sivullisesti myös matkailuun, ravintoloihin ja muille aloille. Vaikutukset ovat olennainen osa alueellista elinvoimaa, päättää Hiltunen.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:050 438 1837pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo ja valtionvarainministeri Purra ovat jättämässä koko Suomen taloushistorian synkimmän perinnön seuraajilleen18.12.2025 12:25:06 EET | Tiedote
-Viimeistään jo nyt voi varmuudella sanoa, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan ja julkinen velkaantuminen tulee heidän johdollaan paisumaan kuin pullataikina, sanoo kansansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Nuorisorikollisuus ja väkivalta kuriin, tämän on loputtava nyt18.12.2025 11:42:09 EET | Tiedote
– Alaikäisten tekemät rikokset eivät ole harmittomia. Ne ovat vakava uhka yhteiskunnan turvallisuudelle. Nyt on aika toimia päättäväisesti ja tehdä loppu väkivaltaisesta nuorisorikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa, täräyttää kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).
SDP:n Kumpula-Natri: Onneksi Suomi on eurossa, eikä yksin17.12.2025 16:25:58 EET | Tiedote
— Valtiovarainministeri pyrkii jälleen harhauttamaan kansalaisten ja lehdistön huomion hallituksen karuista leikkauksista ja oman hallituksensa vastuista, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (SD).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


