Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa

Jaa

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Tilavuokrien hintoja nostetaan aikuisten vuoroilla, mutta lasten vuorojen hinnat pidetään ennallaan. Muutos koskee esimerkiksi ulkokenttien ja koulujen liikuntasalien tilavuokria. Vain lämmitettävien tekonurmien talviaikainen hinnoittelu muuttuu kaikenikäisille.

Liikuntalautakunnalle lasten ja nuorten harrastamisen edistäminen on tärkeä liikuntapoliittinen linjaus.

”Harrastamisen hinta Espoossa on tärkeää pitää mahdollisimman matalana, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa ja päästä kiinni liikunnalliseen elämäntapaan”, liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen kertoo.

Liikuntajohtaja Martti Merra kertoo, että liikuntapaikkojen vuokrat ovat korotustenkin jälkeen kohtuullisia, sillä nykyinen hinta on niin matala. Myös uimahallien lippujen hinnat ovat olleet muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna maltilliset.

Uimahallien ja kuntosalien hintoja korotetaan noin kymmenellä prosentilla kauttaaltaan. Esimerkkinä uimahallien aikuisten kertamaksun nykyinen hinta on 6 euroa, kun se taas korotusten jälkeen on 6,5 euroa.

Uimahalleihin ja kuntosaleihin liittyvä suurin muutos on, että vuoden 2025 alusta senioreiden +68 Sporttiranneke maksaa 20 euroa vuodessa, kun se tähän asti on ollut maksuton.

”Uskomme, että näin pieni vuosimaksu ei vähennä +68 Sporttirannekkeen käyttöä vaan se sitouttaisi rannekkeen käyttöön. Kaikki rannekkeen laajat edut pysyvät ennallaan ja käyttäjät saavat yhä tuoda maksuttomasti ystävän mukanaan uimaan, kuntosalille ja saaristoveneisiin”, Merra sanoo.

Venepaikkojen ja veneiden talvisäilytyksen maksut nousevat.

Heiskanen ymmärtää, että hintojen korotus herättää ristiriitaisia tunteita. Liikuntaan käytetty raha on aina sijoitus espoolaiseen hyvinvointiin ja vahvistaa kuntalaisten elinvoimaa lapsista työikäisiin ja senioreihin.

”Olemme valmistelleet Take-ohjelman mukaisia maksutulojen korotuksia kuitenkin huolella yhdessä viranhaltijoiden, seurojen ja liikuntatilojen käyttäjien kanssa. Kun katsotaan maksuja verrokkikunnissa, voidaan todeta, että Espoossa liikkuminen on yhä edullista”, kertoo Heiskanen.

Liikuntalautakunta hyväksyi esityksen mukaisesti lausunnon kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista vuosille 2025–2034 sekä liikuntatoiminnan ja erityisryhmien liikuntatoiminta-avustukset vuodelle 2024.

Katso kaikki kokouksen aiheet ja päätökset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.

Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande

Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.

Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote

Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.

Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release

Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye