Tutkimusuupumus valtasi suomalaiset – Tilastokeskus huolissaan tiedon vinoutumisesta
22.4.2024 08:13:14 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Kansalaisilta kerättävä tieto ja näkemykset ovat yhteiskunnallista päätöksentekoa ohjaavien tilastojen keskeinen raaka-aine. Viime vuosina kansalaisten vastausaktiivisuus tutkimuksiin on laskenut jyrkästi. Ilmiö on kansainvälinen ja vastaamattomuuteen useita syitä. Tilastokeskus nostaa huolestuttavan kehityksen esiin Sinivalkoinen kirje -kampanjalla.
”Virallisen tilastotiedon keskeinen tietolähde olemme me kansalaiset, mitä ei useinkaan tulla ajatelleeksi. Esimerkiksi työllisyyttä ja kotitalouksien kulutusta kuvaavat tilastot syntyvät lähes yksinomaan tavallisilta kansalaisilta kerätyn tiedon avulla. Muun muassa näiden tilastojen pohjalta päättäjät tekevät meidän jokaisen arkeen vaikuttavia päätöksiä”, yliaktuaari Henna Attila Tilastokeskuksesta taustoittaa.
Tilastokeskus kerää vuosittain tietoa yhteensä lähes 400 000 kansalaiselta, kotitaloudelta tai organisaatiolta. Jotta tiedot ovat luotettavia, vastauksia tarvitaan kattavasti ja tasaisesti eri väestöryhmistä. Vastausaktiivisuus on jatkuvasti laskenut ja tarvittavan tutkimusaineiston kerääminen vaatii yhä enemmän työtä.
”Olemme huolissamme tästä vahvistuvasta trendistä. Jos suuntaa ei saada käännettyä, kuva heikosti vastaavien tilanteesta voi jäädä puutteelliseksi. Sen myötä meitä kaikkia koskevan yhteiskunnallisen päätöksenteon tietopohja uhkaa rapistua”, Henna Attila sanoo.
Vastaamattomuuteen useita syitä
”Erilaisten kyselyiden, galluppien ja tutkimusten määrä on räjähtänyt ja tämän myötä Suomessa on nähtävissä selkeä tutkimusuupumus. Ihmisten on myös vaikea tunnistaa koko yhteiskuntaa luotaavien tutkimusten yhteyttä omaan elämään ja sitä, mihin kerätty tieto vaikuttaa”, Henna Attila sanoo.
Tilastokeskuksessa tutkimuksiin osallistumista on pyritty helpottamaan monin tavoin. Käytännössä kaikkiin kyselyihin on mahdollista vastata verkossa. Lisäksi tietoa kerätään puhelinhaastatteluilla tai postitse lähetettävällä lomakkeella.
”Suurin haaste on, että kansalaisia ei tavoiteta. Emme esimerkiksi vastaa enää puhelimeen, etenkään jos emme tunnista numeroa. Olemme myös huomanneet, että erityisesti ruuhkavuosia elävien kohdalla yhteydenotot hukkuvat viestitulvaan”, Henna Attila sanoo ja kertoo tilastoviranomaisten painivan samojen haasteiden kanssa myös muissa Euroopan maissa.
Tutkimusuupumuksessa alueellisia eroja
Tutkimusuupumuksen aste vaihtelee eri puolilla Suomea. Tilastokeskuksen vertailutieto osoittaa, että vastausinto noudattelee alueellisesti samankaltaista kaavaa kuin äänestysaktiivisuus.
“Taloudellisista vaikeuksista tai muuttotappiosta kärsivillä alueilla asuvien motivaatio osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on yleensä jonkin verran muita heikompaa. Poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi Lapissa ja Kymenlaaksossa Tilastokeskuksen tutkimuksiin osallistutaan varsin innokkaasti. Sen sijaan yllättäen haastavinta on saada riittävästi vastauksia Pohjois-Pohjanmaalta ja Kanta-Hämeestä”, Henna Attila kertoo.
Sinivalkoinen kirje herättelee vastaamaan
Tilastokeskus on tuottanut tietoa suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin vuodesta 1865 lähtien ja Suomi on tilastotiedon edelläkävijöitä maailmassa.
”Nostamme nyt kansalaisten merkityksen yhteisen tiedon tuottajina esiin Sinivalkoinen kirje -kampanjalla. Luotettava tieto ei tänäkään päivänä synny tyhjästä, vaan jokainen vastaus on tärkeä”, Henna Attila kertoo.
Kampanja kiinnittyy työvoimatutkimukseen, joka on Tilastokeskuksen laajin ja seuratuin tutkimus. Sinivalkoinen kirje kolahtaa tutkimukseen tavoiteltavien postiluukuista ja välittää tärkeän viestin myös somessa.
”Työvoimatutkimuksen vastausaste on laskenut 10 vuoden aikana yli 20 % ja on tärkeää pyrkiä kaikin keinoin kääntämään tämä kehityskulku”, Henna Attila sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna AttilaYliaktuaariTilastokeskus, tiedonkeruupalvelut
Puh:029 551 3378henna.attila@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kaupan liikevaihto jäi joulukuussa miinukselle30.1.2026 08:01:58 EET | Tiedote
Koko kaupan työpäiväkorjattu liikevaihto laski vuoden 2025 joulukuussa 0,2 % vuodentakaisesta. Myynnin määrä supistui tätäkin enemmän, 0,7 %.
Pahoinpitelyjen määrä nousi ennätystasolle vuonna 2025 – myymälävarkauksien aalto jatkuu30.1.2026 08:01:34 EET | Tiedote
Viranomaisten tietoon tulleiden pahoinpitelyjen määrä kasvoi viime vuonna yli 7 %:lla edeltävästä vuodesta. Pahoinpitelyjä ilmoitettiin kaikkiaan 44 600, mikä on suurin koskaan tilastoitu määrä.
Työttömyys jatkoi nousuaan joulukuussa – Länsirannikolla parhaita työllisyysasteita 202527.1.2026 08:03:16 EET | Tiedote
Työttömyystilanne pysyi synkkänä joulukuussa: 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 10,7 %. Luku oli aavistuksen korkeampi kuin kuukautta aiemmin ja näin ollen jälleen korkein nykyisessä, vuodesta 2009 alkavassa trendisarjassa.
Maahanmuutto väheni reilusti vuonna 2025 – syntyvyys nousi hieman22.1.2026 08:08:08 EET | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen laski toista vuotta peräkkäin. Ulkomailta muutti Suomeen vuoden 2025 aikana 50 060 henkeä.
Konkurssien määrä jatkoi joulukuussa kasvuaan – vuosi 2025 synkin sitten 90-luvun lamavuosien16.1.2026 08:01:29 EET | Tiedote
Joulukuussa pantiin vireille 360 konkurssia, mikä on 34 % enemmän kuin vastaavaan aikaan vuotta aiemmin. Henkilöstön määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli noin 1 200, eli noin 18 % edellisvuotista suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme