Helsingin uima-allasvedet hygieeniseltä laadultaan erittäin hyviä
Vuonna 2023 uima-allasvesistä tutkituista näytteistä lähes kaikki olivat mikrobiologiselta laadultaan hyviä ja 89 prosenttia täytti kaikki fysikaalis-kemialliset laatuvaatimukset.

Helsingissä oli vuonna 2023 yhteensä 56 yleistä julkista allastilaa, joista 12 oli uimahalleja, neljä maauimaloita ja 40 muita yleisiä allastiloja, kuten kuntoutuslaitosten, hotellien, liikuntakeskusten ja koulujen uima-altaita. Uima-altaita näissä laitoksissa oli yhteensä 113. Allasvesinäytteitä tutkittiin yhteensä 1 314, joista 1 166 täytti kaikki uima-allasvedelle asetetut laatuvaatimukset.
Allasveden mikrobiologinen veden laatu oli erittäin hyvä
Kaikista tutkituista näytteistä 99,2 prosenttia oli hyviä. Näissä näytteissä ei todettu kasvaneita bakteeripitoisuuksia. Myös vuosina 2021 ja 2022 otetuista näytteistä yli 99 prosenttia täytti allasveden mikrobiologiset laatuvaatimukset.
Allasveden mikrobiologista veden laatua arvioidaan määrittämällä vesinäytteistä heterotrofiset pesäkeluvut kahdessa eri lämpötilassa (22 °C ja 36 °C) ja Pseudomonas aeruginosa -bakteerin esiintyminen. Heterotrofinen pesäkeluku on uimareista, ympäristöstä ja verkostovedestä allasveteen tulleiden ja desinfioinnin kestäneiden mikrobien kokonaislukumäärä. Pseudomonas aeruginosa -bakteeria ei saa esiintyä vedessä lainkaan.
Heterotrofisten pesäkelukujen raja-arvot ylittyivät yhdeksässä näytteessä. Altaat puhdistettiin ja tehokloorattiin. Puhdistuksen jälkeen otetuista uusintanäytteistä ei ylityksiä enää löytynyt.
Pseudomonas aeruginosa -bakteeria löytyi viidestä näytteestä. Altaan ja allastilojen puhdistuksen jälkeen otetuista uusintanäytteistä bakteeria ei enää löytynyt. P. aeruginosa voi aiheuttaa esimerkiksi ihottuman tai korvatulehduksen. Ympäristöterveysyksikkö selvitti vuoden 2023 aikana yhtä uima-allasvesivälitteistä epidemiaa, jonka aiheuttajaksi epäiltiin P. aeruginosa -bakteeria. Kaikkia uima-altaan käyttäjiä tiedotettiin epidemiaselvityksestä. Allas tyhjennettiin ja puhdistettiin ennen käyttöönottoa uudelleen. Uimavesiepidemiat ovat harvinaisia, eikä niitä ole tullut ympäristöterveysyksikön tietoon viime vuosina.
Allasvesien fysikaalinen ja kemiallinen laatu oli hyvä
Kaikki laatuvaatimukset täytti 89 prosenttia otetuista näytteistä. Määrällisesti eniten allasveden fysikaalista ja kemiallista laatua heikensivät klooripitoisuuden ja veden sameuden poikkeamat. Suurin osa poikkeamista oli kuitenkin pieniä, joista ei ole uimareille haittaa.
Tasalaatuisinta allasvettä oli uimahalleissa, joiden näytteistä 94 prosenttia täytti kaikki laatuvaatimukset. Myös kuntoutuslaitosten veden laatu oli hyvää, ja näytteistä 90 prosenttia täytti kaikki laatuvaatimukset. Eniten poikkeamia oli hotellien ja kokoontumistilojen uima-altaiden vedessä, joiden näytteistä 61 prosenttia täytti kaikki laatuvaatimukset.
Kaksi kolmasosaa huonoista näytetuloksista saatiin kylmäaltaista, joiden suosio on viime vuosina lisääntynyt. Altaat ovat usein vesimäärältään pieniä, ja käyttäjien toiminnalla on suuri vaikutus allasveden laatuun. Peseytymällä huolellisesti aina ennen altaaseen menoa, vältetään tehokkaasti esimerkiksi ureapitoisuuden kasvua allasvedessä. Viimeisimmät allasveden tutkimustulokset ovat asiakkaiden nähtävillä allastilassa tai allaskohteen ilmoitustaululla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Kiesi
Ympäristötarkastaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöterveysyksikkö
Puh. 09 310 32027
jukka.kiesi@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 15.4.202515.4.2025 18:49:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 15.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Veneilijöitä haastetaan ympäristöystävällisempään veneilyyn15.4.2025 10:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin ja Turun yhteinen Itämerihaaste yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kampanjoivat tänä kesänä vastuullisemman veneilyn puolesta. Vastuullinen veneily -kampanjassa kehotetaan muun muassa huomioimaan ympäristö veneen kunnostuksessa, jätteiden käsittelyssä ja Itämerellä liikkuessa. Lisäksi venesatamia kannustetaan liittymään ympäristöystävällisten Roope-satamien joukkoon.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 10.4.202510.4.2025 18:42:19 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 10.4.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 24.4.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 8.4.20258.4.2025 17:30:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 8.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt stadion planeras till Åggelby7.4.2025 11:56:15 EEST | Pressmeddelande
Man planerar att bygga ett nytt stadion vid idrottsparken i Åggelby. Samtidigt ska övriga förhållanden för motion och idrott förbättras. Man ska även utreda möjligheterna att bygga bostäder i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme