Puutiaiset heräävät viidessä asteessa
Puutiaiset eli punkit lähtevät liikkeelle lämpötilan ylittäessä viisi astetta. Yleinen harhaluulo on, että jokailtainen punkkitarkastus riittäisi puutiasten hallintaan. Pienimmät kehitysmuodot ovat nuppineulanpäätä pienempiä, joten niiden löytäminen lemmikin turkin alta on lähes mahdotonta ja aikaa vievää.
Punkkien aikuismuodot paisuvat verta imiessään ja ovat helpommin löydettävissä, mutta nuoremmat kehitysvaiheet ovat verta imeneinäkin pieniä ja vaikeasti havaittavia. Punkki pysyy kiinnittyneenä ihoon noin viikon ajan, jolloin eläimen immuunivaste irrottaa punkin ihosta hylkimisreaktion ansiosta, joten puremakohtaan kehittyy helposti paikallinen tulehdus. Lemmikkien merkittävimmät punkkien välittämät tartuntataudit ovat borrelioosi ja anaplasmoosi.
Tyypillisimpiä borrelioosin tai anaplasmoosin oireita lemmikeillä ovat kuume, ontuminen, vatsavaivat sekä huonontunut yleiskunto. Oireet voivat ilmetä vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua tartunnasta, minkä takia yhteyttä punkin puremaan voi olla vaikea löytää. Mitä kauemmin punkki on kiinnittyneenä lemmikkiin, sitä suuremmaksi tartunnan riski kasvaa.
Paras tapa suojata lemmikki on käyttää suojaavaa ja estävää lääkitystä
Jos huomaat, että lemmikkiisi on kiinnittynyt punkki, voit poistaa sen tarttumalla punkkiin mahdollisimman läheltä ihoa ja kiertämällä punkki varovasti irti. Osa punkin imukärsästä jää lähes aina ihon sisälle ja voi aiheuttaa paikallisen tulehduksen. Apteekista saatavat punkkipihdit tai punkkilasso ovat hyviä työkaluja irroituksen. Tarkkaile puremakohtaa muutamien päivien ajan ja ota tarvittaessa yhteys eläinlääkäriin, jollei tulehdus rauhoitu puhdistuksella.
Lemmikin ihoon voi jäädä pieni kohouma, joka häviää ajan kuluessa. Punkinpuremaa voi puhdistaa kirvelemättömällä paikallisantiseptilla. Tarvittaessa lemmikkiä tulee estää nuolemasta puremakohtaa tulehdusten ehkäisemiseksi.
- Jos puremakohta tulehtuu, kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin. Yleensä punkin purema voidaan hoitaa kotona, mutta tarvittaessa punkin irrotus ja tulehtuneen puremakohdan jälkihoito voidaan tehdä myös klinikalla, Evidensian eläinlääketieteellinen johtaja Sanna Silvonmäki opastaa.
Sama punkkien häätölääke ei sovi koiralle ja kissalle
Alueilla, joilla punkkeja esiintyy paljon, kannattaa lemmikki suojata punkeilta lääkkeiden avulla. Lääkitys kannattaa aloittaa heti, kun lämpötila ulkona alkaa keväällä nousta, jotta suoja on mahdollisimman tehokas.
Sama punkkilääke ei aina sovi sekä kissalle että koiralle. Osa koirille tarkoitetuista lääkkeistä voi olla kissoille jopa hengenvaarallisia. Jos samassa kodissa asuu sekä kissoja että koiria, on tärkeää keskustella sopivimman punkkihäätölääkkeen valinnasta eläinlääkärin kanssa. Tilanne voi olla vakava, jos kissa pääsee esimerkiksi nuolemaan koiran turkille valeltua liuosta. Permetriiniä sisältävät punkkien häätölääkkeet ovat kissoille hyvin vaarallisia.
Koiralle suun kautta annettava tabletti tappaa kerta-annoksena punkkeja joko kuukauden tai kolmen kuukauden ajan lääkkeestä riippuen. Paikallisvaleluliuokset vaikuttavat tavallisesti noin neljä viikkoa ja ne levitetään lemmikin iholle. Punkkipannat vaikuttavat 6–8 kuukautta ja niitä pidetään kaulassa koko ajan. Osa pannoista sisältää ympäristölle vahingollisia aineita. Tällaiset pannat tulee ottaa pois, jos lemmikki menee uimaan.
- Punkkilääkkeet – kuten muutkin lääkkeet – voivat harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa lemmikille haittavaikutuksia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi paikalliset iho-oireet tai yleisoireet kuten pahoinvointi. Sama lääkevalmiste ei välttämättä sovi kaikille saman perheen lemmikeille. Mahdollisista lääkeaineallergioista ja muista yliherkkyyksistä kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa, Silvonmäki neuvoo.
Lisätietoja: Eläinlääketieteellinen johtaja, eläinlääkäri Sanna Silvonmäki, 040 538 6876
Evidensia-verkoston 47 eläinlääkäriasemaa- ja sairaalaa tarjoavat lemmikille kattavan hoidon vuorokauden ympäri koko Suomessa. Evidensia-verkostoon kuuluvat Evidensia ja Omaeläinklinikka ovat osa IVC Evidensiaa, Euroopan suurinta eläinlääkäripalvelujen tarjoajaa, johon kuuluu yli 2 500 eläinlääkäriasemaa ja -sairaalaa 20 maassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari PulkkinenViestintäpäällikköEvidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Puh:040 702 7568jari.pulkkinen@evidensia.fiTietoja julkaisijasta
Evidensia-verkostoon kuuluu 11 ympäri vuorokauden päivystävää eläinsairaalaa ja 37 eläinlääkäriasemaa ympäri Suomea. Sairaalat toimivat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Raisiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella, Kuopiossa ja Oulussa. Evidensian etäeläinlääkäri neuvoo maksutta kaikissa eläinten terveyteen ja sairaudenhoitoon liittyvissä asioissa numerossa 020 1800 900 sekä ohjaa tarvittaessa hoitoon sopivimpaan paikkaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
När ska man bli orolig över att hunden äter gräs11.7.2024 11:56:20 EEST | Tiedote
På sommaren äter många hundar gräs och hö. Den exakta anledningen till detta beteende har inte hittats, men det finns vanligtvis ingen anledning att oroa sig för små mängder gräsätande om hunden inte får några sjukdomssymptom av det.
Milloin koiran heinän syönnistä tulee huolestua11.7.2024 11:45:35 EEST | Tiedote
Kesäisin monet koirat syövät ruohoa ja heinää. Tarkkaa syytä käytökselle ei ole löydetty, mutta vähäisestä heinän syönnistä ei yleensä kannata huolestua, ellei koira ei saa siitä oireita.
Getingstick i ett husdjurs nos kräver omedelbar reaktion5.7.2024 10:20:40 EEST | Tiedote
Myggor, knott, bromsar, bin och getingar plågar husdjuren på sommaren. Vanligtvis orsakar insektbett inte mer besvär än klåda och svullnad. Ett getingstick i huvudet eller halsen kan däremot vara dödligt.
Ampiaisen pisto lemmikin kuonoon vaatii välitöntä reagointia5.7.2024 10:11:36 EEST | Tiedote
Hyttyset, mäkäräiset, paarmat, ampiaiset ja mehiläiset kiusaavat lemmikkejä kesällä. Yleensä hyönteisen pisto ei aiheuta kutinaa ja paukamaa suurempaa vaivaa. Ampiaisen pisto pään tai kaulan alueelle voi sen sijaan olla kohtalokas.
Övervikt förkortar våra sällskapsdjurs livslängd och ökar risken för sjukdomar2.7.2024 08:50:10 EEST | Tiedote
Under semestern njuter vi av godsaker. Det är viktigt att vara noggrann med sällskapsdjurens kost också under semestern, eftersom ett överviktigt djur drabbas av samma problem som vi människor. Mängden mat och motion är lika viktiga för djurens vikthantering som för människan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme