SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!
19.4.2024 21:27:18 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

- Tämän hallituksen aikana valtion velkaantuminen on vain kiihtynyt. Syyllinen ei ole SDP, Sanna Marin tai Antti Lindtman. Pääministeripuolueena kokoomuksen pitää ottaa jo vastuu omista virheistään, Räsänen muistuttaa.
Orpon hallitus joutui jo ensimmäisen vuotensa jälkeen etsimään lisäsopeutustoimia, koska laiminlöi suhdannetilanteen, aiheutti taloudelle turmeliaan työmarkkinakaaoksen eikä ollut aiemmin valmis hyödyntämään talouden tasapainotuksessa valtion tulopuolta laisinkaan.
Hallitus on myös omilla toimillaan lisännyt julkisen talouden alijäämää. Esimerkiksi kuluvalle vuodelle hallitus räätälöi historiallisen suuren veronkevennyksen ministerien tuloluokkaan. Samalla kun hallitus romuttaa kovalla kädellä suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, niin se lappaa kaksin käsin rahaa yksityiselle terveysbisnekselle.
- Kokoomuksen mielestä koskaan ei taida olla niin vaikea taloudellinen tilanne, että yhteiskunnan varakkaimmat joutuisivat osallistumaan talkoisiin. Kehysriihi jälleen paljasti, että hyvätuloiset ovat Orpon hallituksen erityissuojeluksessa, Räsänen sivaltaa.
- SDP tarjoaa hallituksen epäoikeudenmukaiselle linjalle oikeudenmukaisen vaihtoehdon, jossa julkista taloutta tasapainotetaan samassa suhteessa, mutta paremmilla keinoilla. Kyse on arvoista, Räsänen päättää.
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Skinnari: AI Gigafactory päätettävä nyt – Suomella mahdollisuus “uuteen Nokiaan”24.5.2026 11:00:35 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja ex-ministeri Ville Skinnari vaatii hallitukselta nopeita päätöksiä Ouluun suunnitellun eurooppalaisen AI Gigafactoryn toteuttamiseksi. Skinnari puhui Tampereella SDP:n puoluekokouksen yhteydessä.
SDP:n Haatainen: Eurooppaan tarvitaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden takapakeista varoittava järjestelmä23.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) esitteli perjantaina Euroopan neuvoston pysyvälle komitealle raportin parlamenttien ja tasa-arvoelinten yhteistyön parantamisesta.
SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”22.5.2026 15:35:51 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.
SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme