Ruokatieto Yhdistys ry

Lempäälän ruokapalvelu on Vuoden ruokakasvattaja

Jaa

Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Lempäälän ruokapalvelu ja erityisesti siellä toimiva ruokakasvatuksen tiimi, johon kuuluvat Taina Keskinen, Reko Sipola, Katja Rautanen, Christina Mettälä ja Liisa Belaid. Kunniamaininnan ruokakasvatustyöstään sai Mainingin koulussa Espoossa toimiva palveluvastaava Marjo Sundström.

Vuoden ruokakasvattajat palkittiin Ruoka2024 -messuilla
Vuoden ruokakasvattajat palkittiin Ruoka2024 -messuilla Nina Grönqvist Ruokatieto Yhdistys ry

Ruokatieto Yhdistys ry jakaa vuosittain Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksen henkilölle, yhteisölle, yhdistykselle tai yritykselle, joka toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja intohimoisesti ruokakasvatuksen parissa. Valintakriteereissä painotetaan eri vuosina vaihtuvia ajankohtaisia teemoja.

Tänä vuonna Vuoden ruokakasvattaja -tunnustuksella haluttiin huomioida erityisesti ruokapalveluissa tehtyä tärkeää ruokakasvatustyötä. Teema oli selvästi innostava, sillä ehdotuksia jätettiin ennätysmäärä, 55 kappaletta.

  • Etenkin kouluruokailusta puhutaan tällä hetkellä paljon julkisuudessa. Vaikka aiheeseen liittyy paljon haasteita, olisi tärkeätä huomata myös kaikki se hyvä, jota koulujen ja päiväkotien ruokapalveluissa tehdään. Halusimme tänä vuonna nostaa Vuoden ruokakasvattaja –tunnustuksella erityisesti ansiokkaita ruokakasvatustekoja koulu- ja varhaiskasvatusruokailussa, toteaa Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi

Vaikuttavaa ruokakasvatusta koko kunnassa

Voittajaksi valittu Lempäälän ruokapalvelu on panostanut ruokakasvatukseen palkkaamalla ruokakasvatusmentorin, jonka johdolla henkilöstö toteuttaa ruokakasvatusta eri kohteisiin räätälöidyillä keinoilla.

  • Olemme Lempäälässä halunneet panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja tehdä vaikuttavaa työtä edistääksemme hyvää ravitsemusta sekä positiivista asennetta päiväkoti- ja kouluruokailua kohtaan. Arjessa olemme havainneet ruokailuun liittyviä haasteita, ja niihin haluamme aktiivisesti vaikuttaa huomioiden eri ikätasot. Ruokakasvatustiimi toimii aloitteellisesti ja innovatiivisesti jokaiseen kohteeseen sopivalla tavalla yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja kehittää toimintaa jatkuvasti, kertoo ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid Lempäälän ruokapalvelusta.

Tuomaristo halusi nostaa palkinnolla Lempäälän ruokapalvelun hyväksi esimerkiksi vaikuttavasta ruokakasvatustyöstä, joka on uutta toimintakulttuuria luovaa ja systemaattista koko kunnan tasolla. Ruokakasvatuksessa on panostettu poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ravitsemis-, opetus- ja kasvatushenkilöstön kesken sekä lasten ja nuorten osallistamiseen ja positiiviseen ruokapuheeseen.

Ruokakasvatusta ja yhteistyötä suurella sydämellä

Espoo Cateringissa toimivalle palveluvastaava Marjo Sundströmille myönnettiin kunniakirja työstään Mainingin koulun kouluruokailun sieluna ja sydämenä. Lukuisat kollegoiden kommentit ehdotuksissa kertovat arvostuksesta, jota muu henkilöstö ja oppilaat kokevat häntä kohtaan.

  • Pidän todella paljon työstäni, ja haluan aina tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista. Oppilaat ovat tärkeimpiä asiakkaita, ja heitä täytyy kuunnella. Kun ruokailussa on hyvä ilmapiiri, uusien ruokien maistelu ja ruokailussa käynti lisääntyy, toteaa Marjo Sundströ

Tuomaristo halusi huomioida Sundströmin kunniakirjalla, sillä hän on oivallinen esimerkki suurella sydämellä tehdystä ruokakasvatustyöstä, jota hän tekee innovatiivisesti ja sitoutuneesti yhteistyössä opettajien kanssa. Sundström opastaa ja osallistaa oppilaita kouluruokailussa kohdaten jokaisen oppilaan yksilönä kunnioittavasti ja arvokkaasti. Hän myös rohkaisee oppilaita maistelemaan uusia ruokia, sekä opettaa oppilaille hyviä käytöstapoja ja ruokailutottumuksia. Toiminnallaan hän luo kouluun yhteisöllisyyttä ja myönteistä ilmapiiriä kouluruokailua kohtaan.

Vuoden ruokakasvattaja -tuomariston muodostivat tänä vuonna valmiuspäällikkö Virpi Kulomaa MaRasta, myyntipäällikkö Anne Hämäläinen Valio Aimosta, projektipäällikkö Sari Väänänen Savon koulutuskuntayhtymästä, toiminnanjohtaja Tarkko Nuutinen Kotitalousopettajien liitosta ja ruokakasvatuksen asiantuntija Hanna Larjavaara Ruokatieto Yhdistyksestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ruokatieto Yhdistys ry - rakkaudesta oman maan ruokaan

Ruokatieto Yhdistys ry viestii suomalaisen ruokaketjun osaamisesta ja työstä. Toimintamme ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat ruoka-alan toimijoita monipuolisesti. Lisäksi edistämme lasten ja nuorten ruokakasvatusta tekemällä tunnetuksi ruoan reittiä pellolta pöytään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruokatieto Yhdistys ry

Tervetuloa ruokakasvatuksen superpäivään Ruoka2024 -messuille!3.4.2024 07:45:00 EEST | Kutsu

Messujen ohjelmalavan valtaa 19.4. suuren ruokakilpailun tuntu, kun Ruokavisan taitavat nuoret finalistit kilpailevat ruokaan liittyvissä tiedoissa ja taidoissa. Ruokavisa on perinteikäs yläkoululaisille suunnattu ruoan vastuullisuuteen perehdyttävä valtakunnallinen osaamiskilpailu. Samana päivänä palkitaan myös Vuoden ruokakasvattaja, joka tänä vuonna on ansioitunut erityisesti koulu- ja päiväkotiruokailun myönteisen mielikuvan sekä lasten ja nuorten osallisuuden ja ruokailuun osallistumisen kehittämisessä ruokailoa unohtamatta.

30-vuotias Hyvää Suomesta -merkki juhlii työn merkeissä, rakkaudesta oman maan ruokaan13.12.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Nykypäivänä miltei kaikki suomalaiset tunnistavat elintarvikepakkauksista löytyvän sinivalkoisen joutsenen. Myös Joutsenlippuna tunnettu Hyvää Suomesta -merkki kertoo, että elintarvike on valmistettu Suomessa ja mikä oleellisinta, kotimaisista raaka-aineista. Joulukuun 16. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta Hyvää Suomesta -merkin julkistuksesta. Merkin synty vaati tuhansia ajokilometrejä ja paljon puhetta, jotta koko ruokaketju saatiin mukaan kotimaisen alkuperän asialle.

Suomalaisten ruokaan liittyvä vastuullisuusymmärrys odotettua laajempaa26.8.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Ruokatieto Yhdistyksen teettämän Ruoka ja vastuullisuus -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset arvioivat ruoan vastuullisuutta yllättävän laaja-alaisesti. Vastuullisuusajattelussa korostuvat erityisesti ruoantuotannon merkitys aluetaloudelle, eläinten hyvinvointi, ruoan turvallisuus ja ympäristöasiat. Kokonaisuudessaan suomalaiset näkevät ruokaketjun merkittävänä osana Suomen taloutta. Suomalaiset kantavat huolta erityisesti maanviljelijöiden toimeentulosta ja jaksamisesta, ja suuri osa vastaajista luottaa viljelijöiden ilmastotoimiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye