Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajat suuntaavat asuntokaupoille aiemmin kuin oman kodin ostajat, hoitokulujen kasvua pidetään suurimpana riskinä

Jaa

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet varovaisessa nousussa viime syksystä ja jatkavat edelleen maltillista kasvua, mutta ostoaikeet eroavat merkittävästi kaupungeittain. Hoitokulujen nousua pidetään selvästi suurimpana riskinä, kun taas nykyinen korkotaso ei huoleta suurinta osaa yksityisistä vuokranantajista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi lähes 2500 asuntosijoittajaa.

71 prosenttia Vuokranantaja-barometrin vastaajista pitää hoitokulujen nousua melko tai erittäin merkittävänä riskinä asuntosijoittamisen kannalta. Sen sijaan aiemmin korkealla ollut huoli korkojen noususta on laskenut, ja enää 44 prosenttia pitää sitä melko tai erittäin merkittävänä riskinä. Myöskään korkojen jäämistä nykyiselle tasolle ei nähdä suurena riskinä.

”Viime vuosien korkea inflaatio on nostanut hoitokuluja merkittävästi ja pääkaupunkiseudulla hoitovastikkeet ovat nousseet kahdessa vuodessa noin 12 prosenttia. Samaan aikaan vuokrat ovat pysyneet lähes paikallaan ja näin nettotuotto on pienentynyt”, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

”Toisaalta huoli korkojen noususta on vähentynyt huomattavasti ja mikä vielä positiivisempaa, nykyinen korkotaso koetaan jopa kaikkein pienimmäksi riskiksi.”

Suurimman osan yksityisistä vuokranantajista ei edelleenkään ole tarvinnut tehdä toimenpiteitä korkojen nousun takia (59 %). Vain 3,6 prosenttia vastaajista ilmoittaa myyneensä asunnon tai asuntoja korkojen nousun seurauksena. Joka kuudes ilmoittaa, että on myynyt muuta varallisuutta tai käyttänyt säästöjä. Kulutuksesta on säästänyt viimeisen kuuden kuukauden aikana reilu viidennes.

”Yksityiset vuokranantajat ovat pärjänneet korkeammassa korkoympäristössä ja tämä kuva vahvistuu entisestään tuoreessa barometrissa. Suurin osa selviää korkeammista koroista ilman minkäänlaisia haasteita, eivätkä myöskään haasteet maksaa vastikkeita ole kasvaneet juurikaan. Kuitenkin lähes viidesosa on joutunut myymään omaisuutta tai käyttämään säästöjä. Vaikka maksuista siis selviydytään, on toimintaa jouduttu tukemaan omista säästöistä. Myynteihin joutuneiden osuus on silti hyvin pieni”, Karlsson tiivistää.

Sekä osto- että myyntiaikeissa nousua, mutta kaupunkikohtaiset erot suuria

Asuntosijoittajista joka neljäs suunnittelee ostavansa uuden sijoitusasunnon seuraavan vuoden aikana, kun oman kodin ostajilla vastaava luku on Tilastokeskuksen tietojen perusteella vain 10 prosenttia.

”Vuokranantajien ostoaikeet ovat yli tuplaten korkeammalla kuin oman asunnon ostajien, mutta on hyvä huomioida alueellinen vaihtelu”, Karlsson sanoo.

Samalla kun Vaasassa 44 prosenttia vuokranantajista ilmoittaa ostoaikeista, ovat Helsingissä ostoaikeet yli kolme kertaa matalammalla (14,2 %). Pääkaupunkiseudulla ostoaikeet ovat matalalla myös Espoossa (18,3 %) ja Vantaalla (18,5 %), ja vuokralaisen löytäminen on muuta maata haasteellisempaa.

Sijoitusasunnon myyntiä mahdollisesti suunnittelee 17 prosenttia ja varmasti myyvien osuus on kolme prosenttia. Myyntiä suunnittelevien osuus on kasvanut syksyn barometristä 6 prosenttiyksikköä. Suurimmat myyntiaikeet ovat Oulussa (25,7 %) ja pienimmät Joensuussa (10,9 %), mutta barometrin vastaukset painottuvat myyntiä mahdollisesti harkitseviin.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2495 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 21.3.-7.4.2024. Vuokranantaja-barometri on toistuva tutkimus, joka toteutetaan puolivuosittain syksyllä ja keväällä.

Tarkemmat tiedot tutkimuksen tuloksista ja kaupunkikohtaisista tiedoista on mahdollista pyytää median käyttöön eemeli.karlsson@vuokranantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Asiantuntija muistuttaa: Asunnon luvaton jälleenvuokraus voi tulla kalliiksi19.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto etenkin kesällä, kun moni asunto jää muutoin tyhjäksi lomien ja kesätapahtumien aikana. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen ohjeistaa. Hyvin lyhytaikaisellakin luvattomalla jälleenvuokrauksella voi olla ikäviä seurauksia, mutta parhaimmillaan jälleenvuokraus voi hyödyttää sekä vuokralaista että vuokranantajaa.

Barometri: Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan, suurimassa osassa kaupunkeja kiinnostavat alle 50 000 euron sijoitusasunnot14.5.2025 07:15:00 EEST | Tiedote

Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien huhtikuussa julkaisusta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye