S-kaupat-robokuljetukset saapuvat alkukesästä Kuopion keskustaan, Saaristokaupunkiin ja Vuorelaan – tutustu kuljetusrobotin ominaisuuksiin
22.4.2024 12:24:07 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
Robokuljetusten kotimyymälöinä toimivat S-market Maljalahti, S-market Keilankanta ja S-market Vuorela.

– Ihmiset suosivat yhä enemmän nopeaa asiointia ja siksi myös pikatoimitusten kysyntä kasvaa koko ajan. Starshipin roboteilla vastaamme tähän tarpeeseen, kuvailee PeeÄssän ruoan verkkokaupasta vastaava Prisma-johtaja Heli Wilska.
Kuljetusrobotin ominaisuuksia:
- Kuljettaa kerralla 2 kassillista eli noin 10 kiloa ostoksia.
- Saadaan yleensä matkaan 15 minuutin sisällä, mutta viimeistään 30 minuutin päästä tilauksesta.
- Liikkuu kotimyymälänsä ympäristössä, alussa noin kilometrin, ja reittejä oppiessaan jopa kolmen kilometri säteellä.
- Ajonopeus 6 km tunnissa. Tarkkailee ympäristöään 60 metrin säteellä.
- Robotissa on 12 kameraa, ultraäänisensoreita ja tutkia. Se hyödyntää tietokonenäköä ja teknologiaa, joka tunnistaa esteet ja osaa toimia ne kohdatessaan, etsien esimerkiksi korvaavan reitin.
- Oppii koko ajan lisää ympäristöstään ja välittää tietoa muille saman laivueen roboteille.
- Liikkuu vain kevyen liikenteen väylillä, eikä turvallisuussyistä mene asuinalueille, joilla pyörä- ja kävelyteitä ei ole.
- Osaa pyytää kohteliaasti apua muun muassa liikennevaloissa vihreän valon tilaamiseen. Saattaa myös intoutua soittelemaan musiikkia, kun tilaus on saatu onnellisesti perille.
- Tilaus ja ostosten vastaanotto tapahtuu S-kaupat-sovelluksella.
- Jokaisessa robotissa on ilkivaltaa ja varkauksia ehkäiseviä ominaisuuksia, muun muassa jäljitysmahdollisuus, hyvälaatuista kuvaa välittävät kamerat sekä äänekäs sireeni, joka laukeaa laitetta nostettaessa tai siirrettäessä.
- Starshipin henkilökunta valvoo robottien kulkua ja voi tarvittaessa ottaa laitteen hallintaansa milloin tahansa.
Pikakuljetuksen voi tilata mihin tahansa paikkaan, joka on kuljetusrobottien toimintasäteen sisällä. Robotti suunnittelee itselleen sopivimman reitin lähtöpisteestä toimituspaikkaan.
Polvenkorkuinen laite kulkee kevyen liikenteen väyliä pitkin, tunnistaa mahdolliset esteet, osaa liikennesäännöt ja pyytää kohteliaasti apua, jos esimerkiksi liikennevaloissa pitää nappia painamalla tilata vihreä valo tien ylitykseen.
Tekoälyn avulla robotti oppii koko ajan lisää ympäristöstään ja välittää oppimansa tiedon myös muille laivueen roboteille. Laite tietää tilaajan sijainnin GPS-paikannuksen avulla ja tuo tavarat niin lähelle kuin pystyy, esimerkiksi kerrostalon alaovelle tai puistoon viheralueen reunaan.
– Vietät aurinkoista kesäpäivää Väinölänniemen uimarannalla. Nälän, janon tai herkkujen mieliteon yllättäessä avaat S-kaupat-sovelluksen, teet tilauksen S-market Maljalahdesta ja valitset robottitoimituksen. Sympaattisen ja söpön robotin etenemistä voit seurata sovelluksella, jolla pääset myös avaamaan laitteen kannen, kun se on saapunut luoksesi, Heli Wilska maalailee.
Yhteyshenkilöt
Heli Wilska
Prismajohtaja
044 719 7430
heli.wilska@sok.fi
Jouni Ruotsalainentoimialajohtaja
Vähittäiskauppa
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssä laajentaa asiakasomistajien palveluita Leppävirralla – ”emme investoi pelkästään kasvukeskuksiin"28.8.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Leppävirran Kokoojatiellä sijaitsevan pinta-alaltaan noin 6000 m²:n tontin. Tontilla on tällä hetkellä polttonestejakelu. Tonttikaupalla vastataan PeeÄssän palvelutarjonnan tulevaisuuden tarpeisiin. – Jatkamme PeeÄssässä aktiivisesti uusien kauppapaikkojen hankintaa. Tämä tonttikauppa on tärkeä esimerkki siitä, että osuuskauppana investointimme kohdistuvat koko Pohjois-Savoon, ei vain kasvukeskuksiin. Leppävirta on elinvoimainen kunta ja alueen asiakasomistajat käyttävät runsaasti palveluitamme. Tulevaisuudessa pystymme parantamaan palveluiden saatavuutta entisestään, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Katso tulevat investoinnit autoilijoiden palveluihin Pohjois-Savon alueella25.8.2026 10:26:18 EEST | Tiedote
Uusia autoilijoiden palveluita Pohjois-Savoon 2026-2027: 2026 lokakuussa 4 uutta ABC Carwash -pesuhallia ABC Pitkälahteen 2027 keväällä uudet megalatauskentät Prisma Kuopio ja ABC Varkaus 2027 kevättalvella ABC Marjahakaan ja Siilinjärven Leppäkaarteeseen uusia suurteholatauspaikkoja
Prisma Kuopion alueen kehittäminen vahvistuu tonttikaupalla20.8.2026 10:28:18 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut A-katsastus Oy:ltä kiinteistötontin osoitteessa Savilahdentie 12, Kuopio. Tontti sijaitsee Prisma Kuopion välittömässä läheisyydessä. Alue on liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Tonttikaupalla PeeÄssä vahvistaa tulevaisuudessa Prisma Kuopion seutua keskeisenä asiakasomistajien kauppapaikkana – Sen lisäksi, että parannamme ja kehitämme olemassa olevia kauppapaikkoja, teemme jatkuvasti työtä myös tulevaisuuden kauppapaikkojen eteen. Näin varmistamme, että omistajamme tulevat nyt ja jatkossa saamaan parhaan hyödyn oman osuuskauppansa palveluista, kertoo Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila. Tonttikauppa ei tuo muutoksia lyhyellä tähtäimellä ko. osoitteessa toimivien tahojen toimintaan.
Osuuskauppa PeeÄssän liikevaihto kasvoi voimakkaasti – investoinnit palveluiden kehittämiseen ja panostus omistajahyötyyn näkyvät tuloksessa ja suositteluhalukkuudessa13.8.2026 11:18:21 EEST | Tiedote
Alkuvuoden aikana PeeÄssän liikevaihdossa nähtiin vahvaa kasvua. Panostaminen omistajahyötyyn ja investoinnit palveluiden kehittämiseen näkyvät tuloksessa. PeeÄssän jäsenyyttä suositellaan ja uusien liittyneiden asiakasomistajien määrä on kehittynyt edelleen hyvin.
Ruokarobotit mukana muistuttamassa turvallisesta koulutiestä7.8.2026 12:30:08 EEST | Tiedote
S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain mielin -tempauksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme