Vuoden vaasalainen kulttuuriteko-palkinto valokuvaaja Esa Siltalopille
Nostalgisen Vaasa-aiheisen valokuvanäyttelyn järjestänyt pitkän linjan valokuvaaja Esa Siltaloppi saa palkinnon Vuoden vaasalainen kulttuuriteko 2023. Vaasan kulttuuri- ja liikuntalautakunta myöntää palkinnon edellisen vuoden aikana toteutetulle kulttuuriteolle, joka kehittää ja monipuolistaa Vaasan kulttuurielämää.

Moni vaasalainen ihastui viime vuonna näyttelyyn, joka esitti 1970- ja 1980-lukujen Vaasaa valokuvin. Valokuvaaja Esa Siltalopin järjestämä näyttely Mustavalkoinen Vaasa palkittiin Vuoden vaasalaisena kulttuuritekona 2023.
Vaasan kulttuuri- ja liikuntalautakunta myönsi palkinnon perusteluinaan, että näyttely herätti paljon kiinnostusta ja oli selkeästi liikuttanut useita näyttelyn nähneitä henkilökohtaisesti. Näyttelyn näki yli 3200 kävijää 22.4.–11.6.2023 Galleria Ibiksessä.
Perusteluissa nostettiin myös sitä, että Esa Siltaloppi oli onnistunut valitsemaan näyttelyyn otoksen kuvia, jotka herättivät monilla arvokkaita ja eläviä muistoja nuoruudesta. Myös nuoremmalle yleisölle näyttely tarjosi oivaa ajankuvaa 1970- ja 1980-lukujen Vaasasta. Näyttelyssä oli huomioitu monipuolisesti erilaiset aihepiirit: muuttuvan kaupunkikuvan lisäksi käsiteltiin muun muassa urheilua, nuorisoa, tapahtumia ja Vaasan ranta-alueita.
Palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa ja se jaettiin nyt viidettä kertaa. Viime vuonna palkinto myönnettiin Sudenmorsiamet ja Weljet -ryhmälle.
Kaupunkilaiset saivat ehdottaa palkinnonsaajaa alkuvuodesta. Palkinnonjakotilaisuus järjestetään toukokuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuuripäällikkö Jenni Niemi, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 628 9347, jenni.niemi@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 27.1023.10.2025 14:28:32 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt på måndag 27.10 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Kokkolantiellä tilapäisiä liikennejärjestelyitä 27.10.23.10.2025 14:28:11 EEST | Tiedote
Maanantaina 27.10.2025 Kokkolantiellä Konepajakatu 22:n kohdalla suljetaan tilapäisesti kävely- ja pyörätie rakennuksen julkisivutöiden takia. Liikenne ohjataan kiertotielle.
Dåtid och nutid möts i en kammarmusikkonsert23.10.2025 14:27:49 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsorkesters kammarmusikkonsert söndagen den 26.10 i Vasa stadshus, för samman mästare från dåtidens och nutidens kompositörer.
Menneisyys ja nykyisyys kohtaavat kamarimusiikkikonsertissa23.10.2025 14:27:43 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginorkesterin kamarimusiikkikonsertti sunnuntaina 26.10. kaupungintalolla tuo yhteen menneisyyden mestarit ja nykyajan säveltäjät.
Vasa litar på framtiden och tillväxt – skattehöjningar föreslås inte23.10.2025 10:58:47 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads budgetförslag för 2026 bevarar Vasa som en stark och växande stad oberoende av konjunkturen och den globala osäkerheten. Skattesatserna föreslås inte höjas nästa år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme