Baarimikko voi olla urpo, mutta Urpo maailman paras baarimikko
Monia etunimiä käytetään arkikielessä yleisniminä: esimerkiksi stereotyyppistä teinipoikaa voidaan sanoa jonneksi ja oksennusta yrjöksi. Etunimet voivat olla myös yhdyssanan osia. Esimerkiksi sanojen lappuliisa, baarimikko ja taskumatti jälkimmäinen osa on etunimi.
Kielenilmiötä, jossa nimeä aletaan käyttää yleisnimisessä merkityksessä, kutsutaan appellatiivistumiseksi. Appellatiivistuneet ilmaukset ovat siis ikään kuin samaan aikaan sekä nimiä että tavallisia sanoja.
– Esimerkiksi joku baarimikko voi olla urpo, mutta joku Urpo taas maailman paras baarimikko, kertoo väitöskirjatutkija Maria Sarhemaa.
Sarhemaa selvittää väitöksessään sitä, mistä kielenilmiössä on kyse, miksi jotkin nimet saavat yleisnimisiä merkityksiä ja millaisissa merkityksissä ja konteksteissa näitä ilmauksia käytetään. Aihetta ei ole aiemmin juuri tutkittu suomen kielessä. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, onko erisnimellä – erityisesti etunimellä – merkitystä, ja jos on, millainen se on.
Parkkipirkosta maajussiin
Sarhemaa tutkii erityisesti etunimen sisältäviä yhdyssanoja (esim. parkkipirkko, maajussi), tyhmää tarkoittavia lähimerkityksisiä ilmauksia uuno, tauno ja urpo ja ilmausta jonnet ei muista.
Tutkimus osoittaa, että yhdyssanan osana appellatiivistuu tyypillisesti tavallinen ja yleinen suomalainen etunimi (esim. mikko) ja että yhdyssanoissa appellatiivistumiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi nimen äännerakenne, kielikuvat ja erilaiset assosiaatiot. Uunolla, taunolla ja urpolla on yhteisiä merkityksiä, mutta ne myös eroavat toisistaan sekä merkityksiltään että käyttöaloiltaan.
– Jonnet ei muista taas on monimerkityksinen konstruktio eli rakennemalli, jota voidaan käyttää sekä menneiden muisteluun ja nostalgisointiin että nuorison toiminnan arvosteluun tai paheksuntaan. Samaa mallia mukailevat myös esimerkiksi ilmaukset jonnet ei tajuu ja jonnet ei tiedä, Sarhemaa toteaa.
Appellatiivistuneet nimet luonnehtivat kohdettaan
Nimien ja muiden sanojen keskeisin ero on siinä, että nimen tehtävänä on tavallisesti yksilöidä kohteensa, kun taas yleisnimet tyypillisesti luonnehtivat tarkoitettaan. Sarhemaan mukaan raja nimien ja muiden sanojen välillä ei kuitenkaan ole tarkka, vaan myös nimiä voidaan käyttää luonnehtimiseen ja muita sanoja yksilöintiin. Nimiin kytkeytyy monenlaisia merkityksiä, ja pohjimmiltaan appellatiivistumisessa onkin kyse nimien monimerkityksisyydestä.
Tuloksia voi soveltaa esimerkiksi tutkittaessa kielteisen merkityksen saaneen etunimen vaikutusta nimenkantajan identiteettiin. Uuno, Tauno ja Urpo ovat harvinaistuneet etuniminä sen jälkeen, kun ne saivat puhekielessä ’tyhmän’ merkityksen.
– On kuitenkin selvittämättä, miten kielteisen merkityksen saaneiden nimien kantajat itse kokevat nimensä ja sen vaikutuksen identiteettiinsä.
Käytettäessä tämänkaltaisia ilmauksia on hyvä muistaa, että ne ovat alkujaan nimiä. Oman nimen saama kielteinen merkitys saattaa tuntua ikävältä, ja siksi on hyvä tiedostaa, että jotkut saattavat kokea tällaisten ilmausten käytön loukkaavaksi.
Filosofian maisteri Maria Sarhemaa väittelee 25.5. klo 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa suomen kielen alaan kuuluvasta aiheesta Jonnet ei muista ja urpot ei tajua sentraalisantroja - Etunimien appellatiivistuminen suomen kielessä
Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Suomen laki -Sali, Yliopistonkatu 3. Väitöstä voi seurata myös livestriimin välityksellä.
Väittelijän yhteystiedot:
Maria Sarhemaa, maria.sarhemaa@helsinki.fi, 040 734 7532
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Uutta tietoa kasviproteiineista: härkäpapu sopii täydentämään suomalaista ruokavaliota6.5.2024 16:11:33 EEST | Tiedote
Tuoreen kansainvälisen ja monitieteisen tutkimuksen mukaan härkäpavun proteiinin sulavuus elimistössä on melko hyvä, mutta se ei sellaisenaan sisällä tarpeeksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja.
Kutsu medialle: Periferia-taidenäyttely metsässä, Hyytiälän metsäasemalla avautuu jälleen: kokoelmaan kolme uutta teosta6.5.2024 10:26:33 EEST | Tiedote
Periferia-taidenäyttelyssä puut ja metsä hengittävät, vaeltavat ja vastaavat. Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita taidenäyttelyn avajaisiin ja Maailma, vihreä metsä -Symposioniin 17.–18. toukokuuta Pirkanmaan Juupajoelle. Periferia-näyttelyn lehdistötilaisuus järjestetään 17. toukokuuta klo 14.30.
Syyteneuvottelua käytetään Suomessa vähän, mutta menettely voi lieventää rangaistusta huomattavasti6.5.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Syyteneuvottelua käytetään selvästi ennakoitua vähemmän. Neuvotteluun liittyviä tunnustamisoikeudenkäyntejä on pidetty Suomessa vuosittain noin 40 – 85, kun lakia säädettäessä arvioitiin, että menettely voisi soveltua vuosittain jopa 500 tapaukseen, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdystä raportista.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa keväiset videot median käyttöön!4.5.2024 13:19:11 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet riemuiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina arviolta jopa 7000 henkeä.
Kahvin perimä selvitetty – tiedossa parempaa makua ja vastustuskykyä kasvitaudeille2.5.2024 09:33:27 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt Arabica-kahvilajin koko perimän. Tutkimustulokset avaavat uusia mahdollisuuksia tuottaa laadukkaampaa kahvia ja parantaa lajin vastustuskykyä vakavalle kahvipensaita tuhoavalle kasvitaudille kahviruosteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme