Töölönlahdenpuistoon vesileikkejä, oleskelupaikkoja ja pörriäiskeitaita
Töölönlahdenpuistoon tehdään useita kokeiluluonteisia toimenpiteitä, joilla puiston viihtyisyyttä parannetaan nopeasti jo ensi kesäksi. Alueelle on suunniteltu muun muassa niittyjä, kukkaloistoa ja istutuksia, leikki-, peli- ja oleskelualueita sekä tanssilava. Ensimmäiset työt käynnistyvät huhti−toukokuun vaihteessa.

Helsingin kaupunki parantaa tänä vuonna Töölönlahdenpuiston viihtyvyyttä ja lisää sinne toimintoja jo ennen kattavampaa puiston uudistamista. Avoin tapahtumanurmi kylvetään ja istutetaan näyttäväksi kukkaniityksi, joka tarjoaa niin iloa ihmisille kuin ravintoa hyönteisille ja linnuille. Kasvilajisto on valittu niin, että mukana on runsaasti hyönteisten ravintokasveja sekä talventörröttäjäkasveja linnuille ravinnoksi. Puiston keskiosan uusien niittyalueiden lomaan sijoitetaan leikki-, peli- ja oleskelupaikkoja. Alueelle istutetaan myös uusia puita ja pensaita.
Puiston eteläosaan Töölönlahdenkadun viereiselle kiveysalueelle tulee pyöräkeskus, tanssilava sekä uusia istutuksia. Alueelle varataan tilaa myös ketterille kioskeille. Nopeat toimenpiteet ovat pääosin väliaikaisia ja kokeiluluonteisia, mutta esimerkiksi puut istutetaan paikoilleen pysyvästi. Suurin osa toteutettavista toimenpiteistä on poimittu asukkailta tulleista ideoista.
Ensimmäiset rakennustyöt alkavat huhti−toukokuun vaihteessa. Kesäkuussa nurmialueita muutetaan toiminta-alueiksi ja niityiksi. Niittykylvökset suojataan jonkin aikaa harsoilla.
Heinä–syyskuu varataan puistosta nauttimiseen, ja työt ovat tuolloin katkolla. Työt jatkuvat jälleen syksyllä puiden, pensaiden ja sipulikasvien istuttamisella.
Puiston kulkureitit pidetään pääsääntöisesti auki, mutta lyhytaikaisia väylien sulkemisia tulee olemaan. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa ja kohtiin asennetaan tällöin kiertoreittiopasteet.
Urakoitsijan kalustoa tulee liikkumaan alueella hetkellisesti. Nämä reitit merkitään vaadituin varoitusmerkein. Rakentamiseen liittyvää liikennettä on pääosin arkisin työaikana.
Viime vuonna puiston koilliskulmaan toteutettiin kaksi hanketta, jotka asukkaat valitsivat toteutettavaksi OmaStadi-äänestyksessä eli osallistuvan budjetoinnin kautta. ”Nurmikot niityiksi” ja ”Ihania Kirsikkapuita Töölönlahden puistoon pohjoisosaan” ovat hankkeita, jotka myös tuovat vehreyttä alueelle.
Nyt toteutettavat toimenpiteet ovat kokeiluja, joiden avulla Töölönlahdenpuiston viihtyisyyttä parannetaan ennen varsinaisen puistosuunnitelman valmistumista. Kaupunginvaltuusto on varannut puiston parannuksiin tälle vuodelle 1,5 miljoonaa euroa.
Töölönlahdenpuiston idea- ja konseptisuunnitelma valmistuu kesällä 2024. Suunnitelman aineisto julkaistaan myös Kerrokantasi-palvelussa, jolloin sitä on mahdollista kommentoida. Syksyllä 2024 alkaa puistosuunnittelu, johon kuuluu oma vuorovaikutuksensa. Toteutuksen eli puiston pysyvämmän uudistamisen arvioitu aloitus on loppuvuodesta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelu:
Jere Saarikko
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 39857
jere.saarikko@hel.fi
Rakennuttaminen:
Sari Niinivirta-Mamonoff
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 28541
sari.niinivirta-mamonoff@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Boende- och företagsparkeringen planeras att utvidgas till fyra nya områden – planförslagen finns tillgängliga för kommentarer på webben17.11.2025 15:37:40 EET | Pressmeddelande
Boende- och företagsparkering planeras att tas i bruk i Kottby, Gumtäkt,Majstad, Brändö, Granö och Lövö. Ändringen skulle innebära att parkeringsplatserna längs gatorna ändras till tidsbegränsade parkeringar. Boende och företag i området kunde då under vissa förutsättningar ansöka om ett boende- eller företagsparkeringstillstånd, med vilket man även i fortsättningen kunde parkera utan tidsbegränsning. Stadens mål är att ändringarna ska träda i kraft under hösten 2026 och våren 2027.
Asukas- ja yrityspysäköintiä suunnitellaan laajennettavaksi neljälle uudelle alueelle – suunnitelmaehdotukset kommentoitavana verkossa17.11.2025 15:37:40 EET | Tiedote
Asukas- ja yrityspysäköintiä suunnitellaan otettavaksi käyttöön Käpylän, Kumpulan ja Toukolan, Kulosaaren sekä Kuusisaaren ja Lehtisaaren alueilla. Muutos tarkoittaisi, että alueen pysäköintipaikat katujen varsilla muuttuisivat aikarajoitetuiksi. Tällöin alueen asukkaat ja yritykset voivat hakea tietyin edellytyksin asukas- tai yrityspysäköintitunnuksen, jolla voi myös jatkossa pysäköidä ilman aikarajoitusta. Kaupungin tavoitteena on saada muutokset voimaan vuoden 2026 syksyn sekä 2027 kevään aikana.
Brunnsgatan förnyas så att fotgängare och spårvagnar kan komma snabbare fram17.11.2025 13:32:47 EET | Pressmeddelande
Brunnsgatan ska byggas om till en kollektivtrafikgata, och samtidigt ska förhållandena för fotgängare förbättras på gatan. Ombyggnaden presenteras för invånarna på stadshuset den 20 november. Planförslaget för Brunnsgatan är offentligt framlagt till den 16 december.
Kaivokadun uudistus nopeuttaa kävelijöiden ja raitiovaunujen kulkua17.11.2025 13:32:47 EET | Tiedote
Kaivokatu on tarkoitus muuttaa joukkoliikennekaduksi ja samalla alueen kävelyolosuhteita parannetaan. Uudistuksia esitellään asukkaille kaupungintalolla 20. marraskuuta. Kaivokadun kaavaehdotus on nähtävillä 16. joulukuuta asti.
Helsingfors stad bereder inrättande av ett naturskyddsområde i Furuvik i Jollas17.11.2025 09:02:30 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stads enhet för miljöskydd och styrning har berett ett förslag till inrättande av ett naturskyddsområde i Furuvik. Området ligger på Jollas södra strand på Degerö, i närheten av Villa Furuvik och badstranden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

