Mepit hyväksyivät EU:n uudet taloussäännöt
Euroopan parlamentti hyväksyi EU:n talouden ohjausjärjestelmän uudistuksen, joka selkeyttää sääntöjä niin, että suunnitelmat räätälöidään jatkossa kullekin maalle investointeja tukien.
- Uudistus tukee investointeja, ottaa huomioon sosiaaliset tekijät ja lisää sitoutumista kansallisiin suunnitelmiin
- Alijäämän keskiarvolle ja velan määrälle vähennystavoitteet
- Tarvittaessa lisäaikaa kansallisille suunnitelmille tavoitteisiin pääsemiseksi; myös tiettyjä poikkeuksia voidaan sallia
- Ensimmäiset kansalliset suunnitelmat menoista, uudistuksista ja investoinneista syyskuuhun 2024 mennessä
Finanssipoliittisten sääntöjen uudistuksesta sovittiin alustavasti neuvoston kanssa helmikuussa.
Investoinnit olennaisia
Neuvotteluissa mepit vahvistivat uudistuksen sisältämiä suojakeinoja jäsenmaiden investoinneille. Jatkossa komission on vaikeampi soveltaa jäsenmaahan liiallisen ylijäämän menettelyä, jos se on käynnistänyt olennaisia investointeja. Lisäksi laskelmiin ei jatkossa enää oteta mukaan EU-rahoitusta saavien hankkeiden yhteisrahoitusta.
Tavoitteena uskottavat säännöt alijäämien ja velan vähentämiseen
Jatkossa jäsenmaiden, joilla on vakaus- ja kasvusopimuksen rajat ylittävä velkataakka, on vähennettävä sitä yhdellä prosenttiyksiköllä vuodessa, jos velkaa on yli 90 % BKT:stä. Jos velkaa on 60–90 % BKT:stä, velkaa on vähennettäväkeskimäärin 0,5 prosenttiyksiköllä. Jos jäsenmaan alijäämä on yli 3 % BKT:stä, sitä on vähennettävä nousukausien aikana 1,5 %:iin, jotta maa saa kerrytettyä varoja vaikeiden tilanteiden varalle.
Lisätilaa budjetteihin
Uudistuksen jälkeen säännöt sallivat jäsenmaiden budjeteille lisätilaa verrattuna aiempaan. Kansallisen suunnitelman tavoitteisiin on jatkossa päästävä seitsemässä vuodessa aiemman neljän sijaan. Neuvotteluissa mepit varmistivat, että neuvosto voi sallia kolmen vuoden lisäajan mistä tahansa syystä eikä vain ennalta määrätyissä tilanteissa, mikä mainittiin aiemmassa ehdotuksessa.
Vuoropuhelua ja omavastuullisuutta
Jos jäsenmaan velkamäärä tai alijäämä on liiallista, se voi jatkossa pyytää vuoropuhelua komission kanssa ennen kuin tämä antaa ohjeita menojen sopeuttamisesta. Näin jäsenmaa voi paremmin perustella tilannettaan tässä tärkeässä vaiheessa.
Jäsenmaa voi myös vaatia kansallisen suunnitelman uudelleenlaatimista, jos olosuhteet selvästi estävät sen toimeenpanon esimerkiksi hallituksen vaihtumisen vuoksi.
Parlamentin neuvottelijat vahvistivat kansallisten talouden tarkastusviranomaisten roolia, minkä on tarkoitus lisätä suunnitelmien kansallista omavastuullisuutta.
Kommentit
Esittelijä Markus Ferber (EPP, Saksa) sanoi: ”Tämä uudistus merkitsee uutta alkua ja paluuta vastuulliseen taloudenpitoon. Uusi järjestelmä tulee olemaan yksinkertaisempi, ennustettavampi ja käytännöllisempi. Uudistus voi kuitenkin menestyä vain, jos komissio soveltaa sitä käytäntöön asianmukaisesti.”
Esittelijä Margarida Marques (S&D, Portugali) sanoi: “Nämä säännöt luovat lisätilaa investoinneille ja tuovat sopeutuksiin joustavuutta. Ensimmäistä kertaa niihin kuuluu myös todellinen sosiaalinen ulottuvuus. Kun yhteisrahoitus on poistettu menolaskelmista, uudet ja innovatiiviset EU-politiikat tulevat mahdollisiksi. Tarvitsemme nyt uuden investointivälineen EU-tasolla sääntöjen täydentämiseksi.”
Lait hyväksyttiin seuraavin luvuin:
Asetus talouspolitiikan koordinoinnista (järjestelmän ennaltaehkäisevä osa): 367 puolesta, 161 vastaan, 69 tyhjää
Asetus liiallisten alijäämien menettelystä (järjestelmän korjaava osa): 368 puolesta, 166 vastaan, 64 tyhjää
Direktiivi jäsenvaltioiden julkisen talouden kehyksistä: 359 puolesta, 166 vastaan, 61 tyhjää
Seuraavaksi
Neuvoston on vielä hyväksyttävä uudistus, ennen kuin se voi astua voimaan. Kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä, se astuu voimaan 20 päivää myöhemmin. Ensimmäiset kansalliset suunnitelmat on saatava valmiiksi 20.9.2024 mennessä.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina SalorantaLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0407205025niina.saloranta@europarl.europa.euRoosa PurhonenLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0403510264roosa.purhonen@europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Ledamöterna i Europaparlamentets utskott och underutskott19.7.2024 12:14:00 EEST | Tiedote
På fredagen tillkännagavs vilka ledamöter som kommer att sitta i parlamentets utskott och underutskott under den tionde mandatperioden.
Euroopan parlamentin jäsenet nimitettiin valiokuntiin19.7.2024 12:14:00 EEST | Tiedote
Perjantaina Euroopan parlamentin täysistunnossa ilmoitettiin kunkin valiokunnan ja alivaliokunnan jäsenet kymmenennellä vaalikaudella (2024-2029).
Parlamentet väljer om Ursula von der Leyen till EU-kommissionens ordförande18.7.2024 15:48:31 EEST | Tiedote
På torsdagen valde Europaparlamentet om Ursula von der Leyen till ordförande för EU-kommissionen. Hon fick 401 röster i en sluten omröstning.
EU-parlamentti valitsi Ursula von der Leyenin jatkokaudelle komission johtoon18.7.2024 15:48:31 EEST | Tiedote
Ursula von der Leyen sai äänestyksessä 401 ääntä ja parlamentin hyväksynnän toiselle kaudelle Euroopan komission puheenjohtajana.
Ny kommissionsordförande: debatt med Ursula von der Leyen18.7.2024 14:20:19 EEST | Tiedote
På torsdagen redogjorde Ursula von der Leyen för sina prioriteringar om hon blir omvald till kommissionsordförande, följt av en debatt i plenum. Den slutna omröstningen inleds klockan 13.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme