Joka neljäs työntekijä uskoo, että ilmastonmuutos tuo itselle lisää työmahdollisuuksia
Enemmistö palkansaajista ei usko ilmastonmuutoksella olevan dramaattisia työmarkkinavaikutuksia. Hyvin harva uskoo, että ilmastonmuutos johtaisi oman työn menettämiseen. Palkansaajat toivovat työpaikoiltaan aktiivisuutta ekologisesti kestävissä valinnoissa. Toimialakohtaiset erot ilmastotoimissa olivat merkittäviä.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 24.4.2024
Työntekijät suhtautuvat ilmastonmuutoksen työmarkkinavaikutuksiin useammin optimistisesti kuin pessimistisesti, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus.
Ilmastonmuutos ja työ -kyselyyn vastanneista hyvin harva ilmoittaa olevansa huolestunut siitä, että ilmastonmuutos johtaisi oman työn menettämiseen. Sen sijaan joka neljäs työntekijä uskoo, että ilmastonmuutos tuo itselle lisää työmahdollisuuksia. Lisäksi noin joka viides uskoo, että ilmastonmuutoksen myötä voisi omalle alalle syntyä lisää työpaikkoja. Eniten uusiin ja kiinnostaviin työmahdollisuuksiin uskovat korkeasti koulutetut.
Toisaalta vastauksissa nousi esiin, että monet eivät näe ilmastonmuutoksella merkittäviä vaikutuksia itseensä tai oman toimialaansa. Merkittävä joukko vastaajia ei osannut ottaa kantaa työmarkkinavaikutuksia koskeviin kysymyksiin.
– Toimialakohtaiset erot ovat merkittäviä, ja kysely antaa kuvaa, mitä vihreä siirtymä tarkoittaa eri toimialoilla. Esimerkiksi tietovaltaisilla palvelualoilla tai tuotannollisilla aloilla työskentelevät näkevät muita useammin uusia työmahdollisuuksia, sanoo tutkimusprofessori Tuomo Alasoini Työterveyslaitoksesta.
Työntekijät toivovat työpaikoiltaan ilmastotekoja
Tulosten perusteella ilmastotoimet työpaikoilla eivät ole kovin yleisiä. Lähes puolet vastaajista ilmaisi, että oma työpaikka voisi toimia aktiivisemmin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Etenkin tämä toive korostui korkeasti koulutetuilla.
Työntekijät ovat myös kiinnostuneita toimimaan työssään kestävämmillä tavoilla: enemmistö vastaajista katsoi, että heidän pitäisi itse aktiivisesti tehdä ilmastonmuutosta hillitseviä toimia. Noin puolet vastaajista on toteuttanut muutoksia omassa työssään, useimmin 50–59-vuotiaat. Myös huoli ilmastonmuutoksesta kasvoi iän myötä.
– Tuloksista muodostui selkeä toive työnantajille muuttaa toimintaa kestävämpään suuntaan. Lähes puolet vastaajista kuitenkin kertoo, että ilmastoystävällinen toiminta työssä ei ole helppoa. Työtä ei vielä usein tehdä tai kehitetä ilmasto- ja ympäristökysymykset edellä, arvioi tutkija Fanni Moilanen Työterveyslaitoksesta.
– Sekä ilmastonmuutos että digitalisaatio luovat tarvetta uudistua, ja niiden työelämävaikutukset kietoutuvat myös toisiinsa. Tästä on luvassa lisätietoa digivihreää siirtymää koskevassa tutkimushankkeessamme, kertoo vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho Työterveyslaitoksesta.
Tutkimus: Ilmastonmuutos ja työ
- Tutustu tutkimusraporttiin.
- Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä suomalaisten työpaikkojen ilmastotoimista, työntekijöiden ilmastoasenteista ja -toimijuudesta sekä näkemyksistä koskien ilmastonmuutoksen vaikutuksia työelämässä.
- Kysely oli ensimmäinen Suomessa toteutettu aihetta käsittelevä tutkimus, joka kohdistui edustavasti koko palkansaajaväestöön.
- Kyselyyn vastasi 1917 työntekijää kaikilla toimialoilta vuonna 2022.
- Työterveyslaitos toteutti Ilmastonmuutos ja työ -kyselyn yhdessä Tilastokeskuksen kanssa.
- Aiemmat julkaisut hankesivulta.
Tutustu myös
Lisätiedot
- tutkija Fanni Moilanen, Työterveyslaitos, fanni.moilanen@ttl.fi, +35850 576 1356
- tutkimusprofessori Tuomo Alasoini, Työterveyslaitos, tuomo.alasoini@ttl.fi, +35850 564 6140
- vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho, Työterveyslaitos, Arja.Ala-Laurinaho@ttl.fi, +35840 562 0906
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Internationellt samarbete skapar nya möjligheter för att främja mental hälsa på arbetsplatser17.6.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Många länder möter liknande utmaningar när det gäller hantering av psykosociala faktorer på arbetsplatsen. Genom att dela kunskap och goda praxis över nationsgränser skapas möjlighet att försöka lösa dessa utmaningar tillsammans. Första hjälpen-förpackningen för mental hälsa erbjuder akut hjälp till små arbetsplatser för att stödja medarbetarnas mentala välbefinnande.
Kansainvälinen yhteistyö tuo uusia mahdollisuuksia mielenterveyden tukemiseen työpaikoilla17.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Monissa maissa kohdataan samankaltaisia haasteita psykososiaalisten tekijöiden käsittelemisessä työpaikoilla. Jakamalla osaamista ja hyviä käytänteitä yli valtiorajojen näitä haasteita voidaan pyrkiä ratkomaan yhdessä. Mielenterveyden ensiapupakkaus tarjoaa ensihätään apua pienille työpaikoille työntekijöiden mielen hyvinvoinnin tukemiseksi.
International collaboration brings new opportunities to support mental health in workplaces17.6.2025 08:00:00 EEST | Press release
In many countries, similar challenges related to mental health are encountered in workplaces. By sharing expertise and best practices across borders, these challenges can be addressed collectively. The Mental Health First Aid Kit offers immediate support for small workplaces in promoting employees' mental well-being.
Fördelarna med distansarbete fördelas inte jämnt – effekterna varierar mellan olika arbetstagargrupper16.6.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Distansarbete kan öka välbefinnandet och lätta på arbetsbördan, men det gynnar inte alla lika mycket. Till exempel kan upplevelserna skilja sig åt mellan chefer och arbetstagare. Arbetshälsoinstitutets longitudinella undersökning inom projektet HYMY ger ny information om varför distansarbete kan försvaga förtroendet och gemenskapen – och i vilka roller och livssituationer det kan stödja välbefinnandet.
Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan – vaikutukset vaihtelevat työntekijäryhmittäin16.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Etänä työskentely voi lisätä hyvinvointia ja keventää työtaakkaa, mutta se ei hyödytä kaikkia yhtä paljon. Esimerkiksi esihenkilöiden ja työntekijöiden kokemukset voivat poiketa toisistaan. Työterveyslaitoksen HYMY-hankkeen pitkittäistutkimus tarjoaa uutta tietoa siitä, miksi etätyö voi heikentää luottamusta ja yhteisöllisyyttä ja millaisissa rooleissa ja elämäntilanteissa se voi tukea hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme