SDP:n ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa sairaaloiden alasajosta
23.4.2024 16:11:35 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro 23.4. klo 14 alkavassa istunnossa. Välikysymyskeskustelu sairaaloiden alasajosta. Puheen pitää kansanedustaja Johan Kvarnström.

Arvoisa puhemies, Ärade talman,
Monin paikoin tilanne näyttää tältä: asukkaat soittavat terveysasemalle, mutta saavat yhteyden vasta useiden päivien kuluttua, osa vasta seuraavalla viikolla. Osa joutuu menemään lähimpään päivystykseen, kun vaiva pahenee. Mutta myös päivystykset keskitetään. Taistelu lähipalveluista on käynnissä.
Hallitus on ajanut hyvinvointialueet niin ahtaalle, että jopa Uudenmaan ainoa Vauvamyönteinen sairaala -sertifikaatin saanut synnytysosasto Lohjalla on lakkautusuhan alla, vaikka siellä hoidetaan yli tuhat synnytystä vuodessa.
Vastuullinen hallitus etsisi ratkaisua, joka parantaisi palveluita tällaisessa tilanteessa. Mutta mitä tekee Orpon oikeistohallitus? Se pahentaa tilannetta entisestään.
Jo hallitusohjelmassa sovittiin isoista leikkauksista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kehysriihessä napsaistiin Purran saksilla satoja miljoonia euroa lisää, vaikka ministeriön virkakunta ei osaa sanoa, mistä lisäsäästöjä vielä voisi löytää.
Kaiken lisäksi vastuuministeri Juuso on jäänyt valmistelun ulkopuolelle ja seurannut sivusta, miten suomalaisten sote-palveluita romutetaan ennennäkemättömällä tavalla.
Arvoisa puhemies,
Osana hallituksen leikkauslistan valmistelua julkaistiin sairaala- ja päivystysverkkoselvitys, jossa esitettiin sairaalaverkon rajua karsimista. Ihmisillä syntyi oikeutettu huoli ja epätietoisuus siitä, säilyykö oma sairaala ja mikä sen palvelun kattavuus jatkossa on. Suunnitelmat sairaaloiden alasajosta vaikeuttavat jo nyt henkilökunnan rekrytointeja.
Nyt kehysriihen jälkeen tiedämme, että hallitus pelästyi syntynyttä meteliä, ja kaikkein pahin skenaario keskussairaaloiden kovasta karsimisesta ei näytä toteutuvan, ainakaan toistaiseksi. Mutta onhan tämäkin pahaa:
Yöpäivystys perustasolla lakkautetaan Kouvolassa, Jämsässä, Varkaudessa, Iisalmessa ja Raahessa ensi vuoden loppuun mennessä.
Erikoissairaanhoidon puolella Salossa, Valkeakoskella, Savonlinnassa, Oulaisissa ja Kemissä voidaan vuoden 2026 alusta tehdä vain päiväkirurgiaa. Synnytykset ja yöaikainen leikkaussalitoiminta lopetetaan.
Hyvinvointialueet voivat tehdä itse päätöksen Savonlinnan ja Kemin yöaikaisen päivystyksen jatkamisesta perustasolla. Mutta miten itsenäisesti alueet voivat päättää näistä asioista, jos hallitus ei myönnä niille riittävää rahoitusta?
Ärade talman,
Regeringen riktar fler och fler sparkrav mot vårdsektorn och ger den varken arbetsro eller tillräcklig finansiering.
Regeringen talar vidare varmt om vårdpersonalen, men vill förbjuda den typ av avtal som senast gav vårdarna rättvisa löneförhöjningar. Nu orsakar regeringen vårdpersonalen inget mer än stor oro och större arbetsbörda.
Till Svenska folkpartiet i regeringen ställer vi frågan: Inser ni inte att nedskärningar i vården försvagar även rätten till vård på svenska? Detta gäller hur många fina skrivningar om att beakta språkliga rättigheter ni än fått in i regeringsprogrammet och hur många “kompetenscenter” som än upprättas som symbolpolitik.
Om ni värnade om social- och hälsovården skulle ni underkänna den här regeringspolitiken som vägrar ge välfärdsområdena ens tilläggstid för att inte tala om nödvändiga resurser och som lagstiftningsvägen fortsättningsvis försvagar sjukhusnätet.
Arvoisa puhemies,
Riihessä päätettiin myös satojen miljoonien heikennyksistä niin lääkäriin pääsyyn kuin sosiaalihuoltoon, henkilöstömitoitukseen, asiakasmaksuihin sekä sote-järjestöjen rahoitukseen.
Eli suuria leikkauksia juuri niihin arjen tärkeisiin perustason palveluihin, joilla voidaan ehkäistä ja helpottaa erikoissairaanhoidon tai vaikkapa raskaampien lastensuojelun palveluiden tarvetta.
Samalla hallitus pönkittää yksityistä terveysbisnestä sekä heikentää sote-alan kouluttautumismahdollisuuksia.
Arvoisa puhemies,
Myös me sosialidemokraatit tiedämme talouden vakavan tilanteen. Myös me olemme valmiita vahvistamaan julkista taloutta, mutta toisenlaisilla arvovalinnoilla.
Me emme ajaisi alas julkisia sote-palveluita. Ihmisten kurjistamisen sijaan jokaisen on saatava tarpeidensa mukaiset lähipalvelut. Tästä me pidämme kiinni.
Me aikaistaisimme alueiden jälkikäteisrahoitusta tälle vuodelle ja pidentäisimme tasapainotuskautta.
Me emme ajaisi sairaalaverkkoa alas, vaan me tekisimme valintoja, joilla ihmiset pääsevät aiemmin hoitoon, jotta terveysongelmat eivät pahenisi.
Me suitsisimme vuokrafirmojen käyttöä ja parantaisimme hoidon vaikuttavuutta.
Me peruisimme kaljaveron alentamisen emmekä tukisi yksityistä terveysbisnestä korottamalla tarpeettomasti kela-korvauksia.
Lyhytnäköiset leikkaukset voivat nimittäin aiheuttaa jatkossa paljon suurempia kustannuksia.
Hallituksen on myös luovuttava hoitotakuun romuttamisesta ja sote-järjestöihin suunnatuista leikkauksista.
Arvoisa puhemies, koska hallitus ei kuuntele opposition järjen ääntä, sosialidemokraattinen ryhmä kannattaa edustaja Bergin esittämää epäluottamuslausetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Harakka: Kokoomus on kumoamassa uskonnonvapauden ja hyväksyy syrjinnän17.10.2026 15:50:57 EEST | Tiedote
– Kokoomuksen maahanmuutto-ohjelma on epätoivoinen yritys jäljitellä perussuomalaisten muukalaisvihamielistä kiihotusta. Erityisen surullista on, että puolue on kannatuskriisissään valmis hylkäämään perustuslain keskeiset perusoikeudet: uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden uskonnon perusteella, toteaa kansanedustaja Timo Harakka.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote
Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme