SDP:n Ville Skinnari: UNRWA:n rooli keskeinen Gazan siviilien avustamisessa. ”Aika käy vähiin”
23.4.2024 17:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Ville Skinnari tapasi tänään UNRWA:n Euroopan-toimiston edustajia ja keskusteli järjestön tilanteesta.

”UNRWA:n toiminta on kriittisen tärkeää Gazan siviilien avustamisessa ja Suomi pidätti järjestön tukea liian pitkään.” Skinnari toteaa.
Palestiinalaisalueilla toimiva UNRWA on YK:n alainen järjestö, jonka toiminta on ensisijaisen tärkeää siviilien avustamisessa. UNRWA tarjoaa paikallisille muun muassa hätämajoitusta, ruokaa ja perusterveydenhuoltopalveluja.
”On tärkeää kuulla ja tavata UNRWA:n edustajia. Suomen toimintaa on ihmetelty, sillä järjestön rooli on aivan keskeinen siviilien auttamiseksi Gazassa” Skinnari sanoo.
Suomen hallitus Tavion johdolla jäädytti UNRWA:n tuet Israelin syytösten pohjalta tilapäisesti tammikuussa. UNRWA:n toiminnan selvityksissä ei ole löydetty todisteita Israelin syytöksille järjestön työntekijöiden osallisuudesta 7.10. terroristi-iskuihin.
”Gazan sota on jatkunut tänään jo 200 päivän ajan. Siviiliväestöä uhkaa nälänhätä ja tilanne on katastrofaalinen. Suomen pitää voimakkaasti pyrkiä vaikuttamaan siihen, että alueelle edistetään tulitaukoa ja UNRWA:n toiminta Gazassa saa riittävästi rahoitusta ja siviilien avustaminen mahdollistetaan. Aika käy nyt vähiin.” Skinnari painottaa.
UNRWA avustaa palestiinalaisia myös Länsirannalla, missä Israelin joukot ovat syyllistyneet raakoihin väkivaltaisuuksiin. ”On hyvä, että sekä Yhdysvallat että EU ovat nyt asettaneet pakotteita väkivaltaan syyllistyneille yksityishenkilöille. Kansainvälisen yhteisön, Suomi mukaan luettuna, on tehtävä entistä enemmän, edistettävä ja vaadittava siviilien suojelua ja humanitaarisen oikeuden kunnioittamista kaikilta toimijoilta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville SkinnariKansanedustaja
Puh:040 504 8187ville.skinnari@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Orpon hallitus rapauttaa eläintenkin hyvinvointia10.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
– Orpon hallituskaudella ei heikennetä vain haavoittuvimpien ihmisten hyvinvointia, vaan myös eläinten hyvinvointi ottaa takapakkia, kun hallitus aikoo kumota porsaiden kastraatiokiellon ennen kuin se on edes ehtinyt astua voimaan, paaluttaa kansanedustaja Pia Viitanen (sd.).
SDP:n Perholehto: Orpo-Purran hallituksen uusin uhri on eläinten hyvinvointi10.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Marinin hallituksen yhtenä suurimmista saavutuksista voi pitää aikaansaatua eläinten hyvinvointilakia. Lakia työstettiin yli kymmenen vuoden ajan ja kompromissin aikaansaaminen oli haastavaa. Yhteisymmärrys eri tahojen välillä kuitenkin löydettiin ja moni hengähti huojennuksesta. Nyt Orpo-Purran hallitus on muuttamassa lakia, ja heikentämässä eläinten hyvinvointia, kertoo SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.
Kvarnström (SDP): Regeringens envishet står låg- och medelinkomsttagare dyrt10.4.2026 09:48:30 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) efterlyser en politik som bättre prioriterar de hushåll som nu har det kämpigt. På torsdagens frågestund ställde han de första frågorna om just detta ämne och beklagar att ministrarnas svar gav vid handen att regeringen håller fast vid skattelättnader till välbärgade och storföretag istället för att satsa på de som nu har svårt att få ekonomin att gå ihop.
SDP:n Kvarnström: Hallituksen itsepäisyys tulee kalliiksi pieni- ja keskituloisille10.4.2026 09:48:30 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) peräänkuuluttaa politiikkaa, jossa huomioidaan paremmin ne kotitaloudet, joilla on nyt vaikeaa. Torstain kyselytunnilla hän esitti ensimmäisen kysymyksen tästä aiheesta ja hänestä on kurjaa, että hallitus pitää yhä kiinni hyväosaisten ja suuryritysten veronkevennyksistä, sen sijaan, että panostettaisiin niihin, joilla on nyt vaikeuksia saada taloutensa tasapainoon.
SDP:n Helena Marttila: Sika-ala tarvitsee vaihtoehtoja porsaiden kirurgiseen kastraatioon10.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
– Sika-alaa on tuettava löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiselle. Tätä varten eläinten hyvinvointilaissa säädettiin 12 vuoden siirtymäaika, josta on nyt pidettävä kiinni, sanoo maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Helena Marttila (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme