Lapin positiivinen työllisyyskehitys jatkui maaliskuussa
Työttömyyden väheneminen jatkui Lapissa. Maaliskuussa työttömiä oli Lapissa 7955 ja työttömyyden kehitys jatkui koko muuta maata myönteisempänä. Pitkäaikaistyöttömyys väheni Lapissa vuoden takaiseen verrattuna. Matkailu näkyy erityisesti Pohjois- ja Tunturi-Lapin sekä Rovaniemen seutukunnan työllisyydessä.
Työttömyyden väheneminen on jatkunut Lapissa. Maaliskuussa työttömiä oli Lapissa 7955. Työttömyyden kehitys jatkui koko muuta maata myönteisempänä ja vain Lapissa työttömiä oli vähemmän (- 2 %) kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömiä oli 13 % ja Pirkanmaalla 27 % enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Lapissa alempi kuin koko maassa. Lapissa osuus oli 9,8 % ja koko maassa 10,7 %. Maaliskuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa noin 2200 avointa työpaikkaa.
- Lappi poikkeaa valtakunnallisesta kehityksestä ja on ainoa ELY-keskuksista, jonka alueella työttömien määrä on ollut vähenevä. Viime viikkoina olemme saaneet lukea positiivisia uutisia uusista investointihankkeista muun muassa Ranualle, Kemiin ja Tornioon, joiden arvioidaan tuovan lisää työllisyyttä Lappiin, kertoo Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä.
Pitkäaikaistyöttömyys vähenee Lapissa
Lomautukset ovat lisääntyneet Lapissa koko maata vähemmän. Kokoaikaisesti lomautettuja oli maaliskuun lopussa lähes 1220. Pitkäaikaistyöttömyys väheni Lapissa vuoden takaiseen verrattuna, kun koko maassa pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi. Maaliskuun lopussa Lapin työttömistä joka neljäs oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden. Pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen kohdistui erityisesti pisimpään yli kaksi vuotta työttömänä olleisiin.
Työttömien osuus työvoimasta vaihteli Lapissa 6,3–14,6 %
Työttömien osuus työvoimasta vaihteli Lapissa Sodankylän 6,3 %:sta Kemin 14,6 %: iin. Matkailu kevättalven hangilla näkyy erityisesti Pohjois- ja Tunturi-Lapin sekä Rovaniemen seutukunnan työllisyydessä. Työttömyys väheni vuodentakaisesta Tunturi-Lapin ja Torniolaakson seutukuntia lukuun ottamatta kaikissa muissa seutukunnissa. Eniten työttömyys väheni Itä-Lapissa (17 %).
Seuraava työllisyyskatsaus (huhtikuu 2024) julkaistaan 22.5.2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Myllymäentien kiertoliittymän ja Lentokentäntien risteyksen liikennevalojen rakentaminen Rovaniemellä alkaa toukokuun alussa3.5.2024 08:41:20 EEST | Tiedote
Myllymäentien kiertoliittymän ja valtatien 4 Lentokentäntien risteysalueen liikennevalojen rakentaminen alkaa toukokuun alusta. Liikenne pysyy rakennustöiden ajan nykyväylillä.
Valtatien 4 yleissuunnittelu alkaa Napapiirin ja Apukan välillä2.5.2024 10:32:46 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus ja Väylävirasto suunnittelevat valtatien 4 parantamisen Rovaniemellä Napapiirin ja Apukan välillä. Tieosuudelle laaditaan liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukainen yleissuunnitelma. Hankkeen suunnittelualue alkaa maantien 951 (Lentokentäntie) liittymän eteläpuolelta ja päättyy Apukkaan.
Lapin vesistöjen virtaamissa lähipäivinä pientä nousua, varsinaisia tulvahuippuja saadaan vielä odottaa30.4.2024 14:06:47 EEST | Tiedote
Lähipäivien lämmin sää saa jokien virtaamat hitaaseen nousuun erityisesti Etelä-Lapin alueella. Vapun jälkeen sää kylmenee ja jatkuu Lapissa tavanomaista kylmempänä, mikä hillitsee virtaamien kasvua. Simojoen jäiden lähtö on lähellä vapun lähipäivinä. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lämmin sääjakso saa vesistöjen virtaamat hiljalleen nousuun Etelä-Lapissa25.4.2024 14:57:03 EEST | Tiedote
Lumen sulaminen Lapin alueella jatkuu sään lämmetessä. Yöpakkaset hidastavat tulvien alkua. Simojoella virtaama lähtee nousuun kuun vaihteessa. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Tornion Karhakkamaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus edellyttää täydentämistä25.4.2024 11:21:04 EEST | Tiedote
Yhteysviranomainen ei antanut perusteltua päätelmää Karhakkamaan tuulivoimapuistoa ja 400 kilovoltin voimajohtoa koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme