Ekonomistin pikakommentti: Taantuma tarttui työmarkkinoille - työttömyys kasvoi jyrkästi
24.4.2024 09:08:57 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan työllisyystilanne on pitkään pysynyt suhdannetilanteen heikkouteen nähden yllättävän hyvänä, mutta tuoreista luvuista ei valopilkkuja löydy. Suhdannetilanne heikkeni työmarkkinoilla roimasti maaliskuussa. “Aletaan pikkuhiljaa olla ihan aidoissa taantumatunnelmissa”, sanoo Appelqvist.

Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli maaliskuussa 52 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli puolestaan 60 000 enemmän.
”Yksittäisestä kehnosta tilastosta ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta pahimmassa tapauksessa heikko suhdannetilanne on nyt leviämässä laajemmin työmarkkinoille”, arvioi Appelqvist.
Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille laski maaliskuussa 77,4 prosenttiin. Korkeimmillaan trendi oli vuoden 2022 lopussa, jolloin lukema oli 78,5 prosenttia.
Edelleen yleisemmin käytetty 15–64-vuotiaiden työllisyystrendi oli maaliskuussa 72,7 prosenttia. Trendilukema oli vuoden 2022 lopussa 74,2 prosenttia, eli siihen nähden laskua on tullut 1,5 prosenttiyksikköä.
Työttömyys nousi maaliskuussa selvästi. Työttömänä oli 254 000 henkeä eli 60 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi nousi jyrkällä kulmakertoimella ja päätyi 8,1 prosenttiin.
Maaliskuussa myös naisten työttömyys kasvoi, vaikka aiempina kuukausina työllisyyden lasku on keskittynyt lähinnä rajatuille miesvaltaisille toimialoille, kuten rakentamiseen ja teollisuuteen.
”Työttömyyslukemat eivät ole vielä täysin katastrofaalisia, muttei niitä voi hyvinäkään pitää. Toistaiseksi työllisyyskehitys on ollut parempaa kuin talouden kasvulukujen perusteella olisi saattanut ennustaa, mutta kun työttömyysasteen trendi kipuaa yli kahdeksaan prosenttiin, aletaan pikkuhiljaa olla ihan aidoissa taantumatunnelmissa”, toteaa Appelqvist.
Uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin maaliskuussa 55 900 kappaletta. Viime vuoteen verrattuna laskua mitattiin 39 300 eli yli 41 prosenttia.
Appelqvistin mukaan osin työllisyyskehitys on myös heikompaa kuin päällepäin näyttää, sillä korkeahkoina pysyneitä työllisyysasteita on pönkittänyt erityisesti julkisen sektorin työllisyyden kasvu sekä jossain määrin osa-aikatyön yleistyminen.
“Julkisen sektorin työpaikoissa tai osa-aikatyössä ei ole periaatteessa mitään vikaa, mutta julkisen talouden rahoituksen kannalta olisi tärkeä saada työllisyyttä nousuun myös yksityisellä sektorilla ja täysiä työtunteja tekevillä. Muuten ei saada tarvittavaa nostetta talouden palkkasummaan ja verokertymään”, sanoo Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
IT-ehdot uusiutuvat – sopimuksessa huomioidaan tekoäly20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uudistetut IT2026-ehdot julkistetaan 20.10. Uusissa ehdoissa huomioidaan tekoälyn nopea yleistyminen ja EU:n datasäädös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme